sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Väsynyt ja onnellinen


Perjantaina olin etätöissä Kääpälässä koska ikkunankorjaaja, kirvesmies ja pinkopahvittaja  olivat innostuneet saapumaan samana päivänä töihin tai neuvotteluihin. Pinkopahvittaja tosin sairastui.
Ja ikunamies ja kirvesmies saapuivat samaan aikaan melkein.

Aamu alkoi hienosti kun kuistin ensimmäiset korjatut ikkunat saapuivat




Suuri on ero korjatussa ja vanhassa.




Vähän hiotaan ennen kuin ikkuna asennetaan paikalleen.

Siinä se on väliaikaisin tapein.
Ja toinen heti perään.

Näkymä sisältä . Lista vaihdetaan kun seuraava ikkuna tulee. Se jäi vähän vajaamittaiseksi. Tehtiin vanhan mallin mukaan joka nähtävästi oli liian lyhyt sekin.

Ja seuraava saapuu ehkä vuoden päästä. 
Tämä oli kokeilukappale ja soivittiin että soitan elokuussa. Silloin sovitaan milloin seuraavat kaksi haetaan.  Ikkunat korjataan siis talven aikana. 4 vuoden päästä kaikki on korjattu.  Ellei hän ehdi useampia korjata talven aikana ( jos minulla on varaa siihen). Aika vaikea työ oli, koska puuosat jouduttiin osittain myös vaihtamaan. Väsyttää liikaa nyt . Hyvää yötä. Jatkoa seuraa.


4 kommenttia:

  1. Voi miten ihanaa! Musta on ihana nähdä kuin sun unelma (ja monen muunkin) rakentuu vähä vähältä :) Oot sä vaan niin rohkea!

    VastaaPoista
  2. Kannattaa odottaa kun saat noin kauniit ikkunat sitten... olen vähän "kade" ;)

    VastaaPoista
  3. Jopa muuttuu ulkonäkö rintamiestalosta huvilaksi<3. Korjautat siis vanhoja ja osa tehdään uusiksi? Tätä olemme ajaneet myös Puistokadun ikkunaremontissa, talo1914, vanhat lasit...osa haluaa ihan uudet ja lämpöeristetyt. Pärjäisin vähemmällä lämmöllä ja vanhoilla korjatuilla, kunnostetuilla ikkunapokilla ja laseilla. Ikkunan korjaaja sanoi, että tällaista sydänpuuta on enää tosi vaikea hakea.... Katsotaan miten käy..
    Teet tätä todella sydämellä ja aistikkuudella:)

    VastaaPoista
  4. Upeat ovat ikkunat!
    Mietin, miksi minulla tulee Japani mieleen, kun katson tuota kuvaa sisältä ulos. Muistuttavatko ikkunaruudut japanilaisia vaiko kukkivat puut? Fiilis on tosi hyvä!

    VastaaPoista