Tapettien ihmeellinen maailma

Valon ja varjon leikki

 Tämä lause saa minut aina nauramaan. Olen oppinut että kun arkkitehdillä tai muotoilijalla ei ole muita argumentteja niin tämä heitetään kehään. Sitähän se kuva esittää..
Kaksi kolmesta tapetista on seinässä. Onnistuin nappaamaan varsin hienon varjoleikin.Odotin koko viikonlopun että tulisi sellainen valo että saisin tapetit kuvissakin näyttämään " oikeilta". Ei vaan tullut.

Olohuone - joka samalla on vierashuone

Miten vaan kuvasin niin harmaa väri on aivan liian tumma. Tapetti on Cole & Son Dorset- niminen tapetti. Mink/pale grey lukee värimääritelmänä. Ja se on niin kauniin vaalean harmaa. Ehkä kesällä saan otettua oikeanlaisen kuvan. Tuli vähän liian hieno olkkari nyt. Mutta kun ihastuu, niin ihastuu.

 Dorestista Pergolaan

Jos Dorset om empiretyyppinen niin Pergola samasta Cole & Son- firmalta on ihanaa Gaudimaista jugendia. Luulen ainakin. En ihan hallitse näitä tyylisuuntia. 
Olkkari menee todella vaaleanharmaan sävyyn. Makuuhuoneessa on todella hieno vanha puulattia joka joskus hiotaan ja öljytään. Siksi päädyin tapettiin joka ainakin sävyltään on loistava.Ihana paperinruskea jossa kuidut näkyvät.

Kuvio on tosi iso , ja luonnossa aivan mahtava. 

 

IPad ei saavu jouluksi

 

Olen niin paatunut sinkkunainen että joululahjankin annan aina itselleni. Ostan joka vuosi itselleni yhden mieluisan joulalahjan jonka käärin pakettiin. Rakastan paketteja. Yleensä paketissa lukee "Hyvää Joulua toivoo Mr X" . Toivossa on hyvä elää. Parasta tässä on kuitenkin se että aina saa minkä haluaa. 

Tänä vuonna olin valinnut itselleni IPadin.En nähtävästi edes tiedä miten se kirjoitetaan. Eikä paljon haittaa. En sitä saa tänä vuonna. 

Jos ihastuu johonkin pitää ensin kysyä hintaa ennenkuin kiintyy. Joten joululahjani on sitten tapettini. Voin siten nauttia joululahjasta monta vuotta. Juuri Ipadin hinnalla tapetit ylittivät budjettini.

Seuraavasti on edessä keittiön seinän tapetoiminen ja kolmen seinän maalaaminen. Sekä makuuhuoneen kolmen seinän maalaaminen. Onneksi sentään olin päättänyt tapetoida vaan yhden seinän ja maalata kolme sekä makkarissa että keittiössä.

Sen jälkeen mm. kattolistojen kiinnittäminen. Ai niin, minunhan piti kertoa peräkärryseikkailuista. Unohdin .. se jää seuraavaan kertaan.

Päivä konttorilla

“I’ve learned that people will forget what you said, 

people will forget what you did, 

but people will never forget how you made them feel.”

 

Se oli tämän työpäivän saldo.

Vieraat kävivät kylässä

On todella kivaa kuin käy vieraita. Etenkin jos olen kotona. Toissa sunnuntaina ystävällinen perunanviljelijä, joka kesällä toi minulle käyttövedet, kävi vaimoineen. He toivat itse tehdyt muffinsit. Sanoin tietysti että : keitänkö kahvit? Eivät halunneet, ehdotin mehua , ei tarvinnut keittää. Siinä me istuimme pöydän ympärillä ja juteltiin mukavia ja näytin Peuhuni rouvalle. Jälkeenpäin vaan muistin että minulle oli aivan selkeästi kerrottu että he juovat teetä. Tuntui hassulta istua pöydän ympärillä ilman kahvia tai teetä. Ja ne muffinsit vaivasivat minua koska olen niin perso leivonnaisille. Söin ensimmäisen heti kun auton takavalot olivat kadonneet mäen päältä. Loput kolme jälkkääriksi pari tuntia myöhemmin. Todella hyvänmakuiset muffinsit. Ja minä karppaillen mukan. Vyötärönympärysmitta on taas täysin karannut käsistä tai oikeastaan pitäisi kai sanoa selkärangasta. 

