sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Kotoa - Helsinki -Kääpälä -Hki 12 tunnissa

Pikavisiitti tänään.

Herätyskello soi 7.28 . Aina yhtä omituinen aika, mutten vaan viitsi sitä muuttaa. Lähtö kotoa 8.31. Eeva Hesasta mukaan kello 9.08.  Kääpälässä kello 11.25.

Kylmäkallet kyläläisen pakastimeen.  Lunta oli muttei paljon. Naapuri oli kaatanut muutaman koivun ja tehnyt leivinuunia varten pitempiä halkoja.


 Lunta oli mutta aikaisempiin talveihin verrattuna aika vähän vielä. Älä tule paha lumi, tule pian kevät! Kyläläinen oli aurannut jotta pääsisin perille asti. Käväisin naapurin luona muttei ollut kotona. Kahvipaketti ja lakritispussi jäi kuistin tuolille.
 Tyhjä ja kylmä talo on ankea paikka. Siihen voi vaikka kuolla. 

Sitten kyläluudat alkovat heilumaan. Ensin 40 minuuttia Eevan naapureiden luona. Sitten tunnin lounas Eilan luona. Ruoka oli tosi hyvää ja sitä oli riittävästi.



Ihailin ääneen hienoa Single Malt-pulloa joka oli ruokapöydällä ja kävi ilmi että se olikin minulle: Mikä onni! Kuvassa Ruotsin kuningaspari, design Lisa Larson, ihailee tätä pulloani.

Sen jälkeen kävin omien naapurien luona Alatalossa mutta oli aikaa vaan 45 minuuttia. Vanha isäntä ollut sairaalassa jo kaksi kuukautta onnettomuuden takia. Peukut pystyyn nyt että jalka paranee. Voiko ihanampaa vastaanottoa saada, kun naapurin emäntä halaa, katsoo kauan silmiin ja sanoo: "On ollut sinua ikävää". Niin on tunne molemman puoleinen.

Saavuin kello 15.05 viisi minuuttia myöhässä Kylätupaan Kyläyhdistyksen vuosikokoukseen. Siinä kävi köpelösti. Valittiin hallitukseen vaikka oli pitänyt palopuheen automatkan aikana Eevalle etten sovi yhdistyselämään, että olen luopunut siksi kaikista yhdistyksista jne. jne.

Kokous alkoi 15.15 ja loppui 16.30.8. Tiedän koska olin sihteerinä. 1.50 takaisin kyläläisen luona ja 50.5 litraa pakastemustikkaa  pakattiin kuuteen eri kylmäkassiiin. 17.15 oltiin valmiina.
Paluumatka Hesaan ( 3 osoitetta), Espooseen ( 1 osoite) ja kotiin. Kotona olin 20.31. Minuutilleen 12 tuntia kesti matkani. Ajokilometrejä tuli 400 kpl. 

Join kylmän kaljan. Ihanaa. Otin kaksi pientä viskipaukkua siitä uudesta pullosta  tumman suklaan kera. Oli hyvää. Kirjoitin vuosikokouksen muistion liitteineen. Laitoin menemään uudelle hallitukselle.
Kirjoitin tämän blogipostauksen. Kello on 22.41. Menen nukkumaan. Huomenna taas työn täytteinen viikko.
Oli kiva päivä. 




3 kommenttia:

  1. Tapahtumarikas päivä!
    Sinä olet jo tärkeä ja kaivattu jäsen tässä yhteisössä.
    Naaapuriapua harrastetaan täällä kiitettävästi vielä.
    Vaikka oli intensiivinen päivä, niin varmasti samalla energisoiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se energisoiva. Mutta yöunet oli huonot. 400 kilometrin ajaminenhuonossa säässä kostautui yöllä jollain ylivirittyneisyydellä.

      Poista
  2. Hienoa, että lopuksi kirjoitit : -oli kiva päivä.

    VastaaPoista