lauantai 10. lokakuuta 2015

Olisiko tämä vuoden toiseksi paras uutinen!


 Ikkunaremppa on valmis. Yhtäkkiä tänään huomasin että tässä se nyt on. Yhtään enempää en saa enää maalata ja työstää koska    silloin homma menee pilalle. Tästä lähdettiin.



Siten ystävätär aloitti ja opetti.



 Seuraavana viikonloppuna minä jatkoin. Ja näytti aika kamalalta. Mutta ei saa antaa periksi.


Työstövaihe



Ja sitten maalasin lisää ja poistin ja maalasin jne. Museoviraston ohje oli ettei saanut maalata sivukarmeja kkonaan uudestaan vaan ainoastaan niitä kohtia, joita oli vaihdettu. Niiden kohdalla piti näkyä että korjaus on tehty. Sitä ei saanut piillottaa. Minun oli siis pakko maalata ensin koko pala ja sitten rapsuttaa pois, maalata uudestaan jne...No, ainakin se näkyy. Nyt pitää vaan odottaa että itse puu vielä tummuisi lisää. Siihen menee pari vuotta ainakin.  Vähän liian puhtaalta näyttää edelleen, joten taidan aamulla vhän nokea siihen vielä sipaista. Ja vähän ärsyttää etten millään saanut 
sitä keskiläikkää jatkumaan uuteen palaan. Mutta se ei onnistunut.Vaikka onnistui toisen ikkunan kohdalla aika hyvin.

Luonnossa näyttää kyllä paremmalta kuin kuvissa. 

Mutta tähän loppuu ikkunaremppani. Sisäikkunat laitetaan paikoilleen vielä. Siitä sitten kuvia. Ja jumalauta, nyt joku eläin muuttaa sisään lattiani alle. Ulos pimeään karkoittamaan sitä. 

7 kommenttia:

  1. Hmm... Mielenkiintoista, että karmin huoltomaalausta ei saisi suorittaa. Iänkaikenhan, myös "museaalisina" aikoina puuta on maalattu edellisen kerroksen kuluessa pois. Toki esineen, kuten karminkin museoarvo perustuu juuri sen alkuperäisyyteen ja säilyneisyyteen, mutta olisiko se säilynyt ilman tuota ensimmäistä maalaamista?

    Ei sillä, itse olen alkuperäisyyden vankkumaton kannattaja, mutta mielestäni rakennusta saa silti huoltaa aivan samalla tavalla, kuin sitä olisivat rakennuksen entisetkin isännät huoltaneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin, mielenkiintoista ja riippuu valvojasta. Olimem sopineet kuitenkin konservoimisesta ei restauroimisesta. Valiettavasti jouduin kaikkia ulkoiikkunat vaihtamaan kun ne olivat kuluneet täysin .. oli erittäin vanha malli joka oli käytössä ennen 1800 lukua. Eli ikkuna upotettu úraan ja listat rakenettu lasin ympärille. Siten koottu jokainen kuusiruutuinen ikkuna. Yksi helvetti korjata jos yksi ikkuna menee rikki. Mutta teettin uudet identtiset.

      Poista
  2. Onnea, onnea! Varmasti keksit vapautuvalle ajalle tekemistä tai rentoutumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jo, naapurikylän pojat tulivat kylään. Nyt juon punkkua ja syön tummaa chilisuklaata takan ääressä,

      Poista
  3. Onnea ikkunarempan valmistumisesta! Kaunis lopputulos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIitos. Uskon puute oli välillä aika tunkeileva fiilis.

      Poista
  4. Voi miten hienoa. Itse kyllä komppaan myös ensimmäistä kommentoijaa, mutta olit kärsivällinen ja lopputulos sen mukainen!

    VastaaPoista