Vanhimmat kuvat kadonneet sähköpostimuutoksen yhteydessä. Pikku hiljaa palautan ne yksi kuva kerrallaan. Puuttuu vajaat 3 vuotta !!! Kaupunkilaisnainen osti heinäkuussa 2009 kauniin 1850-luvulta olevan hirsitalon. Täydellinen peruskorjaus alkoi huhtikuussa 2010 ja edessä on noin 10 vuoden urakka. Voit seurata remonttini edistymistä, onnistumisia, yllätyksiä, hölmöilyjä, vastoinkäymisiä, talkoohenkeä sekä hetkiä elämästäni Kääpälässä.
perjantai 18. lokakuuta 2013
Erilaisia löytöjä
Kun vaan jollain tavalla saisin muistiin kaikki naapuripariskunnan vanhan kansakunnan viisauksia. Kuten:
"Talven varaan Pekan päivänä 29.5 tehdään saunavastat."
Tämän olin kirjoittanut ylös, tai alas tai mihin suuntaan nyt sitten kirjoitetaan suomeksi.
Olen löytänyt aivan uuden maailman täällä Kääpälän kylästä. Kuuntelen tarkasti mistä ihmiset puhuvat. Viisauksia täynnä on moni. Erityisesti naapuripariskuntani, 87 vuotiaat Liisa ja Jukka. Kävin tänään taas istumassa heidän nojatuolissaan.
Lempipuuhani. Hyvä mieli siitä tulee aina.
Mitä vaatimattomammin ihminen elää ja on sitä auttavaisempi hän nähtävästi on. Tässä uusin esimerkki siitä:
En ehtinyt pumppua ottaa sisään ja olin tas poissa muutaman päivän. Ja toinen naapuri huomasi että tulossa on kylmä yö, kävi peittämässä pumppuni paksuun huopaan ja pressuun. En ole moisesta ikinä kuullut. Kiitos Valtteri.
Ihmetyksiä
Kun tänään maitokärryllä raahasin pumpun mäkeä ylös matalassa etukenossa ähkien ja puhkien satuin katsomaan vinosti eteenpäin ja alas. Ja näin tämän vanhan lattian alta poistetun hirren. Aika erikoisen näköinen. Ihan syöty - kuin tupajumi tai muurahaiset olisivat tehneet selvää jälkeä tästä.
Mennyt viikko oli muutenkin mielenkiintoinen. En oikeastaan tässä blogissa, jonka aloitin vuonna 2009, ole kirjoittanut työstäni ja menneisyydestäni. Pieni poikkeus nyt tämän kerran.
Muumit
Olen mukana Muumi -dokumentäärissä, joka ensiesitetään telkkarissa Tove Janssonin jonkinlaisena merkkipäivänä ensi keväänä. Siitä oli sneak preview viikko sitten pienelle porukalle Länsi -Uudellamaalla. En ollut kutsuttujen joukossa, mutta kuulemma kolme kertaa sanon jotain. En edes muista mitä sanoin haastatteluss. Se taisi olla jo touko- tai kesäkuussa.
Ja viime tiistaina minut haastateltiin taas. Nyt uuteen Muumi -tuotteiden keräilykirjaan. Ja sain pienen ahaa -elämyksen kun tutkin kirjoittajan materiaaleja. Siitä ehkä lisää joskus. Mutta miksi hän halusi tavata minut?
Olen ylpeä siitä, että vuonna 1989 sain melkein väkisin väännetyksi Muumi -tuotteet Arabian valikoimaan. Harva uskoi siihen. Sain vapaat kädet. Lopun tiedätte.
Haastattelija kertoi ao.kirjasta, jota en ole lukenut. Mutta olen lukenut Boel Westinin tutkielman ja yhden kirjan. Ne olivat todella mielenkiintoiset. Kaikki muut sen jälkeiset tekeleet kuulemma enemmän tai vähemmän perustuvat hänen työhönsä.
Tästä postauksesta tuli nyt tällainen. Otsikko sopii enää vaan osittain itse juttuun. Minun piti kirjoittaa ihan toisesta asiasta, eli mitä löytöjä teimme kun tuvan vanha lattia purettiin. Mutta aivoni päätivät toisin. Eli se aihe siirtyy ehkäpä seuraavaan kertaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Naapuri apu taitaa vähän olla nykyisin vanhanaikaista....ihanaa, että löytyy vielä paikkoja jossa toisia autetaan...:)
VastaaPoista