maanantai 30. toukokuuta 2016

Nyt ripeästi eteenpäin vaan

Sain Museovirastolta kirjeen ja taas tärppäsi. Sain avustuksen. Yes, yes, yes.

Ja sitten Kouvolan kaupunki vei rakennusluavaatimuksella, joka maksoi 400 e, ison osan siitä rahasta. Rakennuslaki on täysin epäreilu. Iitissä ei tähän tarvitse edes toimenpidelupa, Kouvolassa pitää olla rakennuslupa. Vaikka vaan korjataan vanha uuni ja rakennetaan vintistä eteenpäin puretun piipun tilalle uuden. Aivan käsittämätöntä.

Homma alkaa tarkalla tutkimisella. Ja sitten muurari kävi vielä viraston valvojan puheilla jotta ollaan alusta lähtien samalla aaltopituudella. Olisi käynyt katsomaan mutta aika ei nyt riitä odottamiseen.

Avustusanomus meni sisään lokakuussa, päätös tehtiin vasta 12.5, ja sain kirjeen 25.5. Onneksi muurari oli edellisessä hommassa sen verran myöhässä että tällä kertaa onnisti aikataulujen kanssa. 

Mutta jollain lailla pitäisi saada nopeutettua niiden anomuksien käsittelyä sekä viesin perilletuloa. Työntekijäthän varataan jo vuosi tai kaksi etukäteen, etenkin jos haluaa hyviä. 

Voisiko tiedottaminen mailitse auttaa? Tai hankekohtainen oma sivu heidän järjestelmisään, johon voisi myös aina päivittää kuvia työn etenemisestä. Mulla kyllä riittää ideoita vaikkapa muille jakaa.






Seuraavassa postauksessa on jo piippu mukana. 



2 kommenttia:

  1. Onnea avustuksesta! Museovirasto osoittaa näin Sinulle, kuinka arvokasta työtä teet.
    Eri kunnissa on mielestäni aina ollut erilaiset käytännöt noissa rakennuslupa-asioissa. Luulen, että laki on kaikille sama, mutta viranomaiset soveltavat sitten kuka mitenkin. Harmillista, että Sinun kohdalle osui nyt sitten tuollainen tarkan syynin tekijä.
    Pääasia pitkässä juoksussa joka tapauksessa on se, että Sinulle on taitava muurari, joka osaa hommansa. Onnea projektille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olet joka asiassa aivan oikeassa. Vielä pari päivää ihanaa kesäsäätä ja istun toimistossa. Yäk!

      Poista