sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Uusia kuvia pohjan rakentamisesta

Tässä aika väsynyt bloggaaja

Vappu meni rauhallisesti Kääpälän koulussa kyläillen. Vähän tein ruumiillista työtä. Ja vitsit on heti vähissä. Pitää aloittaa hitaasti etteivät paikat järkyty, koska en ole vuosiin tehnyt mitään. Keho pyytää päästä nukkumaan vaikken olen kantanut kuin puolet avolavallisen polttopuista ja muutama hassu romu siirtänyt.  Sekä lapioinut vähän sahanpuruja ja romua kerännyt. Korkeintaan 2 tuntia työtä. Nollasta lähdetään tässäkin asiassa.


Uusi lattia syntyy nyt kerros kerrokselta

Porstuassa on lieden paikka on helppo hahmottaa kun betoniperustat on valettu.


      Makuukammarissakin näyttä jo aika komealta. Päätinkin että jätän väliseinässä hirret näkyviin. Ovat niin kauniit.


                                          Hyvin näkyy myös korjattu lahonurkka. 



Keittö
















Tekniikka ei toimi kun aivot ovat off-asennossa
 Jostain systä teksti ei suju tänäään. Palataan asiaan kun aivot ovat mukana. Siihen asti kiitos kaikille jotka kommentoivat joko täällä, mailitse, kun tavataan jne. Selvää on että tämä ihana projekti on minulle terapiaa ja tarpeellinen sellainen kun muualla tuulee.

1 kommentti:

  1. Hei Titte! Nyt näyttää jo toivorikkaammalta nämä kuvat. Lattiavasat ovat jo ilmestyneet huoneisiin. Vanha hirsiseinä on kyllä tosi kaunis. Sitä ei kannata peittää.
    Fyysistä työtä ei kannata tehdä kuin kahden tunnin pätkissä. Muistelen lapsuuden mummolan maalaistaloa, jossa työ oli fyysistä. Oli kahden tunnin välein aina joku ruoka- tai kaffepaussi. Ja tahti oli rauhallinen. Sitä ei kannata tehdä liian nopeaan tahtiin. Silloin vaan väsyttää kehonsa turhaan. Toki on ihanaa sitten illalla nukahtaa, kun on kroppa väsynyt fyysisestä työstä. Relaa nyt siellä ja kerää voimia!! Ehkä aloitit turhan sähäkästi.

    VastaaPoista