Onko ei ei, ehkä vaiko kyllä?

Onkohan niin että täälläpäin Suomea pitää kysyä monta kertaa tai keittää vaikka vieraat sanovat etteivät halua. En hallitse vielä ihan Itä-Suomen sosiaalisia koukeroita.Työkaveri väitti että näin on. Sillloin olen siis mokannut, mutta ei haittaa.Seuraavan kerran rupean vaan keittämään, kysymättä.

Toisenlaiset vieraat
 Tällaiset terveiset oli jätetty pari viikkoa sitten kuistin penkille.

Ja uuden palomuurin kohdalta tippuu etenkin kun en ole paikalla mujua  keittotasolle, taitaa olla reikiä vintille asti edelleen. Timpuri lupasi tilkitä joulukuussa. Selviän jotenkuten käärmeen kanssa etenkin jos se on vähän jumissa hirsien välillä mutta nämä pienet hiiret ovat minulle vähän haasteelliset.

Olen ostanut lossan, täkäläisittäin. Ja liskun sikäläisittäin, eli Kolarin - murteella. Kirvesmiehenii on sieltä kotoisin ja häneltä oppii aina uusia sanoja.
Kun lossa on viritetty ja osuma tullut niin siirryn taajuustorjuntaan.
Olen siis taas oppinut uusia suomenkielen sanoja.  


Hammaslääkärini, jonka kanssa parikymmentä vuotta sitten puhuin lapsista, mutta ne kasvoivat aikuiseksi, sitten hammashoidostaa  ja nyt vanhojen talojen korjaamisesta sain hyviä vihjeitä hiirien torjuntaan. Ensin on aatava pois sisällä olevat hiiret loukuilla, sitten estetään korkeilla taajuuksilla niiden tuloa. Saapi nähdä toimiiko. Hammaslääkärini on rempannut vanhan tilan jo kymmenen vuotta. Ja harrastanut erittäin tiiviisti  keväisin ja syksyisin hiiren torjuntaa.

Loso ja huullos 
Kirvesmiehen kanssa kun keskustelimme viime lauantaina puuasioista niin opin vielä 2 sanaa. Loso on jättöpuuta, eli se pinta lauta joka jää kun sahaa lankkua tukista. Huullos on sitten niin erikoinen sana etten sitä tunne edes omalla äidinielelläni. Jos olet rempannut vanhoja taloja ehkä osaat sen. Paljastan oikean vastauksen seuraavassa ellei joku kommenteissa osu nappiin.
Kirvesmies kävi siis tyttöystävänsä kanssa lounaalla ja tapasin siten elämäni ensimmäisen siltainsinöörin. Kauniin ja mukavan sellaisen.  Olin muuten nyt ymmärtänyt jo etukäteen kertoa että tarjoan lounaan.

Lopetan kauniiseen kurpitsaan. Se oli aika iso. Kaakelin mitta on 10x 10 cm. Kurpitsan sain naapurilta.

En ihan naulakantaan...

asti mutta melkeinpä. Meinasi sattua tänään pikkainen onnettomuus mutta taas oli onni matkalla.

Olin ystävättären kanssa peittämässä muutama kymmenen kuutiota puuta ja yhtäkkiä vieras esine oli jalan alla. Aikamoinen flaksi oli, kun ruosteinen naula upposi pohjan ja villasukan läpi ja tarkasti ukkovarpaan ja kakkosvarpaan välistä.

20 000 sisäänloggausta  meni rikki.

