lauantai 6. heinäkuuta 2013

Pitkä hiljaisuus on ohi..

 
Ystävätär hankki kanatarhaansa kukon. Hän oli niin kyllästynyt siihen että kanat aina hakeutuivat hänen luokseen. Ei ole kivaa istua kuistilla ja 12 kanaa parveilee ympärillesi. Ja paskoo minne sattuu. Ja rupeaa pesimään kukkaruukkuun. Armas saapui, ei ole paras kukkio tunkiolla, mutta kai hän kehittyy.

Taitaa olla niin että kohdallani rahattomuus ja remppaväsymys iskivät samaan aikaan. Koska työpaikka on start up - tulevaisuus on aina vähän epävarma. Ja pitää tarkasti miettiä mihin pennosensa käyttää. Täytin juhannuksena myös vuosia. Ymmärtäväiset ystävät kylästä toivat minulle koristevadelmaa erikoisessa astiassa. Säälivät kai minua viime syksynä ja alkutalvena kun sateessa piti ulos päästä.
Remppa siis ei oikein nyt edisty. Ihmettelemistä löytyy sitäkin enemmän. Miksi kyläläinen säilyttää jakkaransa puussa!Miksi mustamultani on täynnä muurhaisia? Miksi mustamultani ei ollutkaan puhdas vaan täynnä rikkaruohoa? Ihan oikeesti oli.
Onneksi poika ja miniä saapuivat ja vähän rupesi tapahtumaan. Yleimiesjantunen korjasi  rikki menneen suihkuni juottamalla. Hän ei halunnut mitään korvausta. Kun ei saanut rahaa tarjota annoin pullon punkkua hänelle. Hänen ilmeensä  oli kyllä sanoin kuvaamaton. Oli varmaan eka maksu punkussa.
 Poika viritteli sitten verhon näkösuojaksi. Se on kinnitetty puuakseliin joka on saranoitu, eli koko komeus kääntyy katon alle.

Toisten ahkeruus sai minutkin toimimaan.

 Tervasin taas rekeni ja sepäs on komea nyt. Ja perustin samalla erehdyksessä hautausmaan. 
 Kuoleille ötököille, kärpäsille jne. Poika vaati, että irrotan ne kaikki. En suostunut.
Miniä on öljynnyt kaikki puutarhakalusteet.


Olen ostanut maalit sekä pensselit ja seuraavaksi maalataan pönttöuuni. Sävytetty  maali odottaa. Väri on tylsästi sama kuin kattolistojen valkoinen.  En halunnut kiinteään "huonekaluun" vahvaa väriä . Se ohja liikaa sisustamista. Yksi kysmys kaipaa kuitenkin vastausta:
Maalaanko pensselillä vaiko telalla! Sitä kun en tiedä.

Ja enää viisi viikko ja olen famu. Eka lastenlapsi tulossa. Loma on kuitenkin alkanut ja eka viikko on jo takana. Loma on palkaton ja käyn töissä kerran viikossa. Joustoa riittää. 



4 kommenttia:

  1. Ihanaa aikaa....onnea vaan jo nyt lapsenlapsesta...:)
    Hieno suihku ja tuo reki ON ihana...:))

    VastaaPoista
  2. Maalaisin pensselillä, telalla tulee sellainen tylsännäköinen appelsiininkuorta muistuttava pinta!

    VastaaPoista
  3. Onnea vaan jo etukäteen famulle!
    Todella paljon muutoksia on nyt elämässäsi. Onneksi Kääpälä on ja pysyy kaiken muun muutoksen keskellä.
    Malta vähän olla paikallaan ja ladata akkuja.

    VastaaPoista
  4. Ihana Irene. Olen ollt nyt täällä jo kolme viikkoa , vaan käynyt Hesssa edestakaisin. Kiitos kun aina jaksat kommentoida.

    VastaaPoista