lauantai 18. kesäkuuta 2011

Muurari soitti taas.

Oma hauska laatuaika Kanadanserkkujen kanssa on nyt ohi.
 Suuntasin heti maalle kun viimeinen serkku oli viety Vuosaaren metroasemalle.


Oli tosi jännä hetki, koska muurari soitti torstaina 16.6. että kaikki on tehty. Ja tänään lauantaina 18.6 avasin ovet jännittyyneenä. Hellan piti olla antiikkilaastilla käsitelty:


Ja olihan se.

Ja pönttöuunin piti olla valmis:



Ja olihan se.


Olen siivonnut viisi tuntia. Eikä loppua näy. Mutta pönttöuunilta puuttuu vaan pintamaali ja että itse muuraukset kuivuisivat. Kesän jälkeen vasta uunin saa ottaa käyttöön. 



Murusia ja palasia ja pölyä on kaikkialla muttei haittaa. Muurari ja hanslankari olivat tehneet yllätyksen minulle, eli korjanneet ja "pinnoittaneet"  vanhan  hormiston yläsosan, joka tuli esille kun alakatto aikoinaan poistettiin. Kun laastit ovat kuivuneet voin itse käsitellä yläosan antiikkilaastilla. Itse muurin maalaan erikoisvärillä jonka nimi on päässyt unohtumaan. Pitää muistaa kysellä kirvesmieheltä. Uuden puuhellan osalta aikomuksena on myös että ehkä kalkkimaalaan kaikki pinnat vielä. Hmmm.. sanat "aikomus" ja "ehkä" samassa lauseessa vaikuttaa hieman epävarmalta projektilta.
Nyt tämä siivooja menee nukkumaan. Huomenna lähden aamulla korjamaan todellä typeränhauskan erehdyksen jonka olen tehnyt. Siitä saatte makeat naurut.

5 kommenttia:

  1. Minkä verran kustansi uusi pönttöuuni? Käytittekö vanhat kuoret? Omassa makuuhuoneessani seisoo lämmönlähteenä pönttis, josta talvella tipahteli tiiliä eikä se enää pidä lämpöä yhtään...pelkään että joutuu kokonaan kieltoon.

    VastaaPoista
  2. Hänkäytti puuhellan hormistojen, korkeas savupiipun ja pönttöuunin korjaamiseen sisältäen ja matkatkin 102 tuntia.
    Käytin vanhat kuoret.
    Uusi vanha luukku maksoi 100 e.

    VastaaPoista
  3. siis puuhellan, hormistojen jne.. eli muurasi puuhellankin.

    VastaaPoista
  4. Onnea uuden hellan ja pönttöuunin omistajalle!!!
    Sitä siivoustyötä nyt varmaan riittää No, onneksi voit aloittaa kesäloman vieton, kun olet saanut paikat järjestykseen. Et kait enää mitään projekteja ota kesäksi??
    Ihanat juhannukset!
    Irene

    VastaaPoista
  5. en enää talon sisäisiä projektia monta ota kesäksi. Parrut keittiössä pitäisi rapsuttaa puhtaiksi, ison tuvan tyhjentää kamoista. Ennen sitä olisi tyhjennettävä navetta muuten kamat eivät mahdu minnekkään kun ei ole säilytystiloja kuten aittaa jne..Syksyllä pitää saada ainakin kattolistat ylös. Ja jos ahkeria vieraita löytyy niin vanhoja ovilistoja voisi putsata , hiota ja paikata. jnejne.. Toivoisi ettei olisi yhtöä kuumaa kuin viime kesänä vaan sellaiset 24 astetta. Silloin jaksaa jotain tehdäkin.

    VastaaPoista