perjantai 28. syyskuuta 2012

Liiterin laudoittaminen lähestyy






Kävimme tänään naapurini Valtterin kanssa Savitaipaleella lautoja hakemassa. Naapurin valvovan silmän alla lajittelimme kakkoslaadun puita tunnin verran ja kuorma oli valmis.



Tuuman paksuiset,  eli 25 mm ei 22 mm joka tuntuu olevan se tavallisempi paksuus, sekä 125 mm leveät laudat kuormattiin. Sahan omistaja oli komea mies ja oikein mukava. Jos muistaa rimarallini viime vuodelta niin ei voi muuta kuin todeta että lista- ja lauta-busineksessä pyörii hyvän näköisiä miehiä. Sahaamassa  täällä oli uusi sahaaja, hänkin komea. Minä katsoin kerrankin vähän tarkemmin  miehiä ja Valtteri-naapuri lankkuja. Hyvä työnjako. Mutta lankut olivat sydänpuuta ja kestää kuulemma sata vuotta.  Pitää varmaan tehdä tästä huomautus testamenttiin, koska lienen vähän muualla vuonna 2112. 

Kun ajoimme sahan pihalle minun piti peruuttaa autoni peräkärryn kanssa toiselle puolelle pihaa. Meni muuten kohtuullisen sutjakkaasti ja oli aika makeat fiilikset. Sellainenhan kostautuu hetkessä. 
Heti  pyydettiin että vielä siirtäisin autoni kerran toiseen kohtaan" koska  niin näppärästi peruutit sen kärryn kanssa äsken."  Yritin kyllä selittää että kyseinen peruuttaminen oli erehdys. 
Kolme miestä kun seisoivat katsomassa homma loppui siten että kärry irrotettiin ja työnnettiin oikeaan kohtaan. Vaikka periaatteen tasolla tarkasti tiedän, miten peruutetaan kärryn kanssa ei se vaan aina onnistu.

              Yllä tarkka Valtteri valmistelee kuorman sitomista. 
Tarkkasilmäinen huomaa että meille sattui pikkuinen kömmähdys kuorman kanssa. Jossain vaiheessa lastaamisen aikana unohdimme täysin peräkärrysäännön; "kuorma saa olla max. 1,5 metriä kärryn ulkopuolella"! Alussa sääntö oli kyllä ihan kirkkaana mielessä. Vasta nyt kirjoittaessani tajusin että meillä oli liian pitkät laudat kuormassa.
Lopuksi pikainen laskuoperaation kuorman painosta (pitää olla alle 500 kg), joka sentään osoittautui lailliseksi ja sitten kotiin. Aika painava kuorma mutta matka meni hyvin. Olen jo tottunut ajamaan näitä pitkiä kuormia.

Lounaan jälkeen kaikki kannettiin liiteriin katon alle. Kuvan ottaminen unohtui ja nyt ulkona on liian pimeätä. 

Pimeys tuli tänään nopeasti. Mutta kaikki puulaarit ovat täynnä polttopuita, lämmintä on yli 20 astetta sisällä. 
Syyslannoitettu on, saunan lautapino suojattu pressulla, 3 lyhtyä palaa pihalla. 
Muna/Kalles kaviar -leivät huuhdeltu alas GinTonicin kanssa ( ihan totta). Huomenna tulee ystävätär käymään. Elämä on ihanaa - totta maar.


sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Junnu, abrystir and beesting!

Juhlia ja ruokia 

Poikani on innostunut kovasti ruuanlaitosta tänä kesäni isosiskon miesystävän mallia seuraten. Ja kun paikkakunnaltamme saa tuoreita munia suoraan kanaloista niin hauskaahan on kokeilla erilaisia reseptejä. Ei näytä ihmeelliseltä mutta muna on hyydytetty espressokupissa ja se oli tosi maukas röstin kanssa.

                                                   Jauhelihan hän jauhoi itse käsin. 


Itse yritin taas viljellä huonolla menestyksellä. Viime vuonna sentään kurkut onnistuivat hyvin. Tänä vuonna pelkäsin peräti koskea niihin. Inhottavia piikkejä täynnä. Eikä koko huumaa!

Tuntuu siltä että minulta viljelyn osalta kaikki onnistuu mahtavan hyvin kun pysyn mahdollisimman kaukana itse kohteesta - eli en tee mitään. Inkiväärinikin innostui silloin kasvamaan.


Kesäkurpitsan kukat kun paistoin en älynnyt niitä kuoruttaa. Silloin niistä tulee limanuljaskoja! 

