lauantai 4. maaliskuuta 2017

Metsänkylän navetta ja tavaroiden vähentäminen v. 2016

Viime viikonloppuna olin Tampereella toisen veljeni luona ( toinen asuu Barcelonassa). Paikalle saapui molemmat sisaret miehineen. 11 vuotta oli kulunut siitä kun viimeksi tavattiin. 
Oli mukava ilta. Alussa pohdiskelimme vanhempiamme , nyt 85,5 ja 84 vuotiaat. Ystävättären isä oli nopeasti vaipunut vähän omaan maailmaan kaatumisen jälkeen. Viime tipassa saivat kuntoon edunvalvojapaperit. Niistä puhuimme. Asia pitäisi hoitaa. Ei kukaan meistä ollut asiaa ajatellut. Mieluummin joku perheestä hoitaa kuin että kaikki asiat hoitavat virkamies jossain. Äitini tekee edelleen ruokaa kotona joka päivä vaikka kovien kipujen kanssa elää, kun selkäranka on sortunut osteoporoosin vuoksi. Sama tauti on isosiskolla ja mulla mutta hoito aloitettu ajoissa, olin alle 50 v. kun todettiin selkärankaostoporoosi. Siitä lähtien se on hoidettu. Olin huomaamatta ohittanut osteopeniavaiheenkin. 

Metsänkylän navetta.

Matkalla kotiin poikkesin sitten vihdoin ja viimein Metsänkylän navetassa. Aika suloinen paikka talviasussakin. Kun myymälään astui, takan edessä lojui kissa. Hymyilytti.

Vintiltä löytyi esimerkimalli uudesta ikkunastä tehtynä vanhanmallin mukaan. Karmeineen.

Ovi kutsu sisään alakerran kauppaan. 
                 Ensin kurkkasin vähän ikkunasta sisään.

 Kivoja esillepanoja
 En ole nyt lainkaan selvillä siitä mikä tämä kapistus on.
 Kun olin kiertänyt paikat, kävin Aulangontien toisella puolella pannukakkua syömässä. Taisi  olla elämäni paras tähän asti.Suosittelen. Auki ainoastaan sunnuntaisin.
Yhden asian ostin. 5 kiloa pellavarivettä. Hinta 26 e.  En edes osaa sanoa oliko kallista vaiko halpaa. Mutta matka oli sen arvoinen. 
Tilkitsen vielä vähän ....jospa saisin niitä lattialistoja kiinni tänä keväänä. 



 Tavaroiden vähennysprojekti

Viime vuonna 174 uutta/tai käytettyä esinettä hiipi luokseni. Ulos kun lähti 695 niin netto oli 521. Tavoite oli 365. Suurin osa tavaroista menivät kierrätykseen. Ja kirjat kirjaston kirjanvaihtohyllyyn. Liian paljon meni rahaa uusien tavaroiden ostamiseen. Kun kävin Kanadassa ostin vaatteita 575:llä eurolla. Yhteensä ostin tavaroita ja vaatteita melkein 2500 eurolla vuonna 2016.  Kalleimmat hankinnat oli talvitakki, Icebugit ja yhdet todella kalliit housut.
Koska ensimmäisen kerran minulla oli vaatteet mukana tällä listalla  tein todella ison siivouksen vaatekaapissa. Se muuten jatkui vielä nyt helmikuussa. Kun työkuva on muuttunut niin täydellisesti olen voinut luopua bleisereistä ja jäljellä on aivan muutama kappale. Vähän tavaroita möin, ja sain niistä 326 ei. Nettomenot olivat 2123 euroa vatteisiin ja tavaroihin. Aivan liian paljon. Mutta kaksi ulkomaanmatkaa oli liian suuri houkuus. Toisaalta vaatetilanne on nyt aika hyvä. Ainoastaan kenkäpuolella on puutteita.

Polvi ei vaan parane

Klenkkaan edelleen, koska polvileikkauksen jälkeen polvi ei vaan halua parantua. Leikkaus oli 28.11. Tänään on 4.3. Kaaduin Barcelonassa 9.4.2016. Pian on vuosi kulunut enkä sen kaatumisen jälkeen ole oikeastaan kunnolla liikkunut. Mutta hitaasti, hitaasti mennään parempaan päin. Keskiviikkona sain mustat "kinesteetti" ( en muista sanaa) teipit polveen ja ne ovat paljon auttaneet. Peukut pystyyn.
Huomenna Peuhu kutsuu. Menen leikkaamaan pelargoniani ja vien vähän tavaraa sinne. Pian, pian, pian on kevät ovella. En voi tämän polven kanssa siellä vielä olla. Mutta, jos edistyy siten kun on viime viikolla edistynyt,  niin toivoa on.

Ja tänään kävin ekan kerran elokuvissa Estherin kanssa, Vaianaa ( Moanaa) katsomassa. Esther on nyt 3,5 v. ja 99,5 cm pitkä. Ihana tyttö, joka elää prinsessa- ja satuvaihetta. Ihanaa seurata, kun oma tytär ei sitä lainkaan elänyt. Kuvassa kannattaa kiinnitää huomiota neidin tukkaan. Hän on aina välillä yksisarvinen. 



Ihanan ihana Knut on 1,5 vuotias naurava iloinen söpöliini. Koska hän on niin söpö otan aina kasvokuvia. Niitä ei saa julkaista. Joten saatte vaan kuvitella pientä miestä jolla on isot ruskeat silmät, valtava, naurava suu ja joka rakastaa kaikkia laitteita, joissa on nappuloita joita voi painaa tai vääntää. 


8 kommenttia:

  1. Täältä iso peukku jalan paranemiselle ja kaikelle muullekin!"Yksisarvinen"! :)

    VastaaPoista
  2. Voi miten hieno tapaaminen teillä ollut!
    Oma isäni täyttää ensikuussa 87 vuotta...asuu yksin kotona, mutta ruoka tulee ja siivooja käy.

    VastaaPoista
  3. Se vehje jota et ollenkaan osannut ajatella minkään asian työvälineeksi on sellainen jolla nauriita, räätiköitä, turnipseja tms. listiään ja sitten naatti heitetään sillä haaviosalla jonnekkin. Kaslle tai syrjään tai johonkin kuljetuslaitteeseen. Perässä tulee sitten toinen sadonkorjaaja joka vääntää tai kaivaa tai nostaa muuten itse juurikasvin ylös maasta.
    Paranemista polvellesi toivottelee täältä jäätikön keskeltä nilkkavaivainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vi tuhannet kiitokset tästä selvennyksestä : Polvivammaiselta nilkkavaivaselle paranemista.

      Poista
  4. Esther elää vahvasti prinsessavaihetta. Sitä on ihanaa seurata. Saima eli sen vaiheen myös täysillä. Saattaa vaihtaa viisi kertaa päivässä mekkoa. Leikimme prinsessaleikkejä yhdessä. Voi kuinka nautin, kun oma tyttäreni ei tuota vaihetta elänyt - enemmän vaan poikaleikkejä. Kun Saima täytti 6 vuotta tuo vaihe jäi pois.
    Knut on näköjään laitehullu samoin kuin Kauri. Ihan kaikki nappulat löytyvät ja niitä painellaan. Mun kännykän kuvaosastoon poika on tehnyt jotakin säätöjä niin, että sieltä tulee nykyisin kuvaesityksiä.
    Ihanaa elää lastenlasten kanssa näitä kaikkia uusia vaiheita lävitse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama täällä. Tyttäreni ei oikein edes ikinä tykännyt lenigeistä. Nyt hän enimmäkseen käyttää niitä. On kyllä ihana akun on lastenlapsia. Harmillista on että pääsiäinen on niin kylmä. En saa pumppua päälle joten ei ole vettä.

      Poista