maanantai 9. syyskuuta 2013

Kello seitsemän he aloittivat multapenkan korjaamisen


Ihana perinnekirvesmieheni saapui 2.9 aamulla kello seitsemän , apumiehensä kanssa. Puoli kahdeksan kätevä naapurinikin liittyi porukkaan.
Homman nimi oli siis vihdoin itse ison tuvan multapenkan korjaaminen. Huone on 58 ,5 neliötä ja nurkassa on 2,60 x 2,60 m etrinen uuni leivinuuneineen pankoineen. 
Kukaan meistä ei tiennyt mitä odottaa piti. Koska itse pääsin paikan päälle vasta kello 9 pyysin että eri työvaiheet dokumentoidaan.

Numerointimenetelmä. Ei millään kynällä vaan kunnon merkkaus.
Lankut poistettiin ja Kaitsu oli onnellinen. Kertoi heti kun savuin että kaikki oli paremmassa kunnossa  kuin mitä hän pelkäsi. Itse pohja jonka päällä hirret makaavat olivat tehty kivestä, ei hirsista. Nopeutti töiden edistymistä aika lailla kun ei tarvinnut ruveta kaikkia hirsiä vaihtamaan. 



      Vähän pölyistä hommaa.
Kello yhdeksän ehdon mukaan ranksanserkkuni kanssa. Ja tältä näytti silloin.  




Kahdessä tunnissa herra tolivat nmeroineet lattian, irrottaneet ikkunakehykset neljästä ikkunasta viidestä, ikkunan kautta laskeen t kaikki laudat heinoihin pinoihin. He olivat etsineet käsiinäs kuljetuslavojani ja pressuni, lapioineet aika paljon hiekkaa ikkunoista ulos sekä pitäneet kahvitauon. Kyllä kolmekymmpiset jaksavat vauhtia pitää.  Alla näkyy miten raskas hommi oli.

 Sitten haettiin kohtuullisen  huono moottorisaha, koska kaikkialla oli niin paljon hiekkaa ettei tehokkainta voinut käyttää. Hakijana Kaitsu. Kunnon varusteet pitää olla.

 Kello 12.15 söimme makaroonilaatikkoa puutarhassani. Päivi oli mitä mainioin. Sitten herrat lähtivät kotiin seuravan päivän kuormaa rakentamaan.
 Onnistuin saamaan yhden lapiollisen hiekkaa kuvaan.

 Nyt olen taas niin väsynyt etten voi muuta kuin odottaa että tulee uusi päivä. Sen teen sängyssäni.

7 kommenttia:

  1. Mä niin nostan hattua sulle, ja sun miehillesi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Kirjatoukka. Ei ole miestä, yksinhän täällä hääräilen. Saa lähettää postiivisen, ahkeran miehen, ikähaarukalla 55 - 63. Tarttis' olla aika hyväkuntoinen ja ahkera.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Tulee, tulee, kunhan ehdin, kello pian 20.30 juuri tulin kotiin ja kotiaskareet painaa päälle. Yritän viikon sisällä.

      Poista
  3. Onpas pölyistä ja raskasta hommaa.
    Nuorille miehille sopivaa työtä.

    VastaaPoista
  4. Nuori olivatkin , noin 30 vuotiaita paitsi naapuri joka on sitten pian 65..

    VastaaPoista