lauantai 28. tammikuuta 2017

Uusi vuosi alkoi yllätyksellä ja miten meni tavaranvähentämisprojektin kanssa.!

Niin paljon kun olin sairastellut viime vuonna oletin että pohja oli nähty. Ja pyh! Alemmaksi vielä vajosin. Kamala norovirus iski 2.1 ja olin heikossa hapessa monta päivää. Oli vieraita tulossa vaikka oli maanantai, entisiä työkavereita. Ruuat oli tehty melkein valmiiksi . Ja jouduin peruuttamaan. Yksi niistä ei edes asu Suomessa. Harmillista.

Nyt on - 28.1- enää neljä päivää jäljellä polvileikkauksen jälkitarkastukseen enkä vieläkään kävele kunnolla. Minunhan piti tanssia sisään vastaanotolle. Niin sanoin kirurgille.

Mutta parempi se on. Nilkassa 2 niveltä oli jämähtänyt kiinni väärään asentoon. Kun ne avattiin jalka rupesi taipumaan ja askeleen ottaminen helpottui. 
Mutta koska polvi oli edelleen turvoksissa tavallaan luovutin, ja kaivoin esille viime syksyn Pronaxen -tulehduskipu/nivellääkkeen. Laskin että on yhdeksän päivän kuurille lääkkeitä jäljellä. 
Kahden päivän jälkeen turvotus rupesi laskemaan. Tänään aamulla polvi näytti melkein normaalilta.

Sain uudet vaativat reisilihasliikeet tiistaina ja nyt tuntuu että koko jalka rupeaa tottelemaan. Mutta hidasta tämä on. Pyöräilen, jumppaan  ja käyn 2-3 kertaa viikossa vesijuoksussa. Jumppaan eteisessä ja joogamattoni peittää kauniin turkkilasien mattoni . Mutta olen niin mukavuudenhaluinen että minun on pakko jättää se sinne näkyviin silmieni eteen. Muuten keksin 100 syytä miksen voi jumpata.


Heitin viikko sitten nurkkaan toisenkin kyynärsauvan. Kävelen ontuen 200 metriä. Mutta sentään kävelen. Kaikki kivut, joita oli ennen leikkausta, ovat kadonneet. Eli leikkaus oli kai onnistunut. Nämä muut ovat kai seuraus pitkästä kyynärsauvavaiheesta.
Vasen reisilihas on aivan voimaton. Mutta tsemppaan. Itse tämä on tehtävä eikä löydy oikotietä.

Tavaroiden vähentämisprojektin kolmas vuosi 
on myös takana.

Ja mitenköhän se meni. No ainakin yksi vanha mätä hirsisauna katosi.  Ja hyvinhän siinä meni. 
Saldona oli 521 esinettä + yksi sauna vähemmän. Paras suoritus tähän asti. Vuoden 2015 nettotulos oli - 423 esinettä ja vuonna 2014 oli 410 vähemmän. Eli suunta on ylöspäin.
Kiinnostava on miten hämmästyttävän paljon tavaraa tulee sisään, vaikka tarkasti arvioi minkä hankkii. Vuonna 2015 141 tuli koteihini minulle uutta esinettä, vuonna 2015 - 210 ja viime vuonna 174. 

Teen tarkkaa seurantaa kaikista mitä tulee sisään, kirjaan myös hinnat jos olen siitä joutunut maksamaan . 
Karmealla summalla ostin tavaraa, eli 2449 euroa siihen meni. Minun palkalla aivan iso summa. Sain 331 euroa tavaroista joita möin.  Nettosumma oli siis 2118 e. .  

Vaatteisiin käytin 1992 e. Ja muihin tavaroihin 456 e. 
Siitä iso osa meni tähän ihanaan kynttelikköön. Tämä oli projekti, jonka itse käynnistin ennen kuin heikolla itsetunnolla varustettu pomo lemppasi minut ulos iittalasta kesäkuussa 2012. Se on niin kaunis ja Matti Klenell on hurmaava ihminen. Kuva lainattu netistä.
Se ilahduttaa minua kaupunkikodissani 

Kun ostan -miten ostan

1. Yritän keskittyä laatuun. Ostin tammikuussa 2016 alennusmyynnistä MaxMara Weekendin talvitakin. Edellinen oli samasta paikasta ja yli 10 vuoden ikäinen. Ja ihan loppu. 
Kolme ulkomaan matkaa neljään maahan yhteensä teki pahaa jälkeä. Syksyn Kanadan matkan aikana ostin vaatteita 492 eurolla.  Oi, oi, oi. Muun muassa kaksi ihanaa kesäleninkiä, yhdet housut, joissa olen elänyt monta kuukautta, yhden rennon collegepuserokankaasta tehdyn blazerin ....ja paljon muuta.

Ostin vuonna 2016 myös kahdet kengät; Oezy-kengat, jotka möin viikon jälkeen kun eivät sopineet lainkaan laskeneen jalkaholvini vuoksi. Toiset olivat Icebug- kengät. Ne ostin 31.12. puoleen hintaan. 2 pari avaan on aika hyvä suoritus entiseltä kenkäfriikiltä.

2. Ostan käytettynä. Koska olen patologinen kirpputorifriikki. 
ainoa hyvä puoli polviongelmien kanssa oli etten juuri syksyllä päässyt mihinkään.

