tiistai 19. kesäkuuta 2012

Kana ja munajaiset

Ystävättäreni päätti ottaa kanoja. Kätevänä naisena hän rakensi niiden pesille pienen talon. Ohjeet löytyvät kuulemma netistä.

Minä pääsin ruokkimaan kanoja ekan kerran elämässäni.



Kanojen piti munia juhannuksen tienoolla vasta mutta innostuivat hyvän hoidon ja tarkan syöttämisen ansiosta munimaan jo toista vikkoa sitten.


Kana ulkoaitauksessaan

Pienen pieni kananmuna

Kun munia oli kahdeksan ystävätär kutsui 7 vierasta, teki munakkaan, avasimme kuohuviinipullon ja vietimme munajaisia. Ihana ja hauska ilta.

 Juhlinnan aikan naurettiin todella paljon. Löysin sattumalta äsken hauskan kuvan nauravista naisista Paviljonkin avajaisista Helsingissä. Vuokko naurattaa Carlaa ja minua.

Tämä alkukesä on ollut niin rehevä ja runsas.Lupiini kukkivat aivan huikean kauniisti naapurin tontilla.

Olenpa ottanut kauniin kuvan. Vaikka sen itse sanon.

Vähän urheilua.
 Jalkapalloveikkailuni ovat menneet ihanasti pieleen. 5 ottelua tähän asti oikein 22:sta. Arhinmäellä on 10 oikein, kuten on myös Mixu Paatelaisella ja Ahti sonnilla. "Herrat" ovat ehkä oikealla alalla.  Toivon että sonnin liha osuisi lautaselleni joku päivä. Jospa tulisi sen avulla paremmat osumat lotossa. Tyttäreni huomautti että strategiani viimeisten 12 ottelun kohdalla ei kuulostanut erityisen viisalta. Veikkasin aina mahdollisimman eri kuin edellä mainut "herrat". Jos he olivat laittaneet 1 tai 2 ,niin minä laitoin X. Erittäin huono strategia. Nyt nukkumaan.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

oikea käsi sairaslomalla

Siksi lataan vaan kuvia viime viikonlopusta. Peuhussa kävi puumies = oikea duracellpupu, kummityttö ja onnistuin lukitsemaan auton avaimet autoon.








                          Sain naapurilta uuden rappukiven ja vanha laskettiin alemmaksi.

Kun käsi kunnossa kirjoitan enemmän.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Vastaan Irenen haasteeseen:

1. Kuvaile kotiasi muutamalla sanalla.
Kotini on aikakausien sekoitus. Värit valkoista, lilaa  ja oranssia. Aina pölyinen ja aina huonosti pestyt ikkunat. Ei sohvaa eikä sohvapöytää. Meilekin kaikki huonekalut ovat käytettynä hankittu.

2. Mikä sana kuvaa parhaiten puutarhaasi?
Mysteeri.


3. Miten lataat paristojasi parhaiten?
Peuhussa taloprojektini kimpussa.


4. Lempipuusi?
Sellainen koivu jonka oksat roikkuvat!


5. Lempikuukautesi?
Sienikuu.


6. Mikä kotihomma on mukavinta mielestäsi?
Housework are evil, they must be stopped.


7. Mitä rikkaruohoa kasvaa pihallasi eniten?
En tunnista sitä, mutta varmaan se siellä joskus on.


8. Mitä sipulikasvia suunnittelet istuttavasi ensi syksynä?
Scilloja, scilloja ja scilloja,


9. Lempirunoilijasi?
Eeva Kilpi


10. Minkä historianhenkilön/kirjansankarin nahkoissa haluaisit viettää yhden vuorokauden? Isoäitini kun hän tapasi isoisäni.

11. Lempilintusi?
Satakieli , koska se on kivitaskun ohella melkein ainoa jonka tunnistan.



sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Kivipaasi, paasikivi, kivipaasi

 

2 viikkoa sitten kyläläinen pysähti traktorinsa taloni eteen jahyppäsi ulos.Hänellä oli aurinkolasit ja lippis päässä moikkasi. Minäkin moikkasin ja mietin epätoivoisesti kuka se oli. Oli pakko kysyä:" anteeksi mutta mikä sinun nimesi on". Kylän kihohan siinä oli, enkä tunnistanut valepuvun vuoksi. Herra olikin laihtunut joten sen piikkin meni nolo tilanne. Hän kertoi että naapurilla oli kivipaasi, jota olin vailla. Päässäni surisi: Kivipaasi, paasikivi, patsas, presidentti, isot mustat kivet. Mistä hitosta hän puhuu. "Tuollainen rappukivi hän sanoi ja osoitti rappuani" ja ongelma oli ratkaistu. Jos on sileä kahdella sivulla niin saan siis uuden rappukiven vanhan tilalle ja vanhasta tulee se matalampi toinen taso. Nyt on hälytetty kaivurikonemies. Saapi nähdä onnistuuko! Ja toinen mies auttamaan lupasi tulla mutta siitä tuli nyt vähän huono omatunto. Hänella on kipeä jalka. Tajusin sen liian myöhään. Äkkiä keksittävä toinen ratkaisu.. 
Olen kasannut itselleni istustuspöydän armeijan vanhasta sänkypohjasta ja muutamasta puukorista. Laitan vielä tiilet laatikoiden alle jotta eivät menisi pilalle. Se on oiekastaan aika komea mutta kuvasin sen liian aikaisessa vaiheessa. Tänään istutin uskomaton määärä yrttitaimia jne.
Se ei ole näin vino enää
Maaliskuussa ostetu kaappi saapui perille.Viime viikonloppuna poika ja miniä kantoivat sen paikoilleen.


Vastaavanlainen talossa ollut siirtyi toiseen paikkaaan. Kaappikeisarinnaksi ystävättäreni minut kutsuu. Kaappeja on täällä neljä. Ja sitä yhtä en ole vieläkään saanut auki.
Perjantaina saapui myös ihana, iso savikasa. Kiitokset siitä kylän perunaviljelijälle. Tällä viikolla savet laitetaan kaivoni ympärille jospa pintavedet pysyisivät poissa . Vesi on edellen vähän ruskea. Minulla on edelleen vaikeata hahmottaa miten täällä puhutaan. Aikamuodot muodostavat pienen ongelman minulle. Jos joku sanoo" minulla olisi sitä savea" , tarkoittaako se että se on nyt heti vai se olisi saatavana kun tarvitsee. Pakko oppia kysymään tarkemmin. Se tarkoitti siis että se oli heti toimituksessa ja olin väärässä kaupungissa.  Mutta savi löytyi perille.

Kadonnut lomakausi
Ihana aura on saanut uuden kodin syreenipensaa eteen.

Viime sunnuntaina tuomi kukki ihanasti. Tiistaina kun kävin talossa se oli jo kuihtunut ja syreeni oli ruvennut kukkimaan. Ennen oli pieni loma tuomen ja syreenin kukinnan välissä. "Mellan hägg och syren". Näin ymmärsin erään ystävän puheista. Ja aikamitta oli ainakin viikko tai kaksi. Niin maailma muuttuu, veikkoseni.