Nuorparin Amelie-koira kun täytti 10 niin hänelle tehtiin kakku joka ei millään muistuttanut resepetiä. Miniä urheasti vei projektinsa loppuun vaikka joutui improvisoimaan aika monta kertaa. Keltaisesta täytteestä tuli osittainen kuorrutus. Meillä oli kyllä aika hauskaa.Todellisuudessa hän on aivan loistava leipuri.


                        Vasikoiden kanssa tanssiin 
Eilen tein ensimmäisen kerran elämässäni kalvdans. Se on suomeksi kai uuniternijuusto. Tai jotain sinne päin. Eri murteilla sillä on oma nimi. Googlasin suomeksi terni-sanalla wikipedia.fi:ssä muttei tullut osumia. Löysin toisaalta kaupungin nimeltään Terni Umbriasta. Siinä syntyi aikoinaan St. Valentine; ystäväpäivän heppuli. Kaiken voi oppia kun hakee ternimaitoa Hevosojalta.
Ruokalajin nimi on ruotsiksi kalvdans. Kalvdans on vasikantanssi suomeksi. Aika kaunis kuvakieli. 
Olin siitä jälkiruuastani eilen niin ylpeä,vaikka oli vähän liian kauan uunissa, että kuvanottaminen unohtui. Kattauksen kuvasin ja siitä lisää ensi viikolla. Kattauksen kuvaaminen ei ole sekään mikään helppo juttu. 
Kalvdans on intian kielellä junnu, mutta se tehdään puhvelin ternimaidosta. Islanniksi abrystir. Englannin kielellä ternimaito on beestings josta tehdään erilaisia vaunkkaita! Ei oikein kuulosta beestings kovin lempeältä. 

Tunnustus
Ja nyt pistän eteenpäin  Rakkaudestavironperään - bloggaajalta saamani tunnustus  
http://susannantyohuone.blogspot.fi
Ahkera mimmi, joka myy aivan ihania bambutiskirättejä. Vastoinkäymisistä huolimatta. Suorat linkit löydät oikealla omasta blogiluettelostani joka on aika pieni. 
Nyt muihin hommiin. Huomenna aamulla varhain lähden Savitaipaleelle lautoja hakemaan. Liiterin vuoraus alkaa olla edessä.

perjantai 21. syyskuuta 2012

Ammatinvaihto!

Kananhoitajasta perunanlajittelijaksi

Tässä syksyn mittaan kokeilen nähtävästi uusia ulkoilma-ammatteja. Kyllä kananhoitajan elämä oli aika helppoa verrattuna perunanlajittelijan stressaavaan työhön.

Muutama viikko sitten kokeilin pari tuntia perunanlajittelua nostokoneen päällä. Ihan mukavasti meni kun oli kaksi lajittelijaa ja takapiruna Eeva. 
Näkyy toisaalta hänenkin suunpielistä ettei tämä ihan maailman helpoin homma ole. Eikä liinalle tässä kuvassa tule aivan kamalasti perunaakaan. 

 









 




 Minunkin virneeni kertoo että tilanne on jokseenkin outo, poseeraan jäykästi. Alussa oli vähän vilpoista mutta ilmat lämpenivät ja niin lajittelijakin.


 Itse teossa tässä edelleen vähän kauhuissani koska homma ei ollut ihan hanskassa. Mutta harjoittelemalla oppii. 





Lajike oli Velox. Muutamassa tunnissa tuhansia kiloja lajittelimme kolmeen pekkaan. Kuvan laatikoista saisi varmaan Hesan designkaupassa aika paljon rahaa. Kunhan joku keksii käytön niille. 19 e maksoi pieni, käytetty omenalaatikko CityMarketissa tänään. Tämä on hiukkasen isompi.

                             Takaisin pellolle
Koelajittelusta rohkaistuneena uusin tempun viime maanantaina. Nyt vaan työtä 6, 5 h ( miinus lounas, kahvitauko ja tekninen ongelma). Mutta vaan kaksi lajittelijaa. 

