perjantai 29. heinäkuuta 2016

Vähän haikea olo

Kesäloman viimeinen viikonloppu alkanut. En ole saanut aikaiseksi juurikaan mitään tänä kesänä.
Tahtotilaa oli kyllä, mutta joskus on vaan niin ettei tilanne salli. 

Saimme kuin saimme kuitenkin tuvan käyttökuntoon.  Ja onhan se ihana. Olen nukkunut siellä nyt jokainen yö 22.6 alkaen. Happea riittää. Vähän kuvia. En ole stailannut vaan otin kuvat eilen kun aurinko suostui näyttäytymään. Elämä näkyy. Tässä huoneessa lapsetkin viihtyvät.








Ensi viikonloppuna minun piti olla muualla kivassa seurassa humputtelemassa, mutta tänä vuonna mokasin pahemman kerran ja tein tuplabuukkaukset. Enkä saanut vaihdettua. 

Harvinainen vieras on kova tekemään työtä joten ensi viikonloppuna malaamme ovilistoja. Mutta karmit on skrapaamatta ja paikkaamatta. Ne tehdään sitten joskus. Kahden sisäoven kohdalla on "skrapaamatta" vielä kolme sivua. Sen jälkeen voisi ruveta messinkiosia putsaamaan. Jos olisi vihjeitä miten se tehdään ilman että minun pitää irrota niitä lukkoja niin otan kiitollisena vastaan.

Mutta saunan katto vuotaa ja se pitää nyt ensin korjata. Tiistaina aloittaa kyläavustaja. Tämä selvisi eilen. Huomenna menen naapurin luokse ja pyydän että hän kertoo minulle minkälaiset laudat hankin. Luulen että joudun uusimaan ainakin puolet katosta. Elleipä koko. No, sauna on tosi pieni olisiko 9 neliömetriä. Tämä mahtava kylähelppiprojekt on TE -toimiston projekti pitkäaikaistyöttömälle. Ja avustaja maksaa 10 e/ tunti. Kysymys on maksimissaan vuoden projektista. 

Sisältä puuttuu edelleen kaikki jalkalistat. Eli sellainenkin homma olisi tarjolla osaavalle. En oli tosin niitä listojakaan hankkinut vielä. 
Ja odotan uunin lopputarkistusta ja piippun peltejä. Tiistaina puhuin muurarin kanssa ja hän lupasi heti hoitaa ja soittaa. Ei ole kuulunut mitäään. Sigh!

Olen tilannut myös KSS:ltä metsurin kaatamaan puun joka estää maakellarin korjaamista. Kukaan ei suostunut kaatamaan koska oli kallellaan sähkölinjalle päin. Hän tulee noin kuukauden päästä.

Olen myös tehnyt vähän koemaalauksia ulkona... Siitä lisää .. Huomenna saan vihdoin rhododendroni maahan. Kuopan kaivo poika, mullat hankittu, blogit luettu miten se tehdään ja mitä ei saa tehdä. Ja multakauppias suositteli että suojaan talveksi ..


8 kommenttia:

  1. Karhunvillalla (tai mikä lie metallirätti onkaan) saa messingin kiiltämään, kun hetken hinkkaa.. Hieno tupa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vihjeestä. Mataako se naarmuttaa? Ja kiitos palautteesta myös.

      Poista
  2. Uskon, että tuossa tuvassa on hyvä nukkua...ja oleskella..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Neljä yötä meni ilman vessankäyntiä. Se on harvinaista. Eli uni on syvä.

      Poista
  3. Kertakaikkiaan viihtyisän näköinen tuo tupa! Siellä on mukavasti tilaa, joten lapset varmasti viihtyvät hyvin samassa tilassa, missä kakki muutkin aikuiset puuhaavat askareitaan.
    Siellä on myös paljon kuutioita, joten ilma ei heti lopu yölläkään.
    Rästihommia piisaa aina, mutta suurimmat lienee jo takanapäin. Tosin se katto kannattaa hoitaa kuntoon pikimmiten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rästihommia piisaa.. Katto on viime vuonna tarkistettu ja se maalataan varmaan lähivuosina. Ensin kai katto ja sitten seinät arvelen..

      Poista
  4. Jesssus Titte, vad fint du har det! Gamla goda Sampo borde man väl få ta på någonstans, med det blir både koppar och mässing som nytt. h. Ba

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hej. Tack för tipset. FIck även ett annat bra tips fö rtvå veckor sedan när jag var på en annna gård som rustats upp; Motonet och billmänenns dunderämne: aAutosol. Har inte kollat ännu.

      Poista