perjantai 21. syyskuuta 2012

Ammatinvaihto!

Kananhoitajasta perunanlajittelijaksi

Tässä syksyn mittaan kokeilen nähtävästi uusia ulkoilma-ammatteja. Kyllä kananhoitajan elämä oli aika helppoa verrattuna perunanlajittelijan stressaavaan työhön.

Muutama viikko sitten kokeilin pari tuntia perunanlajittelua nostokoneen päällä. Ihan mukavasti meni kun oli kaksi lajittelijaa ja takapiruna Eeva. 
Näkyy toisaalta hänenkin suunpielistä ettei tämä ihan maailman helpoin homma ole. Eikä liinalle tässä kuvassa tule aivan kamalasti perunaakaan. 

 









 




 Minunkin virneeni kertoo että tilanne on jokseenkin outo, poseeraan jäykästi. Alussa oli vähän vilpoista mutta ilmat lämpenivät ja niin lajittelijakin.


 Itse teossa tässä edelleen vähän kauhuissani koska homma ei ollut ihan hanskassa. Mutta harjoittelemalla oppii. 





Lajike oli Velox. Muutamassa tunnissa tuhansia kiloja lajittelimme kolmeen pekkaan. Kuvan laatikoista saisi varmaan Hesan designkaupassa aika paljon rahaa. Kunhan joku keksii käytön niille. 19 e maksoi pieni, käytetty omenalaatikko CityMarketissa tänään. Tämä on hiukkasen isompi.

                             Takaisin pellolle
Koelajittelusta rohkaistuneena uusin tempun viime maanantaina. Nyt vaan työtä 6, 5 h ( miinus lounas, kahvitauko ja tekninen ongelma). Mutta vaan kaksi lajittelijaa. 

Ihana sää, villiminttu tuoksui ja aurinko paistoi. Nikolai, Rosamunda ja joku muu kaveri nousi pellosta meitä moikkamaan ja kiusaa tekemään. Oli kavereiden kanssa kivaa niin kauan kun ajatukset pysyivät kasassa. 
Heti kun keskittyminen herpaantui syntyi kaaos. Ei paljon voinut ajatella muuta kuin kiviä, puunoksia, multakokkereita, kasvuvirheitä, mätiä istutusperunajämiä, puolikkaita tai muuten vaan huonoja perunoita. 
Kivet alas oikealle laatikkoon, nopeasti, nopeasti. Mädät vasemmalle. Onko tuo kokkare liian iso jatkoon. Jo, ei, apua.. . !!
Heti kun epäröi,ote herpaantuu ja kivet lenisvät takaisin pellolle tai jatkoivat tyytyväisinä matkaansa perunalaariin. 
Kohtuullisesti meni niin kauan kun ei paljon perunaa noussut mutta  kun päästiin Nikolaijin kimppuun.. niin oi, oi, oi!! 
Kaksi kertaa piti pysäyttää liina, en vaan ehtinyt mukaan.  Plussana: Toisaalta kerran työkaveri sanoi ettei niin nopea tarvitse olla, jotta hänelle (takapirunakin) riittäisi töitä. Mutta kyseessä oli vaan huonosatoisempi pelto..

Saldona kolmeksi päiväksi niskakipuja. Jännitin nähtävästi kamalasti.  Ja bonuksena 14 kpl sydämen muotoista perunaa, joita siinä vilskeessä lajittelin itselleni. Töissä voi olla kivaakin! Yes.


Ensi vuonna uuudestaan sama homma. Pitää miettiä työasento 
uusiksi vaan.
 
 
 


tiistai 11. syyskuuta 2012

Sitä sun tätä menneiltä viikoilta

Kaappikeisarinna lupasi kertoa vähän mihin käytti mummonsa miehen työkaluja kun "maailman kaunein" kaappi tuli taloon ( kts edellistä kirjoitusta). 
Umpipuisia tammihyllylevyjä on yhteensä 8 kpl. Kaksi ensimmäistä menivät oikein nätisti paikoilleen. Sitten tappelin tunnin viiden seuraavan kanssa. Hiki valui. 
Viimeisen kun käteeni otin huomasin, että siinä oli halkeama - pituussuunnassa poikittain. Hylly ei sitten millään suostunut asettumaan paikoilleen. Ja NAPS, se oli poikki. 
Järkytys oli suuri eikä ollut ketään ketä haukkua. Siinä tapauksessa yleensä vaan sitten päästän kirouksen. Eli aika usein. 
Sitten onneksi muistin Göstan (ihan tosi, nimi oli Gösta) työkaluja, jotka äiti oli heittämässä pois kun tyhjensimme mummoni kämpän 90 luvulla. Ne ovat muuttaneet asunnostani toiseen jo pian 20 v. Ja vihdoin tulivat tarpeeseen. Erilaisia höyliä oli vaikkapa kuinka monta. 
Ja kun exaviomies lahjoitti vuosi sitten mulle höyläpenkin niin hommiin vaan. 

