keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Salaojaputken tekoa - talkoohengissä

Jos tämä pirskatin linja suostuu toimimaan niin täältä pese vaikka olen istunut koneen edessä aamu kahdeksasta eli yli 12 tuntia jo. Selkäkin meni jo jumiin..

8 lokakuuta Peuhulla oli  ensimmäiset talkoot

Edellisenä viikonloppuna kun lähdin niin piha näytti tältä.



Ja kun saavuin torstaina iltaa ennen talkoita oli jo kaivettu oja. Taas se ihana Antero.


Ja  se ikiliikkuja Pepe oli hankkinut sepelit minulle. Ilman häntä olisi pidetty salaojatalkoita ilman suodatinkangasta, tarkastusluukkua ja sepeleitä. Antero oli myös tuonut hiekkaa.



Kaikki oli valmista perjantaina aamulla ja tuli hieno päivä. Kello kymmenen aloitimme. Jos joku lukija epäilee suomen eläkeläisiä ja heidän osaamista niin kerronpa että talkoihin osallistuivat  6 aikuista joista 4 eläkeläistä. Jäin nuorimpana muiden jalkoihin.  

Aloitimme penellä sepelikerooksella ojan pohjaan ja Pirjo laipoi. Ei saanut tulla liikaakaan.






                                                     Ja Pepe oli hyvä pomo ja opettaja.


                                               Pepe, Aimo ja taustalla Valtteri ahkeroivat.

                                  Paketoimisvaihe:

  Ahkera Pepe, joka todella osaa kaiken ja tietää hirmuisen paljon. Eikä osaa sanoa ei, eli pitää olla varovainen ettei pyydä apua liian usein tällaiselta ihmiseltä.

Pitää lopettaa nyt koska taaskaan netti ei suostu lataamaan kuvia.

EN suostunut nostaman tehoa 10 Megasta kolmeenkymmeneen ja sen jälkeen WELHO rankaisee oikuttelemalla. Ajattelin että hyvin on toiminut 10 Megaa jo toista vuotta  ja jatkoin sillä MUTTA kun laskutussumma pieneni niin varmaan pieneni tehotkin! Ainakin siltä vaikuttaa koska ei ole ikinä ollut ongelmia ennen. GOD NATT. Sablars Welho. Mutta saittepa cliffhangerin taas...

3 kommenttia:

  1. Vad härliga vänner du har som hjälper dig.
    Ta vara på dem!

    VastaaPoista
  2. Kun kerran viimeiksi vastasit kotisuomella niin jatketaan sillä. Tosi hienoa nähdä kuinka porukka nauttii talkoista, niin minäkin. Kuvia katsellessa tuli mieleen että kuivana kesänä nurmikolla voi olla tekemistä selvitä tuossa salaojarännissä. On niin mielinkiintoisen näköistä touhua että itsekin haluaisi osallistua.
    Hyvä siitä tulee! Jonas

    VastaaPoista
  3. Hyvä, että oli talkoot. Näyttää raskaalta puuhalta. Mutta yllättäen niin iloisen näköistä talkooväkeä. Porukassa on kiva tehdä ja kuivassa ulkoilmassa. Salakavalasti kuntokin kohenee. Kun tuollaisia talkoita järjestää säännöllisesti, säästää myös salimaksuissa!

    VastaaPoista