maanantai 25. huhtikuuta 2011

Välikaton läpi mentiin jo

Muurari ja hanslankari ovat ahkeroineet näissä kuvissa noin 4 ½ päivää.


Ei voi muuta kuin ihailla 
ergonomista työskentelytyyliä.


Yllä olevalla vekottimella oli joku nimi, mutta unohdin sen. Sillä joka tapauksessa huolehditaan siitä ettei laastia jää pintaa.
 Kurkistus hormistoihin



Ja tässä rakennetaan jo seuraava taso. Ei mene monta työpäivää ja sitten ollaan jo katon läpi. Nyt tulee muuraushommiin viikon tauko. Muurari on eläkkeellä ja innokas matkustamaan.

Pääsiäinen näkyy kyläkaupassa.

Kääpälän kauppa on osaa katoavaa kulttuurimaisemaa. Himskatin ABC,  joka edustaa nykyajan visualista saastetta, on joitakin vuosia sitten tullut neljän kilometrin päähän Tuohikottiin. Se ja pikkukylille hyvin tavallinen toimintatapa olla ostamatta omasta kyläkaupasta tekee pahaa jälkeä kassassa. En voi muuta kuin ihailla kauppiasta joka sitkeästi päivästä toiseen nousee aikaisin ja lähtee tukkuun. Ottaa taloudellisia riskejä koska ei ikinä tiedä meneekö kaikki kaupaksi. Pieni liikevaihti ei kesta paljon hävikkiä. Mutta hän ei valita. Vaan jaksaa  yllättää oikein kunnon pääsiäisnoidalla:


 
  Tämä oli naurava noita.
Alla pieni museonurkkaus kyläkaupassa.

 
Kevät on tietysti saapunut Kääpälään vaikka se kesti. Kesti se muuallakin. 


Jos suurennat alla olevan kuvan näet tyyppillisen näyn monissa puutarhoissa.


Silmut menivät jäniksen suihin ja myyrä on nakertanut kasvin kuorta.

Itse rupesin sitkeän flunssan jälkeen ( joka ei vieläkään ole antanut periksi, nyt epäilen että minulla on poskiontelutulehdus)   taistelemaan lumikasojen kanssa. Pääsiäinen on harvinaisen myöhään tänä vuonna. Ei paljon auttanut. Lunta oli paljon liiterin edessä joka on itäsuunnassa ja pohjoiseen ovi aukeaa. Liiteriin olisi päästävä ja siihen meni melkein kolme tuntia.



Työkaluin maailman paras pistolapio. Fiskarsin. Suosittelen ehdottomasti kaikille, KAIKILLE. Se on aivan ylivetolapio ja metsurikin ihmetteli, tutki ja sanoin että onpa hyvä.
Rautakankikin oli kovassa käytössä. Ongelmani oli lumen lisäksi jää joka oli likuoven alla. Liiterin edessä on tie joka on tullut liiterin jälkeen. Ja se on korkeammalla kuin itse liiteri, Jää pakkautuu oven alle enkä saanut sitä auki. Ja kaikki kevän ja kesän työkalut oli siinä. Lunta oli kolmessa paikassa ja tämä oli haasteellisin. Muualla oli aivan 100 % :sti kevättä.




Pääsin ovelle asti ja huomasin kiukukseni että ovi ei silti liikahtanut. Jää oli nostanut sen pois kiskolta osittain . Sain sunnuntaina 2 miestä nostamaan se pois kokonaan ja onnistuimme  liuttamaan sen sen verran auki että pääsin sisän hakemaan kottikärryt ja muut puutarhavälineet.


Sen pituinen se tältä päivältä. Olisi pakko nyt löytää lekuriaika huomiskesi. Päänsärky ja hammaskivut vaivaavat. Olen elänyt Buranalla koko pyhän. Burana 800 ja simsalabim. Kaikki särky ovat poissa. 

















2 kommenttia:

  1. Toivottavasti saat sen lääkäriajan!
    On sinulla ollut hankaluutta sen lumen kanssa. Usein keväällä paljastuu erilaisia yllätyksiä. Meillä routa liikuttelee piharakenteita ja navetan lattiaa.
    Kyläkauppiaat ovat sitkeitä. Toivottavasti kyläläiset ymmärtäisivät myös oman etunsa pitemmän päälle ja kannattaisivat näitä.
    Tiili nousee siellä tiilen päälle ja kohta päästään varmasti jo katon lävitse!

    VastaaPoista
  2. Kyllä siellä tapahtuu! Kevät on tullut saaristoonkin, vähän jäitä väistellen pääsimme saaeen. Krookukset kukkivat villinä:ja ensimmäinen kyy......
    Kaikkien pitäisi ostaa pikkukaupoista tarvikkeensa. Isot ketjut jyräävät pienet ja valikoimat ovat mitä ovat...

    VastaaPoista