Tänään tai eilen illalla blogillani on käyty ekasta kirjoituksestani lähtien  jo yli 20 000 kertaa. Minulle ihan tajuton juttu. En olisi tätä uskonut keväällä 2010. Ja hirmuisen hauska että mukana pysytään. Uusia lukijoitakin tuntuu tulevan koko ajan. Ihmeellistä! Kiitos kaikille.

Viikko sitten saapui vihdoin puiden "kerääjä. Olin odottanut tätä syyskuun puolesta välistä lähtien, eli kaksi kuukautta. Odottamisen aika on pitkä. Puut olivat hienoissa pinoissa ja niin kauan kun aurinko paistoi olin ihan tyyynenä. Vähän rupesi rassammaan kun sateet alkoivat.

                   Kun työt alkoi, homma eteni vauhdikkaasti..

Noin viisi tuntia ja melkein kaikki oli jo kasattu. Perinteistä polttopuuta ..

 .. sekä harmaaleppä josta tehdään lankkua tässä jo aivan piakkoin. Lankusta rakennutan muutaman keittiöhuonekalun ensi vuonna.

Seuraavana aamuna viimeiset rungot haettiin metsästä ja lopullinen polttopuupino oli kasassa.

 Taustalla oikealla näkyy myös miten paljon lankkuleppä saimme aikaiseksi.

Lauantaina kävimme Carlan kanssa hakemassa pressuja (ja tapettini jotka olivat saapuneet). Pikkuista haasteta oli siinä että pino oli aika korkea. Carla keksi ratkaisun ja kiinnitimme  molemmin puolin pressun ekaan metallireikään narun, narun sitten keppiin kiinni. Ladyt sitten omalle puolelle pinoa ja lähdimme kepit korkealla vetämään pressu numero 1 pinon yli. Vähän niin kuin Olymppialaisten avajaisissa ja päättäjäisissä kun itse Olymppialippu tuodaan kentälle. Kun eka oli paikallaan toinen samalla menetelmällä toisesta suuntaan pinon päälle.
Aika hyvin toimi tämä systeemimme.

Pressut kiinni jokaisesta reiästä molemmin puoli ja päälle vähän sellaisia runkoja joita jaksoimme pressujen päälle asettaa. Paikka ei ole niin tuulinen. Pressu tietysti loppu, eli yksi osa on vielä peittämättä. 

Tämä kuva on kyllä tautisen huono. Ei ole oikein kohdistaminen kohdallaan.

Sen pituinen se tältä illalta. Ensi kerralla on aiheena vierailijat.

Muutoksia mielen maisemissa

Suru, joka pikku hiljaa viimeiset viikot tuli aina vaan lähemmäksi, on sitten tosiasia ja hyväksyttävä. Ihana naapurini on poissa. Tavallaan on parempi kun ihminen, jolla oli vaikea sairaus, sai lähteä. Toisaalta, kuten usein, tuntuu niin vaikealta hyväksyä, vaikka hän itse sen niin täysin hyväksyi. Niin hieno ihminen, avulias, pyyteetön. Ihminen, joka kohteli jokaista ihmistä samalla tavalla, kunnioittavasti. 
Joka toivoi että seuraavassa paikassa saisi taas juosta ja juosta lujaa. Sitä hän kaipasi; että taas saisi juosta. Sen hän kertoi keväällä, kun siirsimme traktoritunnit tulevaisuuteen. 

 Taikuri traktoriensa kanssa. Suuri on kunnioitukseni hänen vanhempiaan kohtaan joka osasi niin hienoksi ihmiseksi lastaan kasvattaa. 
Valmetin-traktorimies. Sinua ajattelen luultavasti aina kun näen Valmet-traktorin. Eivät he Valmetilla voi edes kuvitella millaisen uskollisen ihailijan he ovat hänessä menettäneet. 

Mutta mielessämme hän on. Niin kauan kun joku hänet muistaa, hän on olemassa. Hän oli pieni, suuri osa Kääpälää. Moni jäi kaipaamaan tätä vaatimatonta ajattelijaa.