lauantai 29. maaliskuuta 2014

Eiköhän se pyhä on jo mennyt

Kun katselee ympärilleensä huomaa että joulu on jäänyt taas roikkumaan. Ensi yönnä siirrytään kesäaikaan,  jo on aika korjata pimeys pois.

Joulukuusi valaisi viimeisen yön. 
Sireenipensaan pallomeri katoaa tänään myös laatikkoon.
 Ihmeellisen keltaiset muuten kaikki muut kuvani.
 Joulutähden ripustin ikkunaan,sytytin sen kai kaksi kertaa. Tämä on kyllä väärä paikka sille. Ensi vuonna toiseen ikkunaan. 

Sähkökynttelikkö
Tämän otan aina esille itsenäisyyspäivänä. On kyllä aika ruma mutta tähän taloon se jotenkin. 
Minulla on joskus hassuja päähänpistoja. Alkuperäisen pakkauksen päälle olen jostain syystä merkannut muistiin hintalapun alle: Köpt till julen -95. 
Stockmannin hintalappu kertoo hinnaksi 335,00 ( siis markkaa).
 Ja tämä ulkooven koriste lähtee aina viimeisenä säilöön. Sillä on lyhyin matka. Oma kesäkoukku on oven sisäpuolella, ei sentään ovessa.
Ja tältä näyttää ulkona juuri nyt kello 9.15.


Aamiainen syöty aikoja sitten. Kaikissa kolmessa tulipesässä on tuli. Patterin termostaatit laskettu viiteentoista asteeseen. Sen yläpuolella lämmitän puulla. Lammaspata on jo porissut uunissa tunnin. Odotan että Eeva saapuu kuormineen Kääpälän vanhaan kouluun. Hän yöpyy luonani ja rupeaa sitten pikku hiljaa isoon projektiin, ison puise kansakoulun lämmittämiseen talven jäljiltä. Se vasta vaatii kärsivällisyyttä ja sen jälkeen lisää kärsivällisyyttä.

Seuraava postaukseni = viimeiset kuvat viime sunnuntain retkestä. Luvassa tarinallinen huonekalu. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti