keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Postiluukku kilahti

Toissa iltana yritin olla ajattelematta näitä raha-asioita mutta sitten vaan pankkitilit esille ja laskin ja ynnäsin. Vaikka miten laskin puuttui edelleen rahaa.. aika paljon.

Eilen tein etätöitä täällä kotona Lauttasaaressa. Kuulin jossain vaiheessa kun postiluukku kävi ja jotain tippui eteisen lattialle. Olin kuitenkin niin uppoutunut iittala brändin mielenkiintoiseen road mapin kehittämiseen etten edes huomannut että aurinko paistoi ulkona ja olisin voinut istua parvekkeella.
Enkä muistanut mennä tsekkaamaan postiani.

Siellähän se oli 

Vasta aika myöhään iltapäivällä muistin ja siellähän se oli. Ympäristöministerin päätös. Myönnettävä että sen verran cool lady olen että ensin avasin ison pehmeän kirjekuoren. Sisälsi Skogsbruket -lehden vuosikerran laskun a 10 e, sekä tilaaja-lahjana kaunin harmaan Finlaysonin käsipyyhkeen johon oli kirjailtu valkoisella Skogsbruket. Aika snygi. Joku ei ilmiselväst ei osaa laskea tai lehti saa kovasti tukea jostain.
Ja Valkealan Sanomat muisti minut myös laskulla. Se lehti on Kääpälää-Lipiälää  lähimpänä oleva paikallislehti.
Ja sitten avasin sen ison A4-kuoren. Päätin etten kurkkaa vaan luen rauhallisesti koko tekstin:

Asia: Avustuksen myöntäminen rakennusperinnön hoitoon valtion vuoden 2010 talousarvion momentin 35.20.64....

Arvelin että se tarkoittaa että avustus on myönnetty mutta sitten rauhoitin hermojani ja totesin itselleni että voihan myös olla niin että avustuksen myöntämisen päätös voi olla kielteinen.  En malttanut lukea hillitysti loppuun asti vaan silmäilin nopeasti sen jälkeen kirjettä ja otsikon Ympäristökeskuksen ratkaisut ja perustelut luki:

Hakemus koskee paikallisesti merkittävää kohdetta ja sen voidaan katsoa täyttävän rakennusperinnön hoitoon tarkoitetun avustuksen edellytykset. Avustusta oli myönnetty, ei isoa summaa mutta kuitenkin jotain. Kaikki mikä tulee on kotiinpäin.



IHANAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA. 
Minulla on siis kultturihistoriallisesti merkittävä talo. Kiitos vaistolleni, kiitos Eevalle  joka osti sen vanhan kansakoulun, kiitos Tepalle jonka kanssa lähdin Kääpälään purkamaan Eevan tavaroita. Kiitos arkkitehdille joka teki hyvän ja vaikuttavan korjaussuunnitelman ( 48 sivua) . Kiitos paikallisille jotka ovat kertoneet niitä tarinoita ja jotka koko ajan auttavat.

Tuli juuri se minua huolestuttava puuttuva summa. Kunnes se on tilillä joudun vähän vippamaan koska rahat ovat täysin loppuneet.
Sen verran pieleen meni - kuten aina menee-  kustis, joka tehtiin siinä vaiheessa viime syksynä kun avustusanomus meni sisään. Kai ne siellä ministeriössä tyytyväisinä huomaavat että ainakin panostan aika paljon tähän ihanaan kohteeseen. Mutta kirvesmies pysyi ainakin oman väittämänsä mukaan uuden arvioin hintahaitarissa. Loppulasku ei ole vielä tullut.

Ja kiitos Pepelle ja Annelille, siivettömille enkeleille, joita ilman Eevan ja minun projektiti olisivat huomattavan paljon hankalammat. Seuraavan kerran näytän paljon kuvia pönttöuunin purusta. Siihen osallistuivat Pepe ja Anneli. Ja Pepellä oli aika rankka urakka.










3 kommenttia:

  1. Jag orka inte läsa och förstå på (finska!!) utan sneglade ditekt på summan!!!! Hurrraaaaa!
    Gratulerar!
    Martine

    VastaaPoista
  2. Onneksi olkoon! Mahtavaa!

    Jaakko

    VastaaPoista
  3. Hurraa!!
    Hyvä Ympäristöministeriö!!

    VastaaPoista