Höyläpenkin ihmeellinen maailma
Ensin yritin kiinnittää sen katkenneen hyllyn höyläpenkkiin. Vaikka miten ruuvasin ja väänsin ei löytynyt sellaista aukkoa että olisin voinut hyllynpätkän siihen kiinni kiristää. Ihmeellistä! Rautatankoja täynnä se höyläpenkki ja pituussuunnassa! Kuka ihme mies on sen suunnitellut. Ai niin , entinen ihana appiukkohan se oli. Kai joskus selviä miten se toimii. Hätä ei ole Peuhussa tämän näköinen. Exä antoi myös tosi painavan metalliklöntin, jonka käytin. Se ei ollut erityisen stabiili mutta onnistuin hommassa. Luulen että vekottimen nimi ruotsiksi on "Skruvstäd". Lienee suomeksi "Ruuvikäupunki". Kuvasta löytyy myös muita höyliä, jotka käytin.


Lopuksi sain höylätyksi sen hyllyn kapeammaksi. Alla oleva höylä oli kaunis mutta liian heikko. Göstan tekemä. Hän oli koristepuseppä ja teki työkalut itse. Hän oli suloinen mutta emme puhuneet sanaakaan suomea, joten kommunikoiminen oli aika mahdotontona. Hän aina vaan hymyili.



Hyllyn sain paikoilleen. Täydellisyyteen pyrkivä olisi tietysti liimannut sen. Totesin että tarvittaessa on helpompi poistaa hylly kun se on kahdessa palassa. Epäilen että sukupuolijohteinen käytännön logiikkani auttoi tässä. Joku muu oliis liimannut. Ihan turhaan. Hyvin se siellä pysyy.



Kahdeksan hyllyn laittaminen kaappiin vei kaksi tuntia. Ei mennyt ihan kuten Strömsössä. 

Vikonlopulla oli kaksi ystävätärtä kylässä. Keräsimme kaksi laatikkoa tuoheja ja tänään täytin neljä koria. 



Viikolla olin pinonnut ne ainoat vanhat puut jotka ovat 100 % kuivat. Huomaa kyllä pinon vinoudesta eli homma oli jo ruvennut vähän kyllästyttää. Kaikki muut pinot olivat kuulemma todella kauniit. Ja tämän pinon oikea sivukin oli kuulemma kaunis, vaikka onkin aika vino.
Ja sitten käytin hyväkseni että oli tikapuiden nojaajia paikalla ja kiipesin räystästä tutkimaan. Se oli tukossa. Ja minä huomaan tässä kauhuissani että seuraavalla kerralla kun takamukseni on fokuksessa mietin vähän minkä kokoiset housut vedän jalkaan.


Hirvitti aika lailla siellä ylhäällä. Ehdotin että haettaisiin se ilmapatja, jonka juuri olin ostanut Clas Ohlsonilta. Ehdotus ei saavuttanut suurempaa suosiota. 
Onneksi toinen ystävätär oli toissa iltana fiksumpi kun mun piti sytyttää hänen fonduepatansa lämmitintä, jonka hän ensin oli täyttänyt väärällä aineella. Ehdotin, että ensin otamme esille sammutuspeiton kun yritän sytyttää oli oikealla aineella. Sinooli vaan levisi pahasti alustalle. Se oli onneksi metallinen. Jotain olen oppinut. Kiitokset menevät Lauri A:lle siitä ja Lampilan Helenalle. Ja ihmettelimme miksi sammutuspeito on= oli valkoinen.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Kaappikeisarinna iski taas

Oikeastaan kaappikeisarinna iski jo monta viikkoa sitten muttei ole kehdannut myöntää sitä julkisesti. Löysin vihdoin lempihuutokaupastani vaatekaapin. Niitä on kovin harvoin tarjolla ja olin päättänyt etukäteen paljonko kaappi saa maksaa. Loppuhinta jäi melkein 45 % alle maksimihintaani.

