Tervasin kirkkoreen
Oli kiva työ johon ryhdyin heti kun poika,miniä ja koirat olivat lähteneet. He teki polttopuita, siirsivät kaappeja, pesivät vesityunnyreitä, leikkasi nurmikon ja trimmasi marjapuutarhan jo aika pitkäksi kasvanutta ruohoa. Palkkioksi oli mainio seurani ja todella hyvää ruokaa.
Viikolla oli käynyt kaivurimies. Ryteikkö liiterin takana sai häädön ja pikku hiljaa kunhan vaan löydän sopivanlaista maata se nostetaan. Ja siirrän liiterin oven tälle eteläpuolelle.
Napoleon ja Amelie ottivat kakien riemun irti villistä viikonlopusta maalla. |
Voi miten upea kirkkoreki! Hevonen puuttuu vielä, vai?
VastaaPoistaHevonen ei ole hankintalistalla, vaikka navettaan kyllä mahtuisi.Pilttu on ikkunna edessä.
VastaaPoistaMieluisia vieraita sinulla on ollut viikonloppuna. Amelie on saanut upean kranssin.
VastaaPoistaJätätkö reen pihalle?
Irene, ajatus on että reki olisi siellä, siksi sen tervaan ,koska se on ollut kaksi kesää siellä tervaamatta ja sitä se ei oikein kestä.
VastaaPoistaMeinasin tervata joka kesä!Ei ole tilaa sille missään muualla.
Liiteriin tulee
polttopuita, talveksi saan sen sisään.