perjantai 3. toukokuuta 2013

Kaikki ovat niin hyviä.


                     Lumitilanne alkuviikolla .Toivoa siis on.  

Luen erilaisia ihania blogeja, en kovin monta. Saan niistä paljon ideoita. Kuten se että tuhkaa pitää sirotella pensaiden alle. Sirottelinkin. Ja sitten sain jostain vihjeen, että lumen sulaaminen joudutetaan levittämällä tuhkat lumen päälle. Innokaasti niinhän tein. Liiemmin ajattelematta. Kun lumi suli, jälki oli tämän näköistä. Suoraan oven edessä. Muistin, että tuhka ja hiili eivät ole sama asia vaikka esiintyvätkin yleensä yhdessä.

                                        Lähikuva on vielä kaameamman näköistä.
 Edellisellä vierailulla olin käynnistänyt kompostorini. Ja olin poissa 5 päivää. Huomasin kun palasin, että kansi olikin jäänyt auki. Mitään ei ollut heräännyt. 
Löysin ihmeellisen reikäisen metallipalan maasta saunan vierestä.  Ihmettelin mihin se kuuluu  ja lopuksi katsoin ylöspäin. Kaikki tietävät varmaan, että metallipalat tippuvat taivaasta, muuten en vaan käsitä miten osasinkaan katsoa ylöspäin. 

Tarttis varman tehdä jotain. Keksin kyllä jo oman ratkaisun siihen. Mutta pitää olla joku kaveri paikalla pitämästä kiinni tikkaista kun korjaan tämän. luovalla tavalla. 

Muut saavat kukat kukkimaan ja kaikki on niin ihanaa. Minä vaan sählään. 
Sain kuitenkin kukkapöydän esille. En ollut pessyt niitä ruukkuja syksyllä. Vaikka niin pitäisi. Ymmärsin nyt myös miksi. Joten piti laittaa ne likoamaan.
Muuttolaatikko taipuu moneen. Pitkävartinen Sinin WC harja on saavipesua varten. Hyvin toimi tähänkin hommaan. Lopputulos miellytti. Minäkin olen hetkellisesti mallikelpoinen ja melkeinpä täydellinen.

1 kommentti:

  1. Titte, mahtava ruukkukylpy siellä on menossa. Ajatteli tehdä tuon saman huomenna. Tänään siivosin kasvihuoneen ja järjestelin ruukut pinoihin. Ne pitää vielä kylvettää. Talvi tuli niin yllättän, että monet hommat jäivät syksyllä vaiheeseen.
    Tuhka tekee hyvää nurmelle ja kukkapenkeille. Nyt tuo voi näyttää ehkä vähän hassulta, mutta ei enää viikon-kahden kuluttua. Nurmi on jo sen peittänyt ja se innostuu kasvamaan, kun saa tuhkaa päälleen.

    VastaaPoista