Jugendkaappini on täyttää tammea, 225 korkea, 140 leveä. 2 laatikkoa + 8 hyllyä, nekin täystammea.
Hain taas kaapin Helsingistä ja neljä miestä nostivat peräkärryyn. Ajo takaisin Itäsuomeen oli hidasta. Kyydissä oli kyläläinen sekä kummityttö. Ja se painava kaappi.

Kyläyhdistyksen postituslistalle lähetin hätähuutoni; Olisiko 4 kantajaa? Sain 5 kantajaa muutaman tunnin sisällä. Hieno kylä.






Tässä ollaan jo menossa ulko-ovesta sisään. Itse olin enimmäkseni tiellä kuvaamassa. Ja alla on hankalin kohta, kapean kuistin ovesta sisään.




Sitten tuli pieni haaste, peruutettiin pientä tuumaustaukoa varten.



 






Ja komistus oli sisällä makuuhuoneessa. Olin leiponut kiitokseksi ihanan piirakan punaisista viinimarjoista jonka päälle oli se klassinen kermaviili, 1 muna,  sokeria + vaniljasokerisekoitus. Herrat söivät ja muutama myös kehui että oli happaman ja makean täydellinen kohtaaminen piirakassa. Kummityttökin tykkäsi. Lämpimänä hänen mielestä se vei ajatukset ranskalaiseen leipomoon ja illalla kun hän söi viimeisen palan kylmänä mieleen tuli kuulemma ranskalainen konditoria. Hän oli kesällä Pariisissa reilaamassa.

No niin, ja täältä pesee kuvat kaapista. Kaappi on niin iso ettei mahtunut ihan kuvaan:).

                          






Kauniit yksityiskohdat ovat koristepuusepän taidonnäyte. Helat ovat kuparia. Mummoni mies oli muuten koristepuusepppä. Minulla on joitakin hänen työkalujakin täällä ja niistä yksi tuli tarpeeseen kun kaapin hyllyjä laitoin paikoilleen. 


Ensi kerralla agendalla on mihin käytin mummon miehen työkaluja,värimäärityksistä, ylioppilasjuhlista ja muuta kivaa. 
Kaappipäivä päättyi ihanaan tatti/tryffeliöljypastaan kummitytön kanssa. Ennen sitä olimme vihkineet oksasilppurini käyttöön.








maanantai 27. elokuuta 2012

Aumakaasoista designpinoiksi

Se on nyt siinä. Lauantaina 25.8. 2012 kello 14.05 viimeinen klapi laitettiin pinoon ja ihan käsittämättömän iso pinoamisprokjekti on takana. Poika ja miniä huokaisevat helpotuksesta; niin myös lukijat: Vihdoin hän pääsee remonttihommiin ja blogista löytää jotain luettavaakin. Eikä tarvitse tulla talkoisiin.


Minulla on oikean käden hauis nyt selkeästi isompi kuin vasemman käden. Olen tuhansia klapeja sillä nostanut. Käväisin vaalla Hesassa , paino ei ollut pudonnut mutta meikäläinen on kinteämpi. Lihakset painavat! Olen myös aika monta uutta kokemusta viisampi. Osan pinota kauniisti, lukita korkeita pinoja keskenään, tehdä päätytukeija klapeista, tiedän miten liiteri korjataan, tiedän että bitumirulla painaa tautisen paljon. Tiedän mihin bitumia käytetään. Olen nähnyt pikkuveljeni kantamassa isoja kiviä hirsien alle - mudassa ja kaatosateessa. Tiedän mikä on kuumin paikka pihallani, se oli täynnä sisiliskoja.


Ja kuuntelen seuraavan kerran pokani toiveita; "Äiti, eikö olisi parempi tulevaisuudessa tehdä vähän vaan ja joka vuosi". Kyllä olisi, rakas poikani. Eli niin paljon kuin alla kaadetiin 2011 ei ihan kannata polttopuiksi kaataa ellei ole kamalan isoa liiteriä.


Kun puutyöt loppuivat oli aikaa katsella vähän luontoa. Miniä löysi rupikonnapennun johon poikani ja meikeläinen vähän ihastuimme.


keskiviikko 15. elokuuta 2012

Talkootyöläisiä


Perjantaina viime viikolla yllättäen saapui 2 pientä miestä: Luca ja Max. Ahkeria talkoolaisia. Kuva nyt vähän väärinpäin.














