sunnuntai 21. elokuuta 2011

WOW

Tätä pidemmälle tänä vuonna ei tätä huonetta saateta. Oli hieno hetki perjantaina kun odotin rakkaita ystävättäriä kylään. He  ovat seuranneet projektiani alusta lähtien.

Onhan tämä wow, vaikka mattot laskeutuivat kiireessä vähän miten sattui. Enemmän kuvia on tulossa kunhan saan Hannelen kuvat. Hänellä on niin hyvä kamera ja ikuisti tunnelmallisen rapuillallisemme.

WOW 2

Ulkona on myös tapahtunut todella paljon. Metsässä on ahkeroitu ja metsurini kaatoi viikonloppuna 40 harmaa leppää. Parhaimmista ei ole kunnon kuvia. 
Hän myös kertoi että lepät pitää perimätiedon mukaan kaataa elokuussa  nousukuun aikana niinä kolmena päivänä ennenkuin se on puolikuussa. Niin hän teki. 
Olin elätellyt toiveita että saisin harmaalepästä lankkua, jolla voisin vähän kaappeja/tasoja rakentaa keitiööni. Oli vaan osa puista aika yli-ikäiset, toisissa oli pehmeä laho, toisissa kova laho ( muistaakseni hän näin sanoi). 
Nyt on timpurin armoilla mitä puuta hän kelpuuttaa. Puiden pitää ensin kuivua 2 -3 viikkoa. Sitten oksat pois ja pätkitään sopivan mittaisiksi.





Todella siisteihin pinoihin hän oli aikasemmin kaadetut puut jo pinonut. Vuorossa  seuraavasti on sitten kaikkien puiden keräily sille varatulle alueelle kuivumaan. 
Tämäkin työ tapahtuu muutaman viikon sisällä kunhan vaan saan jonkinlaisen tarjouksen. Koivut menevät omaan pinoon, polttopuulepät ja -raidat toiseen. Lankkupuut haetaan pois samaan aikaan.

Ja todella hieno uutinen , niin kauan kuin pumppu toimi, oli:



Kirkasta vettä!  

Mutten saanut kuin muutama desi ja sitten jotain tapahtui. Päätin että tämän asian ratkaiseminen siirtyy pojalleni hoidettavaksi. Hän muuttaa väliaikaisesti Peuhuun, koska oma kämppä on putkirempassa. 
Sen pituinen se.God natt, hyvää yötä. Ja iso  Bonne nuit sinne Ranskaan rakkaalle serkulleni, joka urheasti yrittää lukea tätä blogia suomeksi vaikka suomen kielen taidot, jotka olivat alusta lähtien aika heikot, kolmessa kymmenessä vuodessa ovat aika pahasti päässeet ruostumaan. Ja niin on nähtävästi minultakin päässyt unohtumaan mihin järjestykseen sanojen pitäisi asettua. En vaan nyt parempaan pysty.



3 kommenttia:

  1. Upeelta näyttää Titte! Wow! :-)

    Suvi, Tatu & Stella

    VastaaPoista
  2. Kuinka kaunis onkaan tuo tupa nyt!
    Varmasti teillä oli mukavat rapujuhlat.
    Ja ulkonakin paikat kaunistuvat, kun saatte karsittua ylimääräisiä puita.

    VastaaPoista
  3. Hej
    Vilken snygg sal/matsal du fått. Ser så hemtrevligt ut.
    Tack för att tänka på mig. Men det blir kanske på grund av din blog som jag inte förlorar det lilla jag har kvar av min finska! ;)

    VastaaPoista