torstai 19. toukokuuta 2011

Rankan päivän murusia OSA 2



Ekan renkaan asentaminen suoraksi on tarkkaa työtä. 



Täältä tulee rengas numero kaksi.

 Renkaiden halkaisija on 1 m ja korkeutta on saman verran.
Ja kahden renkaan jälkeen siirryttiin muihin hommin. (Odottamaan jäätiin kaivon osalta neljännen renkaan  ja kahden ylimmän renkaan  tiivisteiden saapumista. Ne luvattiin tiistai -illaksi joten 2 viimeistä rengasta asennettiin keskiviikkona. )
Lopetettiin tämä osio antiikin 
DEUX EX MACHINA - tyyliin.


Alla ollaan lounastauolla. Anneli ( ei kuvassa)  oli auttanut eväitten kanssa.  Vasemmalta Pepe, Taisto , sähkäri Jukka ja hänen työharjoittelijansa Manuel, josta lisää vähän myöhemmin.

 Kaivinkone ei kulkenut miehittä , hän vaan juuri astui uloskopista kun otin kuva.
Varman päällä mentiin ja syvyys oli 1.5 m. Taatusti routarajan alapuolelle. Pitäisi kestää vielä pienen jääkauden, se josta venäläiset tutkijat varoittavat ( Prismassa pari päivää sitten.) Alla on oja kaivoon ja yllä talolle päin. Maa on hyvinkin multainen kaivon suuntaan.


Alla olevasta kuvasarjasta näkyy miten vesijohto laskettiin ojaan ja eristys tehtiin kunnolla. Johdon ympärillä oli myös paksu eriste ja sen yhteydessä jossain sähköjohto joka lämmittää putken.




Ja seuraavissa  kuvissa ollaan jo aivan sähkötolpan juuressa. Viime viikolla sähkari kävi tekemässä valmistelutyöt jotta KSS:n kytkentätyöt sujuisivat nopeasti ja jouhevasti. Manuel-harjoittelija oli kuulemma ekan kerran päässyt kiipeämään tolppaan tolppakengillä.




Oli sovittu että KSS:n miehet tulevat klo 14.00. He tulivat 12.30 mutta valmiina oltiin, kiitos hyvän sähkömiehen ennakoiva tapa tehdä töitä. Alla näkyy jo että putkimies on saapunut koska teipinpalasia ylimääräisestä eristeestä lojuu ojassa. Poimin ne pois koska olen poiminut niin paljon ei hajoavaa muovia pihaltani. Minun jäljiltä ei luontoon jätetä mitään mikä ei maadu.


 Putkimiehen piti saapua kello 13.00 ja hän saapui kello 12.30. Silloinkin oltiin jo valmiina ja hän lisäsi vähän eristeitä ja kytki vesijohdot. Markku oli putkimies ja sukunimi mahottoman hauska  Maho.


 Aika syvä oja kaivettiin. Lisään muuten paljon kuvia koska samalla dokumentoituu missä putket ja kaapelit kulkevat. Opin sen erään lukijani lapselta, koska heidän maallaan oli jouduttu kaivamaan koko talon ympäriltä ennenkuin putkien ulosmeno löytyi. :)


Jännältä näyttää. Otin kuvan vaan siksi että näkisi miten syvällä ollaan. Jatkoa seuraa.

1 kommentti:

  1. Luen näitä vanhoja kirjoituksiasi ja huikkaan tähän väliin, että tuttu putkimies. Hänellä on mun mökin avaimet ja sopimus mennä sinne sitten kun muilta töiltää ehtii, ja asentaa tupaan uusi paisuntasäiliö ja putket :) Niin on putkimiesten maailma pieni :)

    VastaaPoista