He auttoivat tekemään liiterin sisällä viimeisen pinon.  Ja liiterissä on nyt heiltä vasemmalla 2 korkeata pinoa ja heidän takana 3 korkeata pinoa. Niiden lisäksi on jo entuudestaan minun tekemät 7 kpl  pinoa joiden korkeus on 2,70 kukin. Leveyttä on 3,5 metriä. 

 

Toissapäivänä kiva yllätys. Eläköitynyt entinen kollega vaimoineen saapui. Herra halusi pinota klapeja. Sattui niin sopivasti koska minun selkäni meni lukkoon jo loppuviikolla ja on ollut vähän matalalentoa, paitsi silloin kun otan vahvan selkälääkkeen ja vähän punkkua päälle. Koska liiterin on täynnä niin nyt pinotaan ulos. 4 lavaa odotti herraa. Hänen te






Kiitos teille ja kasa on taas pienentynyt selvästi. Olen tänään täyttänyt kehikon. Ja mennyt naapurin luokse pyytämään lainaksi vielä 3 lavaa. Yhden saan ystävättäreltä.

Iltapäivällä tänään toinen naapuri saapui keskustelemaan liiterin laudoittamisesta. Mitat on kasassa. Yhdessä mitattiin ja dokumentitiin lukuja. Vähän piti mietiä miten lasketaan pinta-alaa liiterin yläosasta. Mutta sehän muuttui hetkessä geometriatehtäväksi ja ratkaisimme sen. Olisi kyllä ollut aika kätevää jos aikoinaan olisi geometria opetettu käytännön näkökulmasta. Silloin olis tajunnut mihin tämä tarvitaan ja ois paremmin jäänyt päähän. Ainakin minun osaltani. 



Yhteensä tarvitaan noin 50 neliömetriä lankkua, tuuman paksu ja 15 cm leveä.


torstai 9. elokuuta 2012

Lannoittamaton ylpeyden aiheeni

Viime vuonna lannoitin innokaasti keisarinvedellä salkoruusujani. Jotka eivät ole edes ruusuja kuulemma.  Tuli vaan jumalaton määrä isoja hienoja lehtiä. Tänä vuonna unohdin niitä kukkia kokonaan. Onneksi.






Koska en ole lannoittanut jäivät nyt aika lyhyiksi. Punaisesta unohdin ottaa lähikuvaa. Se persikanvärinen on suosikkini.
Lehdet näyttävät etäisyydeltä hienoilta. Ovat ihan madonsyömiä. Mutta kukkia on ihan valtavasti ja lisää tulee. Onnistun hienosti kukkien kanssa kun en tee mitään.
Muistathan sormustinkukkiani ( heinäkuussa).

Maatiaskukkapuutarha
Viime viikolla tutustuin vähän paremmin uusiin kyläläisiin. Uuden emännän anoppi on uskomaton kasvien tuntija. En sitä tiennyt. Mutta kun hän tutki puutarhani niin ammattitaitoisesti kyselin häneltä jospa olisi puutarhuri. Ei kuulemma ole, ei kuulemma ole mitään mutta kovin kiinnostunut ja osaava on. Kerroin sitten että haluaisin ihan vanhanaikaisen puutarhan ja silloin rouvan miniä sanoi: "No sitten sinulla on täällä oikea ihminen".  Ja hän joka väittää olevansa ei mitään on aivan ihana ihminen. Se on jo paljon enemmän kuin mitä moni muu on.
Nyt kuvaan kaikkia kukkiani. Sitten syksyllä palataan asiaan. Ehdonkin rouva asetti: Joudut luopumaan liian uusista kukista. Ei mikään ongelma minulle. Haluan villin ja runsaan vanhanaikaisen puutarhan.