Ihana sää, villiminttu tuoksui ja aurinko paistoi. Nikolai, Rosamunda ja joku muu kaveri nousi pellosta meitä moikkamaan ja kiusaa tekemään. Oli kavereiden kanssa kivaa niin kauan kun ajatukset pysyivät kasassa. 
Heti kun keskittyminen herpaantui syntyi kaaos. Ei paljon voinut ajatella muuta kuin kiviä, puunoksia, multakokkereita, kasvuvirheitä, mätiä istutusperunajämiä, puolikkaita tai muuten vaan huonoja perunoita. 
Kivet alas oikealle laatikkoon, nopeasti, nopeasti. Mädät vasemmalle. Onko tuo kokkare liian iso jatkoon. Jo, ei, apua.. . !!
Heti kun epäröi,ote herpaantuu ja kivet lenisvät takaisin pellolle tai jatkoivat tyytyväisinä matkaansa perunalaariin. 
Kohtuullisesti meni niin kauan kun ei paljon perunaa noussut mutta  kun päästiin Nikolaijin kimppuun.. niin oi, oi, oi!! 
Kaksi kertaa piti pysäyttää liina, en vaan ehtinyt mukaan.  Plussana: Toisaalta kerran työkaveri sanoi ettei niin nopea tarvitse olla, jotta hänelle (takapirunakin) riittäisi töitä. Mutta kyseessä oli vaan huonosatoisempi pelto..

Saldona kolmeksi päiväksi niskakipuja. Jännitin nähtävästi kamalasti.  Ja bonuksena 14 kpl sydämen muotoista perunaa, joita siinä vilskeessä lajittelin itselleni. Töissä voi olla kivaakin! Yes.


Ensi vuonna uuudestaan sama homma. Pitää miettiä työasento 
uusiksi vaan.
 
 
 


tiistai 11. syyskuuta 2012

Sitä sun tätä menneiltä viikoilta

Kaappikeisarinna lupasi kertoa vähän mihin käytti mummonsa miehen työkaluja kun "maailman kaunein" kaappi tuli taloon ( kts edellistä kirjoitusta). 
Umpipuisia tammihyllylevyjä on yhteensä 8 kpl. Kaksi ensimmäistä menivät oikein nätisti paikoilleen. Sitten tappelin tunnin viiden seuraavan kanssa. Hiki valui. 
Viimeisen kun käteeni otin huomasin, että siinä oli halkeama - pituussuunnassa poikittain. Hylly ei sitten millään suostunut asettumaan paikoilleen. Ja NAPS, se oli poikki. 
Järkytys oli suuri eikä ollut ketään ketä haukkua. Siinä tapauksessa yleensä vaan sitten päästän kirouksen. Eli aika usein. 
Sitten onneksi muistin Göstan (ihan tosi, nimi oli Gösta) työkaluja, jotka äiti oli heittämässä pois kun tyhjensimme mummoni kämpän 90 luvulla. Ne ovat muuttaneet asunnostani toiseen jo pian 20 v. Ja vihdoin tulivat tarpeeseen. Erilaisia höyliä oli vaikkapa kuinka monta. 
Ja kun exaviomies lahjoitti vuosi sitten mulle höyläpenkin niin hommiin vaan. 

Höyläpenkin ihmeellinen maailma
Ensin yritin kiinnittää sen katkenneen hyllyn höyläpenkkiin. Vaikka miten ruuvasin ja väänsin ei löytynyt sellaista aukkoa että olisin voinut hyllynpätkän siihen kiinni kiristää. Ihmeellistä! Rautatankoja täynnä se höyläpenkki ja pituussuunnassa! Kuka ihme mies on sen suunnitellut. Ai niin , entinen ihana appiukkohan se oli. Kai joskus selviä miten se toimii. Hätä ei ole Peuhussa tämän näköinen. Exä antoi myös tosi painavan metalliklöntin, jonka käytin. Se ei ollut erityisen stabiili mutta onnistuin hommassa. Luulen että vekottimen nimi ruotsiksi on "Skruvstäd". Lienee suomeksi "Ruuvikäupunki". Kuvasta löytyy myös muita höyliä, jotka käytin.


Lopuksi sain höylätyksi sen hyllyn kapeammaksi. Alla oleva höylä oli kaunis mutta liian heikko. Göstan tekemä. Hän oli koristepuseppä ja teki työkalut itse. Hän oli suloinen mutta emme puhuneet sanaakaan suomea, joten kommunikoiminen oli aika mahdotontona. Hän aina vaan hymyili.



Hyllyn sain paikoilleen. Täydellisyyteen pyrkivä olisi tietysti liimannut sen. Totesin että tarvittaessa on helpompi poistaa hylly kun se on kahdessa palassa. Epäilen että sukupuolijohteinen käytännön logiikkani auttoi tässä. Joku muu oliis liimannut. Ihan turhaan. Hyvin se siellä pysyy.



