maanantai 27. syyskuuta 2010

Liiterin jemmoista

Vihdoin on aika tullut kertoa liiterin siivoamisesta. Sääli ettei minulla ole kuvia siitä missä kunnossa se oli kun aloitimme. Mutta tavaraa ja roinaa oli yllin kyllin. Ahkera Max ja hänen yhtä ahkera siippansa Saara ja meikäläinen siis aloittivat tyhjentäminen. Oli kaatopaikkapino, säilytettävät, poltettava roskaa ja polttopuita.  Vähän sikin sokin mutta homma ei vaikuttanut lainkaan lohduttomalta.


Naamasuojat tulivat tarpeeseen koska pölyä oli paljon. Tällaisia kuormia vietiin aika paljon ja siinä välissä vein jäteasemalle 2 kuormaa. Jäteasema on kyllä taivaan lahja. Kunhan vaan saataisi kaikki suomalaiset sitä tajuamaan. Veloitustaso on aivan kohtuullinen ja luulen että asiasta voi vähän neuvotellakin jos tiukkaa tekee. Sitten on myös niitä idiootteja jotka vievät kamaa jäteasemalle ja sitten tuovat kotiin toisten jätöksiä. Sellainen idiootti oli tietysti allekirjoittanut. Mutta kun  joku rouva toi aivan iskemättömiä saviruukkuja,alusvateja ja pari isompaa kauniisti kulunuttakin ruukkua. Ja hän sattui tuleman juuri kun minä tyhjensin oman kuormani.

Takanurkasta löytyi hassu seinä joka oli kasattu vanhoista ovista, puuritilöistä ja levyista. Kaikki oli kiinnitetty rautalangalla Max sinnikkäästi purki sen. Ennen tätä vaihetta meille oli tietysti tullut joku pikku kränää ja kaikki lattialla viruvat kamat lensivät Maxin kiukunpuuskassa seinämä taakse. Te jotka tunnette minut, tiedätte että olen edelleen yhtä tulinen kuin ennen ( melkein, kyllä vanhakin väljähtyy) ja sellainen on poikanikin. Hauskaa. Arvostan enemmän reaktioita kuin hiljaisuutta. Joten purkuvaiheessa piti ensin poimia pois kaikki joka kiukussa lensi kamojen päälle. Vitsailtiin että on hyvää kun joku huolehtii ettei työ lopu kesken.






Vanha kaunis kirkkorekeeni. Vain hevonen puuttuu. Ensi keväänä tämä tervataan. Kuvasta löydät niitä saviruukkujakin.





Max nosti kirkkoreen tielle.
Itse halusin vielä nähdä millainen pohja siinä liiterissä on joten veimme kaikki vanhat heinätkin pois. Ei rotanpesiä eikä hiirenpesiä. Reen penkin alta löyty lehti vuodelta 1979. Eli luultavasti ainakin 30 vuotta reki on siellä piilossa ollut. Sen jälkeen hiekoitimme lattian ja rakensimme uuden välipohjan niistä ritilöistä ja edessä oli sitten enää vaan kaikkien polttopuiden pinoaminen.


Muihin löytöihin kuului maitokärry, 3 silakkalaatikkoa, heinäseipäitä, ja erilaisia työvälineitä kuten kuokkia ja heinätyöhön liittyviä "jättilöisen haarukoita". En osaa sitä sanaa suomeksi.


Sen pituinen se. Nyt nukkumaan. Nousin aikaisin koska olen lähtenyt maanantaisin aamulla Kääpälästä suoraa töihin.

tiistai 21. syyskuuta 2010

Välipuheenvuoro kotipuutarhasta





Pakko aloittaa lempikukallani. Vanha perinnekasvi malva joka on aivan villiintynytg talon etelänpuolella. 


Edellisessä blogissa oli kuvia alkukesän vaiheista eikä teidän tarvitse odottaa satoa yhtä kauan kuin minä. 



