sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Kevättä rinnassa

Vihdoin lumi on sulannut, linnut laulavat uusi urakka alkaa taas Peuhussa. Tervetuloa takaisin. Kevät, minä, sinä.
Kepin tai sauvan kanssa kävelen. Välillä paremmin, välillä tuskaisesti. Silti pienen pientä paranemista koko ajan. Että on ihanaa olla taas talon kimpussa. Ja nauttia siitä mitä on jo tehnyt.

 Kuvasta näkyy että nautin.


Kuukuva lähti ystävättärelle joka on todella, todella sairas.

Sitten ne hiivatin jalkalistat.

Ollaan nyt pojan perheen kanssa 5 vuotta kai odotettu että päättäisin jotain jalkalistojen osalta.

En millään tahdo löytää oikeata mallia. Vielä tsekkaan Erikoishöyläys Oy:n erikoisteriä, jos jotain sieltä löytyi. Kuvassa on  ovilistani joka on 30 x 100 mm. Jos teillä on ehdottaa joku hyvä paikka Helsingin ja/tai Kouvolan lähellä tai niin pls vihjeita saa laittaa kommentteihin. Ja tämän kerran meinaan nyt ostaa valmiiksi maalattuja koska niin tein katon helmipontin ja kattolistojen kanssa jo. 
Siitä en sitten suostu keskustelemaan. En tee museota. Teen kodin. Vanhan tuvan osalta teen konservointityötä. Jos on uusia lukijoita, tervetuloa ja täältä löydät kuvia tuvasta. 



Pelakuut!

Innostuin joitakin vuosi sitten saada pelargoniani talvehtimaan. Ekana vuonna vein ne maakellariin jossa ne homehtuivat. Seuraavana vuonna jätin taloon talveksi mutta kuihtuivat. Nyt olen jo kolme vuotta  onnistunut. 5 -7 astetta ja saavat vettä  kerran kuussa marras- joulu-, helmi- ja huhtikuussa. Vaan kolme pientä kuoli. 21 kpl talvehti hyvin.


Kahdessa on jo nuppuja.
Ja lopuksi
Talvella sähkölaitos oli kaatanut puita ja naapuri on tehnyt mulle mm.  hirsiä. Pari tarvitaan kun ladon takaseinä pitäisi nyt vihdoin rakentaa. Ehkä jo tänä vuonna. Sekin asia on ollut työlistalla kesästä 2010. Näiden pitää kuivua mutta naapurilla on pari sopivaa, joten teemme vaihtokaupat.


Nyt illan seuraava puuha on miettiä miten saisin tiekunnan valitus pois päiväjärjestyksestä. Asia on minulle ollut ja on edelleen raskas henkinen taakka. Keskustelu viisaan naisen kanssa eilen johti ajatukseen auttaisko näkökulman vaihtaminen. Rupean tässä x- ja y-koordinaatteja piirtämään: silloin saan 2 x 2 ääripäätä ja ehkä löydän argumentit. Älkää hyvät ihmiset erehdyksessäkään menkö tiekunnan puheenjohtajaksi, etenkin jos se on uusi tiekunta. Mutta mulle luovuttaminen ei kuulu tapoihini, joten on vaan pakko löytää joku ratkaisu. Kun edelliset eivät kelpaa.
Ilta on pitkä, meinaan vaalivalvojaisia vähän katsella. Sinä aikana moni muu asiakin ehkä ratkeaa. Think, think, think.

Ja jos jollain on Korento -pikkukulhia niin ostaisin pois tai vaihdan valkoiseen Taikaan. 
Nyt aivonystyrät hommiin.

4 kommenttia:

  1. Ihanaa, että vihdoin onnistuit noiden pelakuiden talvetuksessa! Ne näyttävät niin hyviltä. Meilläkin noita on joka akkunalla. Tein hulluudessani tilauksen vielä Pukin puutarhaan, jossa on vaikka mitä ihanuuksia. Ne eivät ole vielä tulleet. Kon Mari ei ole minua varten. Toki luovun ilomielin tavarasta, jota tässä talossa riittää. Ja sitä voi tehdä aina kun jaksaa. Mutta noita kukkia hiipii sisään järkyttävää vauhtia. Onneksi ei sentään ympärivuotisesti.
    Mukavaa Pääsiäisen alusviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolme niistä ovat todella vanhan pelakuun perilliset. Ovat 80 -v. kyläläisen äiden jälkeläisiä. Siksi vaalin niitä nyt kun osaan hoitaa.
      Hyvää pääsisäistä teille. Taidan viettää sen yksin, koska on tuloss aniin kylmä pääsiäisenn etten saa pumppua käyntiin.

      Poista
  2. Mahtava määrä pelakuita -Peuhu on selvästi otollinen paikka talvettamiseen,kun olet löytänyt jutun juonen. Toivottavasti pelakuusi porskuttavat edelleen - näyttävät tosi hyviltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos. Tule joskus käymään.

      Poista