sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Ensimmäisen korjatun ikkunan asennus



Talveksi sovitimme kolmen ikkunan aukkoihin uudet pokat sekä korjatut sisäikkunat. Olen sopinut ELY- keskuksen vanhan talon tutkijan kanssa että konservoidaan niin paljon kun on mahdollista, ja restauroidaan kun ei ole mahdollista. Eli niin vähän kun mahdollista tehdään uutta ja maaltaan, etenkin sisäpuolella. Mutta ulkopuolellakin pyrimme säilyttämään jokaisen osan joka on käyttökelpoinen. Hidastaa hommaa jonkin verran, mutta mihin tässä on kiire. Muuhun kuin se Museoviraston kahden vuoden sääntöön. Vuosi on takana ja enää asennus ja maalaustyöt jäljellä. Pitäisi ehtiä ellei tekijä sairastu. Loistava ikkunakorjaajani on MSv Fönster-Spröjs-Ikkuna, tästä enemmän tietoa. Muistaakseni paja on kyllä Espoossa. Ja nyt kaikille vihje: Jos vaan pystytte, niin korjauttakaa talvisin ikkunanne. Silloin tekijöillä on aikaa ja tilaa. 
23.5 teimme töitä aika monta tuntia kun asensimme ekat ikkunat. Seuraavat menevätkin siten nopeammin kun tietää tarkasti mihin pitää kiinnittää huomiota. 

Ulkoinen smyygilista vaihdettiin toisella puolella.
Pölkkyhakan (stubbbhaken)  kiinnittäminen vanhoihin reikiin
Puu oli niin kova ja hitaasti edettiin. Vielä muutama millimetri.


Sormihaka ( handvarpa) kiiinitettiiin sinkilään.
Ekan ikkunan koeasennus. Pienet kiilat huolehtivat siitä että alaraosta tulee on oikean kokoinen. Tästähän sitten ei ole kuvia kun olin itse sekaantunut koeistutukseen.
Yksi pölkkyhaka kiinnitetään myös ikkunaan.
Kaikki ikkunalasit ovat vanhat, käsintehdyt ja ohuet,  joten pitää olla tosi tarkka kun naulaa etteivät särkyvät. Kiila huolehtii siitä että on turvallista vasaralla tehdä työtä.


 Ikkunanrakentajaoli kiinnittänyt kulmasaranat (vinkelgångjärn) valmiiksi. "Meidän" tehtäväksi jäi karmien isojen pölkkyhakojen kiinnittäminen.
Tilaa on todella vähän. Kahdella vasaralla homma sujuu. Hän on kyllä niin taitava.



 Kiinni on ja myrskyhaka toimii.

Peitelistan kiinnittäminen. Peitelista on muuten venäjäksi naklatka. Tämänhän olet aina halunnut tietää.
Ja lopuksi kiinnitetään alakarmiin vielä viimeinen pölkkyhaka. Se oli pakko siirtää muutama milli alkuperäisestä paikasta. Uusi peitelista oli varmaan aavistuksen paksumpi kuin edellinen, haka ei mennyt kiinni.
Sekä naulataan naulalla kiinni yläkarmin haka. Sitä ei sopinut tehdä ennen kuin kaikki on varmasti kohdallaan.

Ai niin. Itse karmin kiinnittäminen talon hirsirunkoon ol viimeinen tehtävä. Sitäkään ei tehty ennen kuin oltiin varmoja siitä että kaikki on kohdallaan.

Naula piti suoristaa ja myös viilalla tehtiin terävämmäksi.

Bäng, bäng.

Siinä se on. Kuva puuttuu edelleen ulkoa ja sisältä. Olivat liian haastavat valo-olosuhteet etenkin sisältä.




6 kommenttia:

  1. Vanhat ikkunat ovat ihania...meilläkin ed. talossa oli. Kun ulos katsoi "vääristi" ikkuna maisemaa..:)

    VastaaPoista
  2. täälläkin vääristellään maisemia...

    VastaaPoista
  3. Onko ikkunoissasi välikarmia ollenkaan? Eli kun avaat molemmat ikkunanpuoliskot, niin onko aukko yhtenäinen vai onko keskellä puu?
    Mulla on tällainen rakenne ja kiinnostais tietää onko niitä enemmänkin Kymenlaakson alueella.
    terv Tarja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kysymyksestäsi. Ei ole lainkaan välikarmia vaan peitelista "hoitaa" sen tehtävän.

      Onko talosi vanha. Voi olla osoitus vanhasta talosta.

      Poista
    2. Taloni on rakennettu 1902. Eli juu, on vanha. Ikkunat eivät kuitenkaan ole pieniruutuiset, vaan yksiaukkoiset. Onkohan vanhoihin karmeihin laitettu myöhemmin uudet pokat vai onko rakennuttaja ollut varoissaan ja tilannut ulkomailta isot lasit...
      Talosta kuvia blogissani tervaharju.blogspot.fi jos kiinnostaa.

      Poista
  4. Mukavaa kun onnistui käyttää vielä vanhoja raameja. Meillä on ikkunoiden teko edessä myös, tosin kyse on aivan uusista, nyt kun rakennetaan. Peltilistat täytyisi vielä hankkia, samoin niiden asennus. https://www.biggan.fi/peltikatot

    VastaaPoista