sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Pian, pian pääsen taas hommiin

Sitä odotellessani lähdin tänään länteenpäin katsomaan ihanan naisen taloa. Talo on ollut perheen omistuksessa vuodesta 1955/1956 ja vuonna 2009 alkoi hänen oma remppansa, kun perinnönjaon koukerot oli saatu päätöksen. Totesimme, että samaan aikaan suunnilleen aloitimme ja 10 vuoden projekti on molemmilla. Talot ovat suuunnilleen saman ikäiset. Tämä hänen vaan on valtavan paljon isompi.


Kunnon sarana

Heikkona näihin
Mikä katto!

 Kunnon hella
Talon alkuperäishylly
Niin toimiva kaappi, nelikulmaiset laatikot vetävät isojakin tavaroita

Ihanan iso  kynttilänjalkaa

Kaunis ovi




Pieni lukko
Pieni avain
Fiksusti korjattu seinän alaosa
Jättäisin näin mutta aina ei voi olla samaa mieltä.
Kaunis matto
 Ja paljon muuta.  Ei makkeeta mahaa täyteen!


2 kommenttia:

  1. Tuosta tulee mieleen oma mummolani Pohjanmaalla. Siellä oli myös tuollainen valtava ruokakaappi. Se ei ole koskaan mahtunut ovista sisään. On täytynyt rakentaa sisällä. Samoin nuo isotovien metallirivat ovat aikansa lapsia. Talosta on ihanat muistot. Ehkä juuri siksi pidänkin vanhoista puutaloista.
    Tuossa ovessa on ihastuttavat lasit.

    VastaaPoista