Tarkkasilämäinen huomaa että pinaatti kukki ja kokenut voi arvata että salaatti rupesi mätänemään kun en osannut harventaa tarpeeksi. Mutta opin paljon.  Tämä sentään näyttää menestystarinalta mutta jonain päivänä paljastan  vielä juuresatoni ja se on aika yllättävä. 

Ukko tuli vihdoin talooni.



Erös vieras oli tehnyt aika funktionaalisen lahjan . On ollut viime aikoina paljon käyttöä. Ihmetikkuja jotka syttyvät helposti ja palavat hitaasti, hitaasti.



Valitettavasti on nyt pakko mennä nukkumaan. Aikainen herätys työmatkan vuoksi. Se cliffhanger " mitä löysimme liiteristä" siirrettiin nyt seuraavaan kertaan.

tiistai 7. syyskuuta 2010

Hiki hatussa tehtiin mahdollisimman vähän


Korjausurakan ekan vaiheen jälkeen piha oli tietysti täynnä romuja jotka hitaasti katosivat sieltä.Jätesäkkejä täynnä sahanpurua, kaatopaikkajätettä, kasoja jossa oli polttopuuta eri muodoissa, sekä ylimääräiset puutavarat. 4 erikokoista kasaa hiekkaa. Kaikki piti "inventoida", lajitella, tarjota naapureille, kuljettaa tai kantaa vajaan tai muuten vaan siirtää ( esim hiekat) toiseen paikaan, polttaa, viedä kaatopaikalle jne. jne.  Voin ylpeänä todeta etten nähtävästi ota paljoakaan stressiä tekemättömistä töistä. Sen verran kauan kesti ennenkuin viimeiset kasat olivat kadonneet. Pari "kannustavaa" huomatustakin tuli kyläläisiltä.

Jäin kesälomalle jo ennen jussia ja heti tuli lämmintä. Peuhu-taloni sijaitsee hyvin lähellä Uttia jossa oli lomani aikana 44 hellepäivää  ja lomani kesti 6½ viikkoa. Eli sellainen kesäloma.

Kanna nyt sellaisissa olosuhteissa painavia taakkoja. Ja myönnettävä on että astmani ja tuntemattomat allergiat vaivasivat aika alailla kunnes löysin oikean tason lääkitykselleni. Ja opin imppaamaan oikealla tavalla inhalaattorista. Nämä taudit rajiottavat kyllä ainakin vielä omaa työntekoani; pölyiset hommat ovat aika hankalat.

Mutta slackerkin lakkaa joskus löysäilemästä ja eräänä päivänä päätin että nyt on aika viileätä m ainoastaan 25 astetta. Nyt annan hiekkakasoille kyyytiä.
Talon edessä oli 2 kasaa ja talon takan 2. Ellette ole hiekkaa paljon lapioineet elämässänne ja siirtäneet sitä yksin kottikärryllä paikasta toiseen vinoa , kumpareista ja alaspäin viettävää alustaa pitkin työntäen, ette tajuja miten pirskatin hankala homma oli. JA se viileys; 5 minuutin päässä oli niin hikinen kun ihminen vaan olla voi.

Eka kuorma kaatui pari metriä ennen määränpäätä. Voi että ...
Sen jälkeen tein testikuorman ja laskin kuinka monta lapiollista jaksan vaivatta työntää. Se oli sitten 30 lapiollista/ kärry. Lapiona Fiskarsin mainio kevyt lapio jossa terävä kärki. On muuten hyvä lapio ja tarpeeksi kevyt.

Mutta tein työt. Talon takan olevat kasat ovat edelleen siellä. Nehän eivät näy tielle päin.

Miniäni Saara innostui roskien kuljettamisesta eräänä päivänä. 

  



Hänellä on tekniikka hallussa. Teimme pellolle ison kokon  ja piti vaan odottaa vähän huonompaa säätä. Sitähän ei tullut ja elokuun puoleen väliin asti oli vielä polttaminen kielletty. Alkoi saataa vasta pari viikkoa sitten Kääpälässä ja nyt saisi vihdoin polttaa. Sitä en uskalla ilman kokeneempia tehdä.

Puutarhassakin on valtava kokkokasa. Max ja Saara ovat todella ahkerasti tehneet työtä ja aloittivat puutarhan vuotuisen raivaamisen innolla. Saara purkaa kyllä vesuria käyttäen vuoden turhautumiset.



                                                  Itse perustin pienen kotipuutarhan. 



En ollut tajunnut ennen tätä kuvaa miten kaunis on kasvimaa  jossa ei kasvaa mitään. Ei planttuja eikä rikkaruohoja.
Ne laatikot eivät ole Kekkilän 69 euroiset laatikot vaan vanhoja lavakauluksia joita nätisti kinusin eräältä varastopomolta. Ne suhteet,  ne suhteet. Verkoistoituminen on tärkeä asia.

Sijoitin ne kaulukset pellolle, alle "jordduk" ( mustaa peitekangasta) ja sitten vaan Kekkilän multaa 2 - 3 pussia /laatikko. Ystävättäreni Eeva haukkui maasta taivaaseen; "Mikset käytä tätä hienoa peltoa". Naapuri Liisa 83 v. ja Eila 74 v. olivat sitä mieltä että olin fiksu. Ei rikkaruohoja ja nopeasti lämmintä. Liisa ja Eila ovat fiksuja naisia.  Ja minä siis myös ellen sitä jo kerran maininnut.

Tämä idea oli varastettu mainiosta kirjasta Köksträdgården ( ny utgåva) by Lena Israelsson. Ostin jo vuosi sitten Malmöstä. Maksoi 150 kruunua. Halusin tilata toisen Akateemiseen; olisi maksanut 48 euroa. Jöi muuten ostamatta.

                    Ja lavakaulusten ympärillä kesä kukki.




Sen pituinen se. Ehkä seuraavalla kerralla kerron mitä löysimme vajaasta. Muutama kerta innostuimme tehokkaiksi. Muuten minun asentoni oli useimmiten tämä:


maanantai 6. syyskuuta 2010

Kääpälän näkymättömät hyvät haltijat

Kääpälän kylässä tapahtuu koko ajan pieniä ja suuria ihmeitä.

Eräänä päivänä joku  oli käynyt pikku harmeja korjaamaassa; vajan ovea ei millään helposti saanut auki. Maata ja multaa oli pakkaantunut talven aikana ovea vastaan eikä ovi millään rullaantunut auki.
Mutta - eräänä päivänä joku oli käynyt vähän kaivamassa maata ja oven alapuoli oli sahattu hienosti  suoraksi.
Ovi toimi taas.


Seuraavana päivänä kiitin väärää miestä. Minun tietämättä hän sitten  kävi katsomassa mistä höpisin ja huomasi silloin että ovenkahvan kohdalla oleva lankku oli ihan laho eikä kahvakaan ollut hääppöinen. Joten kun seuraavan kerran ilmestyin paikalle:


Ihmeellistä.

Kesäloman jälkeen olen viettänyt kaikki viikonloput tietysti Kääpälässä. Eräänä perjantaina saavuin paratiisiini ja mitä olikaan ilmestynyt: OMA PARKKIPAIKKA!!

Tässä kohdassa ( vajaa vastapäätä toisella puolella tietä)  oli ennen iso kasa hienoa hiekkaa, eli se hiekka joka oli lattioiden alla vielä viime talvena. Naapurini oli käynyt tamppaamassa sitä sekä tuonut vähän järeämpää hiekkaa ja tampannut lisää. Nyt on kaksi hienoa parkkipaikkaa ja vanha paikka on nyt osaa kaunista maisemaa. ( tulevaa kaunista maisemaa , see below).