Ei voi muuta kun nauraa. Kun niin hitaasti etenee kaikki. Sentään etenee.
Lauantaina oli Kääpälässä myös Kyläkotkotuspäivä; eli tavaroiden kierrätystapahtuma jonka keksimme joitakin vuosia sitten ystävättäreni kanssa. Ja aurinko paistoi ja ihmisiä oli paljon ja löysin uudet shortsit ja korkkiplacemats. Ja joku vei pöytäni joka oli siellä tavaroiden vuoksi, ei kierrätettävänä. Se kyllä harmittaa. Oli niin nätti pöytä. Tällainen.
Tämä pääsi tapahtumaan koska aurinko paistoi. Ja minun oli pakko mennä kotiin smyygilautoja pohjamaalaamaan. Onneksi aurinko paistoi. Aikataulujen kanssa rupesi olemaan pikku hiljaa pikkuinen stressi.
Etelänpuolen ikkunat ovat niin korkealla eikä toista ikkuna saa enää irti kun ylä smyygilauta on paikoillaan, joten pyysin poikani apuun. Tämä on poikani käsi. Eikö ole komea!
Esimerkki-ikkuna jossa kaikki maalattu nyt ekan kerran.
Suurimman osan pystyi sisältäpäin maalaamaan. Tämä oli aika ihanaa mutta hidasta työtä. Ei sivulautojen vuoksi vaan niitten karmien valkoisen alueen vuoksi. Välillä oli vaan 10 mm maalattavaa ja pensseli oli vähän turhan iso. Hankin seuraavalle kerrokselle pienempiä pensseleita muutaman. Nyt tiedän mitä tarvitsen.
Tämä pensseli on aivan ihana.
Sitten kun kaikki oli maalattu Kyläkotkotus olikin jo loppu. Sunnuntaina alkoi tavaroiden roudaaminen pois tuvasta. Luulin. Satoi kaatamalla.
Sain kuitenkin ylimääräiset laudat pois.
Pisimmät kannoin.
Maanantaina, eli eilen pesin neljä mattoa. Kuvassa olevat sain lahjaksi eräältä tuttavalta. Kolme on vielä pesemättä. Tarvitsen välttämättä nyt intiaanikesän elokuun ja syyskuun viikonlopuiksi. Pliis.
Tupa on edelleen sotkuinen.
Tämä Nilfisk on sama kuin lapsuuteni. Vaikka se onkin entisen miehen Nilfisk. Voisiko olla avioliittoaikainen Nilfiskimme. Pitää kysellä kun torstaina lennämme yhdessä Köpikseen erääseen juhlaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti