sunnuntai 25. elokuuta 2013

Strategiset mitat ja paras ystävä

 Mitat
 7.4, 15, 18 ja 20,6. Näin tänään aamulla. 
Ulkona 7,4, makkarissa kun heräsin ( nukun ikkun aina auki enkä ole ruvennut lämmittämän siellä vielä), 
järvessä 18 ja kun tulin kotiin aamuuinnista niin puuhellan ansiosta keittössä oli 20,4.

Se paras ystävä
Kun yksin siirtää huonekaluja ja kuljetusmatkaa on ulkonakin tämä kapine on kyllä fiksu. Kolmas viiikonloppu peräkkäin lähenee loppuaan kun siirrän tavaroita ja tyhjennän ison tuvan.


 Olen melkein valmis. Kuistikin on kohtuullisen siisti. Vielä on töitä ainakin yhdeksi viiikonlopuksi. Ja kaksi vaatekaappia odottaa hakijaansa.Tarjottu on jo kahdelle. 

                                    Ikkunaremontti , osa 2 
 Musoviraston tutkija hihkaisi riemusta kun näki kulmaraudat tässä ikkunassa ja parissa muussa. Ovat kuulemma 1850 -luvulta.





Ny kuvat kuistin ikkunoiden korjaajalle. Ellei Suomessa opita palveluja ostamaan olemme pian kaikki syvässä liemessä.

2 kommenttia:

  1. Yöt alkavat olla jo aika viileitä, vaikka päivät ovat lämpöisiä. Varmaan ihana tunne, kun tulee aamu-uinnilta lämpöiseen keittiöön.
    Nuo maitokärryt näyttävät tosi käteviltä. Ei tuosta hommasta mitään tulisikaan ilman noita kärryjä. Sinnikäs sissi!
    Siis seuraavaksi siellä kunnostetaan ikkunoita. Kait sieltä kyliltä löytyy tekijä, joka osaa kunnostaa näitä vanhoja arvolaseja.

    VastaaPoista
  2. Haaveilen tuollaisista maitokärryistä....lapsuudesta tutut...:)

    VastaaPoista