keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Viime sunnuntain retken saldoa , osa 2/3.


Talossa jossa kävin löytyy kivoja yksityiskohtia vaikka kuinka paljon. Keittiön yhteen nurkkaan oli rakennettu fiksusti komero.

Nyt vasta huomaan että paneeli onkin hauskasti likainen avaimen kohdalla.

 Yhteen käytävään oli ovelasti rakennettu iso sähkökaappi piiloon näin kauniisti. Tämä kukkatapetti oli aivan ihana.
Keittiön ja pienen kamarin välisessä ovessa on ollut tällainen reikä ainakin siitä lähtien kun tuttavan isä talon osti 50 -luvulla.

Leivinuuni oli iso ja oli ollut osittain huonossa kunnossa. Korjattiin siten että uunin hyötypinta-ala oli pienennetty. Kuvasta näkee hyvin miten se on korjattu. Nyt on taas käyttökunnossa. Saapi nähdä joudunko itse samalla lailla korjaamaan. Toivottavasti minun pystytään jollain tavalla korjaamaan.  Se selviää tänä vuonna.
Pikkukamarin seinällä roikkui kaunis käsityö.
Vanha sanonta kuuluisi talon omistajan mukaan nykyään: 
"De unga skall man ära, de gamla skall man lära".

Uusi versio liittyi yhä haastavampaan tekniikkaan, joka on yli 70 vuotiaille aika suuri mörkö. Koska minulla on kunnia työskennellä neljän IT- nörttien kanssa, oma tilanteeni ei ole yhtä hälyttävä. Mutta melkein päivittäin on edelleen eri ohjelmien/ratkaisujen kanssa vähän höntti olo. 

Jos pitää unelmoida jostain materiaalisesta, unelmoisin tällaisesta piharakennuksesta. 


Säästin yhden herkkupalan vielä seuraavaan kirjoitukseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti