maanantai 23. toukokuuta 2016

En ole kadonnut, vaikka 2 kuukautta hurahti..

Aina välillä tulee mieleen että haluaisi kirjoittaa uuden blogipostauksen ja sitten arki ja pienet vastoinkäymiset ottavat taas minulta vallan päättää.

Kevät meni vähän siipi maassa. Odotin innolla lomamatkaani Barcelonaan ja Pariisiin. 8.4 nousin koneeseen ja 9.4 astuin "tyhjään" Barcelonan kadulla. Nilkka pahasti nyrjähtänyt, nivelsiteet huonossa kunnossa ja kylkiluu poikki. Eilen heräsin aamulla ja totesin 6 viikkoa onnettomuuden jälkeen ettei enää kylkeen satu. Ei ole hauska potea katkennutta kylkiluuta kun samalla on keuhkoputkentulehdus. En ole masentuvaa tyyppiä mutta koville otti.

Se on nyt takana  jalka ei ole kunnossa mutta mieli on parempi nyt. Ja nämä säät. Poika perheineen ovat saaneet nauttia niistä maalla pitempiäkin jaksoja.

Helmikuussa kirjoitin sohvasta jonka olin ostanut ja jonka tapisseeraaja oli korjannut. Hänpä ilmoitti yhtäkkiä että hintaan kuului toimitus perille Kääpälään ja lauantaina aamulla lähdimme ajelemaan. Samalla haimme 120 leveän runkopatjan Ikeasta.   Pieni pöytäkin, jonka oli kirpistellyt itselleni,  mahtui myös mukaan. 

Kun pääsimme perille ja olin esitellyt ihanan Peuhuni päästiin suunnitteluhommiin. Iso sohva ja todella rakas runkopatja oli saatava sisään.

Reittien mittaaminen, huonekalujen siirtäminen ja hyvä suunnittelu takasivat hyvän lopputuloksen.


             
Ensin matot pois, senkin tyhjentäminen ja siirtäminen uuteen nurkkaan. 
                       Sohvalle tehtiin sopiva aukko.

                            Ja sieltähän se kaunotar tulee
                                Puolessa välissä ollaan jo.
                           Kirjahylly sain uuden nurkan
                      Olohuoneen lattian väri on vaan niin ihana
     Hyvin se sinne upposi. Senkki oli ennen heti sisääntulon kohdalla oikealla. Se siirtyy kotiini lokakuussa kun putkirempparumbat ja väliaikaisasuminen on mennyttä aikaa. Menen itse väistötilaan ja poikani muuttaa perheensä kansaa minun asuntooni. Helpompi on löytää tilaa kun luku on  4 ihmistä + 2 koiraa ja kaksi kuukautta. 
Sänky on nyt heti oikealla kun astuu huoneeseen ja yhtäkkiä sitä ei edes huomaa. 

                 Nätti on pöytä ja lamppi. Kirpisteltyä tavaraa.
Aika raskasto oli välillä mutta runkopatjakin meni sujuvasti tupaa. Se on edelleen pakkauksessa ja pärjää siinä hyvin.  
Vietin lauantain ja sunnuntain pitkäaikaisen ystävän kanssa. Olemme tunteneet viisivuotiaasta lähtien. Pikku hiljaa löytää takaisin mukavan, hauskan, reilun ja suorapuheisen ihmisen luo. Lapsuudesta muistan myös erityisellä lämmöllä hänen ihan isänsä ja hänen äitinsä ihanaa pullaa ja sitä mehua. 

Eilen oli enää kuukausi 60-vuotispäivääni. Joten olemme tunteneet toisiamme 55 vuotta. Tack Maria. Kram.

Pian ehkä kirjoitan taas kosk anyt tapahtuu. Seuraava remppavaihe on alkanut. Toton kunnostaminen. Totto sen nimi on meidän kylässä. mitat 2.64 x 2.64 ja korkeutta löytyy. Ja panko.

                         Homma alkoi pellin irrottamisella.
 Ihana, ihana lastenlapseni, josta tulee kaksikielinen kertoi että ; hit kommer leipä.


10 kommenttia:

  1. Voi sentään sitä Barceloonaa, monasti käy juuri näin kun jotain odottaa kovasti. Onneksesi ei käynyt sentään tuon pahemmin, kai näin voi nyt jo sanoa? Käden katkeaminen on usein seurauksena kompastumisesta. Vaikka on nyrjähtänyt jalkakin kauan harmillinen ja haittaa menenemistä.

    Varoin koko talven liukkauksia etten kaatuisi, enkös sitten lumien ja jäitten mentyä liukastunut kuraan, jalka luiskahti alta. Toinen polvi osui sepeliin ja siihen tuli pari syvää reikää, housun kangas kesti, en joutunut kaivamaan kiviä pois. Polvi vääntyi sivulle, nilkka myös vaivaavat vieläkin. Sentään olin kotinurkilla, lomareissu vasta tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kylkiluu nyt kunnossa mutt ajalka ei vielä ihan.

      Poista
  2. Sinulla on ollut rankka toukokuu. Onneksi nyt alkaa helpottaa.
    Tuo sohva istuu paikoilleen. Ihan kuin se olisi ollut siinä aina. Nuo värit ovat niin herkullliset yhdessä.
    Mukavaa, että pojan perhe viihtyy niin hyvin myös rakkaassa paikassa.
    Sitten seuraavan homman kimppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. on se hassua että 7 vuotta sitten en olisi voinut kuvitella ostavani kukallisen sohvan. Olkkariss aon aivan liian paljon huonekaluja, kunhan tupa valmistuu fiilis kevenee.

      Poista
  3. Voi ei, toivottavasti lomalle lähtö onnistuu jossain vaiheessa uudestaan. hyvää remonttia.H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitis kiitos. Kesäloam on seuraava loma. Ja syksyllä pääsen Kanadaan ja USA:an serkkutreffeille.

      Poista
  4. Hei!
    Meilläkin on vanhan talon remontti menossa. Huomasin keittiössäsi kauniin tapetin. Oletteko laittaneet sen itse? Osaatko kertoa siitä enempää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se on ruotsalainen, 70 luvun tapetti. se on tilattu suoraan sieltä. Jos vilä ajankohtaista. niin kerro. Voin kaivaa laskun esille. Olen vaihtanut emailosoitetta sen jälkeen joten kaiken joutuu käsin kaivamaan. Ei ollut halpa. Mutta on aivan ihana.

      Poista
  5. Kiitos vastauksesta! Jos vaan viitsit nähdä vaivan, niin mielelläni tarkemmin kuulisin tapetin tietoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. löysin Nimi on hassu , mutta se on KOiranputki ja siitä lyhennys ruotsiksi: http://www.engelskatapetmagasinet.se/sv/articles/2.49.3668/lim-och-handtryck-loka

      Poista