sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Miten aika rientää näin?


Edellisestä kirjoituksestani on peräti 1,5 kuukautta. En olisi uskonut. Viimeksi haettiin uusi sänky ja ja se on sitten koottu helatorstain aattona. Siinä nukkuu parhaillaan poika, miniä ja lastenlapseni Esther. Ensi yönä pääsen itse kokeilemaan.

Huhtikuussa tapahtui paljon. Edellinen postaus loppui päähänpistokseen työlistan ulkopuolelta  ja se  olikin kaivinkoneen tilaaminen.  Kaivinkone kävi sitten huhtikuun puolessa välissä kääntymässä ja samana päivänä tuli myös Kymenlaakson ammattikoulun kemisti värimittauksia tekemään( siitä lisää seuraavassa kirjoituksessani) . Koska sadevesikouru vuotaa eteläpuolella ja kattonauloja on nyt noussut liikaa on pakko tehdä asialle jotain. Aloitetav on mastosta. Ensin siirrettiin vanhat hienot malvat talteen. Kuuluvat tähän pihapiiriin.

              Näkymä keittiöikkunasta.
Hyvää siitä tuli. Ja naapuri kävi tasaamassa toissa viikolla vielä. Helatorstaina kylvettiin nurmikkoa ja apilaa. 

Länsipääty oli hankalasti maisemoitu ja kun pieni lapsi nyt täällä tallaa se piti tehdä turvallisemmaksi. Sen lisäksi kaivettiin vanhoja mätiä hirsejä maahan. 
          Sekin on nyt hyvän mallinen. Ja navetan vastapuolella oli vanhoja mätiä lankkuja ja mahdottomastii sitä sun tätä maatuvaa. Kaikki kaivettiin maahan.  Ei sitä pressua.


Tasoitetaan ja valmista on. 
Lopuksi teimme vielä jotain vähän turhempaa ja silti varmaan jonain päivänä niin arvostettu paikka täällä - toivottavasti.
Olen nyt kuusi kesää seurannut vaihtelevia kesäsäitä ja todennut että eteläpuolella ison pihlajan alla on paras iltaaurinkopaikka. Sinne tehdään  ruokailutila. Niin luonnonmukainen terassi kuin mahdollista. Ei puulattiaa. Vaan sepeliä ja jotain laattoja tai kiviä. En ole ihan varma vielä. Kuoppa on 6,5 metriä pitkä ja 4,30 leveä.  Kai sinne iso ruokapöytä mahtuu.!
.

             Toissapäivänä maakankaat laitettiin paikoilleen. 
Kävin ekalla ulkomaanlomalla myös talon oston jälkeen. Tai toisella, mutta edellinen matka oli ostettu ennen taloa. 24-28.4 olin Roomassa ruotsalaisen ystävättäreni kanssa. Etenkin vanha satamaalue Ostia Antica joka on melkein 2000 v. vanha oli hieno. En ollut moisesta paikasta kuullutkaan.


Ennen vappua naapuri kävi tyhjentämässä, pesemässä ja klooraamassa kaivoni. Ja sitten se vielä tyhjennettiin viikon päästä uudestaan. Vappuna muut joivat kuohuviiniä ja minä join oman kaivon vettä. Ekan kerran. Skål!




2 kommenttia:

  1. Paljon on siellä tapahtunut, mukava kuulla. Miten olisi liuskekiviä terassille?

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, että blogisi ei hiljentynyt :) Hieno reissu ja hienoa maansiirtotyötä. Sulle tulee upea piha!

    VastaaPoista