Kahdeksan hyllyn laittaminen kaappiin vei kaksi tuntia. Ei mennyt ihan kuten Strömsössä. 

Vikonlopulla oli kaksi ystävätärtä kylässä. Keräsimme kaksi laatikkoa tuoheja ja tänään täytin neljä koria. 



Viikolla olin pinonnut ne ainoat vanhat puut jotka ovat 100 % kuivat. Huomaa kyllä pinon vinoudesta eli homma oli jo ruvennut vähän kyllästyttää. Kaikki muut pinot olivat kuulemma todella kauniit. Ja tämän pinon oikea sivukin oli kuulemma kaunis, vaikka onkin aika vino.
Ja sitten käytin hyväkseni että oli tikapuiden nojaajia paikalla ja kiipesin räystästä tutkimaan. Se oli tukossa. Ja minä huomaan tässä kauhuissani että seuraavalla kerralla kun takamukseni on fokuksessa mietin vähän minkä kokoiset housut vedän jalkaan.


Hirvitti aika lailla siellä ylhäällä. Ehdotin että haettaisiin se ilmapatja, jonka juuri olin ostanut Clas Ohlsonilta. Ehdotus ei saavuttanut suurempaa suosiota. 
Onneksi toinen ystävätär oli toissa iltana fiksumpi kun mun piti sytyttää hänen fonduepatansa lämmitintä, jonka hän ensin oli täyttänyt väärällä aineella. Ehdotin, että ensin otamme esille sammutuspeiton kun yritän sytyttää oli oikealla aineella. Sinooli vaan levisi pahasti alustalle. Se oli onneksi metallinen. Jotain olen oppinut. Kiitokset menevät Lauri A:lle siitä ja Lampilan Helenalle. Ja ihmettelimme miksi sammutuspeito on= oli valkoinen.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Kaappikeisarinna iski taas

Oikeastaan kaappikeisarinna iski jo monta viikkoa sitten muttei ole kehdannut myöntää sitä julkisesti. Löysin vihdoin lempihuutokaupastani vaatekaapin. Niitä on kovin harvoin tarjolla ja olin päättänyt etukäteen paljonko kaappi saa maksaa. Loppuhinta jäi melkein 45 % alle maksimihintaani.

Jugendkaappini on täyttää tammea, 225 korkea, 140 leveä. 2 laatikkoa + 8 hyllyä, nekin täystammea.
Hain taas kaapin Helsingistä ja neljä miestä nostivat peräkärryyn. Ajo takaisin Itäsuomeen oli hidasta. Kyydissä oli kyläläinen sekä kummityttö. Ja se painava kaappi.

Kyläyhdistyksen postituslistalle lähetin hätähuutoni; Olisiko 4 kantajaa? Sain 5 kantajaa muutaman tunnin sisällä. Hieno kylä.






Tässä ollaan jo menossa ulko-ovesta sisään. Itse olin enimmäkseni tiellä kuvaamassa. Ja alla on hankalin kohta, kapean kuistin ovesta sisään.




Sitten tuli pieni haaste, peruutettiin pientä tuumaustaukoa varten.



 






Ja komistus oli sisällä makuuhuoneessa. Olin leiponut kiitokseksi ihanan piirakan punaisista viinimarjoista jonka päälle oli se klassinen kermaviili, 1 muna,  sokeria + vaniljasokerisekoitus. Herrat söivät ja muutama myös kehui että oli happaman ja makean täydellinen kohtaaminen piirakassa. Kummityttökin tykkäsi. Lämpimänä hänen mielestä se vei ajatukset ranskalaiseen leipomoon ja illalla kun hän söi viimeisen palan kylmänä mieleen tuli kuulemma ranskalainen konditoria. Hän oli kesällä Pariisissa reilaamassa.

No niin, ja täältä pesee kuvat kaapista. Kaappi on niin iso ettei mahtunut ihan kuvaan:).

                          






Kauniit yksityiskohdat ovat koristepuusepän taidonnäyte. Helat ovat kuparia. Mummoni mies oli muuten koristepuusepppä. Minulla on joitakin hänen työkalujakin täällä ja niistä yksi tuli tarpeeseen kun kaapin hyllyjä laitoin paikoilleen. 


Ensi kerralla agendalla on mihin käytin mummon miehen työkaluja,värimäärityksistä, ylioppilasjuhlista ja muuta kivaa. 
Kaappipäivä päättyi ihanaan tatti/tryffeliöljypastaan kummitytön kanssa. Ennen sitä olimme vihkineet oksasilppurini käyttöön.