sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Valtava myllerrys

Elämässäni on ollut pienoinen kaaos viime kuukauden aikan. Uusi, hirmuisen hauska työpaikka vie paljon aikaa. Alla kuva perjantaina asiakaskäynnistä kollegani kanssa.

Asuntoni oli myynnissä, pääsin vanhan talooni vihdoinkin ja lumikin suli. Viikko sitten vasta katosi viimeinen lumikinos. Jos katsot tarkasti löydät sen kuvasta.
 Viikko sitten kävin myös naapureiden luona. Oli hervottoman hauska hetki  heidän kanssaan kun entinen perunanviljeli-naapurini (lähiseudun suurimmat viljelyt jossain vaiheessa elämäänsä) esitteli siemenperunansa. Nyt siemenperunat mahtuvat muutamaan munakennoon. Tämä pariskunta on niin huumorintajuinen. Aina nauretaan kun tavataan.



Asuntoni myytiin, tavaroiden pakkaaminen on kamala homma. Olen muuttanut nyt 10 kertaa viimeisten 28 vuoden aikana joten tuskin ehdin asettua taloon ennenkuin levoton sieluni taas repäisee ja muuttaa.  Hetki sitten tyhjensin viimeisen muuttolaatikon uudessa kodissani. Muutin takaisin lapsuuteni maisemiiin. Tuntuu hyvältä.

Kaikki olisi sujunut paremmin jos olisin pysynyt pysymään poissa Peuhusta. Mutta veri vetää sinne ja siksi kaikki kesti niin kauan. Pitkät päivät töissä ja sitten yöt pakkasin. Enkä ehtinyt lainkaan karsia.

Tänä viikonloppuna päästiin taas kunnon hommin.  Rakas pariskunta "Ovenrapsuttajat" saapuivat taas.  Ensin lähti olohuoneen ovi ulos lauantaina. Sairaan painava ovi oli.
 
Ovenrapsuttaja hommissa. Itse tein vähän myös.
 
Työstä pitää nauttia. Ulkosesonkin avaaminen kuohuviinillä on aina hyvä idea.
Ihmeelliseltä ovi  näyttää kuvassa

Sen jälkeen keittiön ja ison tuvan oven kimppuun.



                     Sen pituinen se. Väsynyt ja onnellinen

2 kommenttia:

  1. Sinulle on tapahtunut taas paljon asioita. Ei ole ihme jos tuntuu vähän kaoottiselta.
    Työpaikkasi näyttää aika hauskalta ja leikkisältä. Mutta se taitaa kuitenkin olla välillä ihan oikeaa työtäkin.
    Onnea taas uuteen kotiin!
    Mutta Peuhu on se, joka kestää ja johon voi palata.

    VastaaPoista
  2. Kuulostat kauhea energiseltä ja aikaansaavalta.Uusi työ, muutto ja Peuhu. Tulee huono omatunto kun istun ja dataan täällä sohvanpohjalla. Hauska seurata tätä Peuhun projektiasi. Tiina

    VastaaPoista