Ihmeellinen sattuma
Sattuipa hassusti sitten vielä viime lauantaina uusien kyläläisten tupareissa. Uuden kyläläisen isosisko tuli juhliin ja kun emäntä meidät esitteli niin OHO!! Hän on vanha tuttu Lahdesta. Emme  ole tavanneet ehkä kolmeenkymmeneen vuoteen. Ja nyt täällä! Marraskuussa 1977 eräänä perjantaina Ylioppilasterveydenhuollosta sain tietää että " tulos oli positiivinen". Huokaisin helpotuksesta jolloin kysyttiin ; Onko tämä siis toivottu raskaus ?  "Ei, jo , en tiedä", vastasin ja iskin luurin korvaan. Olin kokemattomuuttani luullut että positiivinen tulos tarkoittaa etten ole raskaana. Ja kesäkuussa 1978 syntyi ihana tyttäreni.Sinä marraskuisena päivänä ensimmäinen joka tyttären isän jälkeen sai tietää tästä raskaudesta oli juuri Lampilan  uuden emännän isosisko. En ole ikinä sitä marraskuun iltaa unohtanut jonka vietimme yhdessä Lahdessa Sinuhen baarin vieressä olevassa pizzeriassa. Tämä nainen kunmyös kertoi olevansa raskaana ja siinä me nuoret opiskelijat istuimme ja tuijotimme toisiamme!
Lampilan emäntä kertoi että oli sitä mieltä että on tavannut minut jossain. Ja hän muisti aivan tarkasti minut ja mitä minulla oli päällä huhtikuussa 1979 kun tapasimme ensimmäisen kerran. Ja hän oli silloin vasta 13 v.!

Ihmeellinen kokemus

Pari päivää sitten satuin nojaamaan lähemmäksi Floksiani ja tunsin niiden huumavan tuoksun.


Päässäni vilahti ohi pikakuva, jotain jota en saanut kiinni. Joten nuuskin kukkia uudestaan. Tuoksumuisti on todella vahva. Ihan selkeä kuva lapsuudesta tuli; pihapiiri Bromarfvilla ; Jenny ja Helge Nyström  (Nyt kirjoittaessa tuku sukunimikin yhtäkkiä). Kun olin ehkä  7-10 vuotias vanhemmat vuokrasivat mökin Piparuddenilta. Haimme maidon Jennyn ja Helgen talosta jossa oli kauniita kukkia. Sieltä muistin sen tuoksun. Ihmeellistä. Ja että se kuva palautui kun yritin saada se kiinni .

Nyt ulos. Kello on puoli kahdeksan illlala ja AURINKO paistaa. Harvinaista herkkua.Pari yötä sitten tuli muutamassa tunnissa 36 mm vettä. Ja aamulla oli 10 astetta kun menin järveen. Vesi oli lämpimämpi. Muttei paljon.  Liiterikin on täynnä nyt. Mutta puita on edelleen pihalla. Siitä enemmän ensi kerralla ehkä.


sunnuntai 5. elokuuta 2012

Liiterin suoristaminen





Ensin pieni varoitus. Tämän jutun tekeminen kesti toista tuntia, koska koko ajan MacBook:ni tekee minulle kepposia.  En siis oikein nyt enää jaksa oikolukea. Ja kun näppäinten symbolit ovat jotenkin  eri paikoissa. Enkä osaa importoida kuvia kuin satunnaisesti. Onneksi tykkään uusista asioista. Kyllä tästäkin haasteesta selviän.


Olin kuullut etukäteen että klapikoneen hoitaja, joka lupautui siis myös korjaamaan liiterini, oli tarkka mies.
Liitern kattoharja oli aivan suora mutta liiteri oli silti vajonnut vinoon vasemmalle. Klapimies päätti että liiteri on suoristettava. 












Sinä aikana kun uimme ristituet asennettiin paikoilleen ja jäljellä on enää viimeisten puiden sisään kantaminen.








 30.7 oli enää näin vähän klapeja jäljellä. Kuva valehtelee aika lailla koska pinon takana on toinen iso pino. Jossain vaiheessa se oli tämän ( see below)  kokoinen. Toisaalta kannettiin klapituksen aikana koko ajan puita sisään joten todellista lähtötilannekuvaa ei ole. 




Tänään poika ja miniä rakensivat viimeiset tukilaudat liiteriin ja meikäläisen kantotyöt jatkuvat huomenna. 
Minimiurakkani päivää kohden on kaksi tuntia. Selkä on mahtavassa kunnossa. Niin myös vatsalihakset. Hauikset ovat kasvaneet. Nautin tästä työstä sen verran etten edes viitsinyt vaivata enää tänään jälkeläisiä. Hoidan tämän nyt loppuun itse. Serkkuni Pariisista kävi alkuviikolla ja hänen kanssa teimme myös vinon pinon ( siis todella vinon) saunan seinämään. Siitä nyt vaan harmillisesti ei ole kuvaa. Mutta juhlimme hänen kanssaan erään elämänvaiheen loppumista ja uuden alkamista aidolla samppanjalla. Kuvasta näkyy millä fiiliksellä mennään eteenpäin. Menetin työpaikkani koska pomolla oli niin heikko itsetunto. Häntä käy sääliksi.