perjantai 26. lokakuuta 2012

Kyllä kansa tietää milloin ensi lumi tulee.

Lähdin pariksi päiväksi kotiin Hesaan. Ennen sitä kannoin sisään puuta, sitähän on. Täytin kaikki klapiastiat.




 Onneksi tein niin. Kun saavuin takaisin eilen oli aika kylmää.

Minusasteita ja kylmää oli. Mutta halla tuo mukaansa paljon kauneutta.


                                Tankojumpan voittaja 
Edellisessä kirjoituksessani kerroin verhotankojumpastani. Hain sitten "Ukkojen lastentarhasta" ( "gubbdagisen" = Clas Ohlson) aivan uuden verhotangon. 
Kiinnitin sen kaksi kertaa seinään. Ensi mukaan tulleilla ruuveilla. Niistä ei ollut mihinkän. Sitten omilla. Hyvää tuli.
Ja minulla on nyt oviverho keittiön/kuistin oven edessä. 
Villakangas on nimeltään Mikaela, Eurokangas, 9,90 e /m. Pidikkeet ovat vanhat. En voinut tankoa ylemmäksi laittaa koska silloin jää jälkiä seinään. Kun ovilistat ovat paikoillaan voin nostaa tämän ylemmäksi.


Ruttuiseksi meni käsittelyksessäni mutta kyllähän se siitä oikenee. Kahdessa päivässä lämpötila sisällä oli laskenut ainoastaan kolmella asteella. Patterit olivat säädetty kaikki n. 12 asteeseen ja talossa oli 15 kun tulin.Vaan 1 patteri makkarissa oli vähän lämmin. Olen sitä mieltä että se patteri ei ole oikein kalibrioitu. Se reagoi aina eri lailla kun muut. 

                               Ensi lumi
Vanhan kansa tiedon mukaan ensi lumi sataa n. 9 viikkoa syyskuun viimeisten ukkosten jälkeen. Tarkistimme viikko sitten naapurin kanssa tästä allakasta, jonne kaikki merkataan, milloin ne ukkoset olivatkaan. 
Jo yli kuukausi sitten naapurin emäntä ( yli 80 v.) kertoi minulle ensimmäisen kerran että ensi lumi tulee 24 - 28.10. Tänään 27 satoi lunta ja maa on valkoinen.  Mykistyttävä suoritus rouvalta! Voisihan meteorologitkin vähän tiedustella osaajilta.
Kalenterin leikkaamisella oli oma verbi joka alkoi s-kirjaimella. Vaan hukkaisin tietysti sen lapun jonne verbin muistiin kirjoitin. Osaako kukaan lukijoista kertoa miten kulmien poislekkaaminen ilmaistaan yhdellä sanalla?

                                   Liiterin ovi
Puut ovat sisällä. Liiterissä uusi seinä ja uusi ovi. Ovi oli tehty ja asennettu niinä kahtena päivänä kun olin poissa. 

Dramaattinen kuva otettu tänään kun päätin että kirjoitan tänään. Aurinko oli juuri laskeutumassa. 
Istun takan edessä. Odotan hiilloksia. Meinaan grillata Suomen suosituointa vihannesta ( HK bleu), vuorata se Auran väkevällä sinapilla ja juoda kaljaa suoraan pullosta. Aika kauaksi ovat hienostelupilvet karanneet. Elämä on ihanaa - elämä on! 



4 kommenttia:

  1. Meillä se yhdeksän viikkoa täyttyy vasta 2.12.
    Säätiedotus uhkasi meillekin lunta jo tänään, mutta eipä tullut. Parikymmentä kilometriä joka suuntaan meiltä on ihan valkoista, mutta meillä ei hippuakaan!

    VastaaPoista
  2. Olen samaa mieltä...elämä ON ihanaa...:)

    VastaaPoista
  3. Titte, nyt on taas paljon ihania valokuvia!
    Liiteri näyttää ihan uudelta tuosta kulmasta.
    Vanhana partiolaisena akoinaan opin, että viimeiseksi ennenkuin poistuu talosta on kannettava puulaatikot täyteen puita. Kun seuraava asettuu taloksi, on puut ihanan kuivia ja helposti saa tulet sytetettyä. Se on oikeasti tosi hyvä tapa ja käytäntö. Ei koskaan tiedä, mikä on keli kun käy taas taloksi.
    Vanhalla rouvalla on vanhaa viisasta tietoa.

    VastaaPoista
  4. Hei Titte,
    kävisitkö uudelleen laittamassa talvivalo linkin/osoitteen juuri siihen blogipostaukseen jossa talvivalot näkyvät. Nyt linkki tuo blogiisi mutta en löydä sitä talvivalo juttua.

    Kiitosm toivottavasti ehdit!
    Mukavaa viikonloppua, Karolina

    VastaaPoista