maanantai 6. huhtikuuta 2020

Julkisivun maalausurakka alkoi keväällä 2019



Alussa ripeästi ja näkyvästi etenivät hommat rakkaassa Peuhussani.
Viime vuonnahan oli lunta niin tajuttoman paljon, silti maalari soitti että hän meinaa aloittaa jo huhtikuun alussa.


Kauniina huhtikuun päivänä vanhan maalin postaminen alkoi. Se tehtiin käsin skrapaamalla sekä hiomalla.Sen jälkeen vielä harjattiin kaikki lankut kunnolla.


Maalari  oli hyvin suojattu hiomisen aikana.

Maalari on Kausalasta ja aikamoisen puhelias. Silti työt etenivät sutjakkaasti.


Mutta talon edustalla lunta oli niin paljon vielä huhtikuun puolessa välissä ettei oikein päässyt hommiin.







Silloin lastenlapseni saivat mieluisan tehtävän pääsiäisen tienoolla.

Iso talo ja iso homma yhdelle miehelle. Mutta meillähän ei ollut kiirettä. Kävin töissä kolme päivää viikossa päääkaupunkiseudulla ja maalari skrapasi aina kun kerkesi. 


Yksi tarkkasilmäinen kyläläinen silloin jo huomautti ja viimeksi tänä vuonna että pohjatyö tehtiin kyllä niin hyvin. <Olin todella tyytyväinen työn jälkeen.







Alun perin olin päättänyt että talosta tulee vaalean harmaa. Kun olin kokeillut viittä eri harmaata sävyä pari vuotta aikaisemmin päätin etten halua harmaata talo. Rupesin etsimään uutta suuntaa.
Kesällä 2018 päätin että talosta tulee roosa. Ja rupesin etsiään 
esimerkkejä. 
sitten istuin esimerkkieni kanssa alas maalarin kanssa ja kävimme jokaisen kuva läpi ja tarkistin miten hän näkee värit.
mulla oli tavoitemalli ja sitten hän sai kertoa oliko seuraava kuva liian puanine, vihreä, sininen , harmaa , keltainen jne. Hyvin meni. Näimme asiat samalla lailla. Tämä kuva oli lempikuvani. Kolme roosaa sävyä.



Alla vasemmalla näkyy kesällä 2018 malaamia sävyjä joista en itse voinut hyväksyä yhtäkään. Maalarin ensimmäinen ehdotus meni liian pinkiksi. 




jatkoa seuraa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti