perjantai 24. heinäkuuta 2015

Viisi komeata kaveria.

Om tämä kesä aika ihmeellinen. Säät venyttävät maalausprojektini viikkokausilla. Mutta enää ei ole paljoakaan jäljellä. Muutama päivä sitten ei satanut, joten uudet smyygilaudat saivat homeenestokäsittelyn. Tiistaina sain öljyttyä kaikki uudet osat. Ja sitten keskiviikkona satoi taas. Koko päivän. Torstaina aamulla ei satanut ja ystävätär auttoi teippaamisessa. 

Minä tein sivut, hän yläosat koska on pitempi. Kamalan epäedullinen kuva minusta mutta olkoon. Ainakin todiste siitä että joskus teen itse jotain.
Naapuri teki puutappeja.



 Ja hioi tappien kohdat aivan tasaiseksi.

  
 Ja tältä ne viisi komeata kaveria nyt näyttävät ennen kuin on valkoisen maalin vuoro.

    Ikkuna A: Herra Pohjoinen. 
Viileän arvokkaina olivat smyygilaudat säilyneet. Ei paljoakaan tarvinnut korjata.
 Ikkuna B ja C: Lännen leidit. 
Toinen säilynyt aika hyvin. Toinen oli kovia kokenut.

 Ikkunat D ja E: Etelän eläkeläiset. 
Olivat kovia kokeneet ja kaikki smyygilaudat jouduttiin uusimaan,


Kello on 22.10 ja menen nyt nukkumaan. Aikaisin ylös suojaaman karmilautoja. Sitten rupean maalaamaan. 
Huomenna alkaa kello kymmenen Kääpälän kylässä Kyläkotkotus vanhan koulun pihalla. Tervetuloa sinne klo 10-15. Siinä menee ainakin osa päivästä. Siksi on herättävä aikaisin. 
Ja sunnuntaiksi on taas luvattu sadetta. Sigh!

2 kommenttia:

  1. Komeita ikkunoita. Ystävät ovat siitä ihania että haluavat silloin tällöin auttaa. Toivotaan että tämä ikkunaprojekti ei enää paljon pitkittyisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se pikku hiljaa edistyy. Tänään olen syymilaudat maalannut ekan kerran pojan avustamana. Ei sada.

      Poista