3. Saan lahjaksi Sellaisia esineitä oli 74 viime vuonna. Eli vaan 100:sta maksoin jotain.
                    
                 Kun vähennän tavaraa, mihin katoavat? 
Kierrätyskeskukseen meni 93 esinettä, 239 esinettä meni roskiin, 
ja loput, eli 189 esinettä annoin edelleen. 
                 Projekti jatkuu - neljäs vuosi alkoi jo 
Tämä vuosi on alkanut aika huonosti. Muutama Matti Klenellin Lempilasi livahti sisään ja juuri ostin 6 mukia maalle. Sain yhden ihanan maton lahjaksi. Mutta projekti jatkuu ja paljon voi vielä vähentää.

Kun homma sitten joskus ei enää suju, luen Marie Kondon kirjan:  
KonMari, Siivouksen elämänmullistava taika. 
Tähän asti olen pärjännyt ilman sitä. 

Kevättä rinnassa 
Odotan, odotan että kevät tulee. Tänä vuonna meinaan laajentaa viljelyjäni muutamalla lavakauluspetillä. Sain (pyysin) ihanan kirjan tyttäreltäni joululahjaksi. Tämän kun lukee uskaltaa tehdä mitä vaan puutarhassa.


Jos osaat Ruotsia ja tykkäät viljellä mutta luulet ettet osaa, niin lempiblogi, vlogi sekä podcast on saman naisen työtä.

Tässä on linkki blogiin.
Tässä on eka linkki youtube - videoihin.
Tässä on toinen linkki hänen youtube videoihin.
Ja tässä hänen Facebook - sivulle.

Ja tässä on linkki vielä hänen ja Farbror Grönin yhteiseen podcastiin.  Suosittelen lämpimästi tätä. Se on niin hauskakin.

Farbror Grön on myös ihana:   

Tässä hänen Facebook-sivunsa.
Ja klikkaa nyt nin pääset hänen blogin sivulle.

Molemmilla on loistavia ruokaohjeita paljon. Paljon vihannesruokaa. en ole mitään kokeillut. Vaan kuolannut.  
Kuulumisiin!











3 kommenttia:

  1. Hei, nyt on kirjoitukset päätyneet sitten tänne takaisin. Yritin aiemmin lukea, mutta päädyin johonkin vanhaan tekstiin.
    Olet sitkeää tekoa! Sinulla on ollut oikea koettelemusten syksy ja talvi. Nyt on kuntoutus varmasti päällimmäinen ja tärkein asia. Tuo vaaleanpunainen joogamattokin on kaunis. Sitä on turha säilyttää rullalla. Selvästi nyt on paraneminen ja palautuminen lähtenyt etenemään. Hyvä niin! Tukea paranemiseen antaa myös valo lisääntyminen ja kevään eteneminen. Nyt kuljetaan reippaasti kohti kevättä ja kesää. Ihanaa olla kunnossa Kääpälässä keväällä!
    Aikamoinen homma tuo saunan purkaminen on ollut. Sisukkaasti vaan olet tehnyt noita raskaita hommia tontilla. Olipa yllätys, että edelleen pidät kirjaa noista tavaroista, joita tulee kotiin ja lähtee sieltä. Pääasia että paljon lähtee ulos tavaraa. Ihminen tarvitsee aina välillä jotakin uutta vaatetta ja icebugsit ovat jo terveydenkin kannalta välttämättömät. Kauniit esineet myös antavat hyvää mieltä ja sitä kautta lataavat akkuja. Tiukkapipoiseen Kondoiluun ei kait tarvitse mennä.
    Olen tuota Sara Bäckmota joskus vilkuillut. On hän rohkea, innovatiivinen ja periksiantamaton. Minua haittaa hieman surkea kielitaitoni. Englanninkielellä menisi vähän helpommin. Mutta josko tuon kirjan hankkisin ja kohentaisin kielitaitoani - aihe kun on niin innostava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irene kannustavista sanoistasi. Tavallaan kaikki alkoi silloin kun kaaduin Barcelonassa 9.4 , sen jälkeen en ole kävellyt kunnolla. Paremmin menee nyt jok apäivä tämän uuden vaativan jumppaohjelman kanssa. Mutta se on samalla paljon kivempi. Edellinen oli aika tylsä. Ajattelin että uusi tavoite on virheetön kävely 9.4 eli kaatumiseni vuosipäibänä. VOisin lainata sinulle sen kirjan. Han helpolla kielellä kertoo miten hän ajattelee ja tekee asioita. On kuin lukisi pienen romaanin. Videoita on jo yli 300 , niistä saa paljon irti. Kiitos vielä kerran sinulla. En yleenä sääli itseäni, koska ei ole syytä ollut siihen. läheltä piti tämän jalan takia. Pyh, pois se minusta!

      Poista
  2. Ihailen tuota tavarakirjanpitoasi - olisi ehkä tarpeen täälläkin. :) Se vaatii kyllä sitkeyttä ja johdomukaisuutta. Kirjavinkki on kiinnostava, täytyy tutustua. Tsemppiä treeneihin kohti vuosipäivää! (Ja oi niitä aikoja, kun olit vielä Iittalassa.)

    VastaaPoista