torstai 10. heinäkuuta 2014

Maalaustöitä


Tulossa olevien vieraiden vaikutus töiden etenemiseen on aika mahtava. Ja toisten vieraiden kyky saada jotain tapahtumaan. 
Ystävätär kävi ja totesi että aukon maalaaminen on ihan pikkujuttu ja "olen hyvä maalaamaan". Niin olikin.



Eka kerros sivelty. Sitten hän lähti ja minä hoidin homman loppuun. Mutta ennen sitä käväisin Loviisassa serkun synttäreillä ja Hesassa ystävättären synttäreillä. Molemmissa paistoi aurinko ja sankarit hymyilivät  kuin Naantalin aurinko. Myöhäisempi juhla oli pienessä porukassa täällä:

Ruoka oli loistava. Takaisin Peuhuun ja hain myös korjatun karmin Matkalla löysin kauniin hylätyn talon.



Kotiin ja toinen kerros maalia palkkiin. Sottasin enemmän kuin ystävättäreni.




Ja koska hän oli sitä mieltä että kukkateline, joka on dyykattu tutun roskiksesta Lauttasaaressa, on helppo maalata tein senkin.

 Ei ollut helppoa. Nuo ohuet listat - caramba. Mutta keltainen muuttuu valkoiseksi.
  
Siinä se seuraavassa kuvassa nyt on alivalottuneessa kuvassa.

Koska eilen oli mielenkiintoinen päivä, josta lisää myöhemmin, siivosin. Etsin harjoja ja löysin niitä aika monta. Hyvä kun on muistanut jo monta kertaa hankkia juuriharjan. Tänään löysin vielä kaksi lisää. Eivät ainakaan lopu kesken. Ennen olin kaappikeisarinna, nyt olen kyllä juuriharjakeisarinna. 10 kpl, ei huono!
Eilisen päivän tapahtumien vuoksi oli pakko saada valoa tupaan. Poistin yhdeltä ikkunalta levyt, lankut ja muovit itse.

 Tämä on kai "ylhäisessä yksinäisyydessä". Kaunis polveni vilahtaa kuvassa myös.
Sitten pyysin että naapuri auttaisi. Jonkun piti pitää kiinni tikkaista koska mentiin aika korkealle muitten ikkunoiden kohdalla ja levyn irrottaminen vaati jonkun vastaanottajan. Se oli minä. Kun "joku" arvitaan, joku tekee jotain tai jättää tekemättä tajusin että se joku on minä. Joku piti tikkaista kiinni, joku otti vastaan, joku ei koskaan siivoa kunnolla, joku jättää siivoamatta, joku hukkaa tavaraoita. Se onkin minä!

 Sitten siivosin ison tuvan valmiiksi. Siihen meni oikeastaan melkein kokonainen päivä. Siivousluukku on mahtava keksintö. Käytin kaksi harjaa. Kumpikaan ei ollut juuriharjaa.Kuvasa oleva Sini-tuotteen harja on aivan loistava.

 Ja lopuksi pudotin luukkukannen myös alas. On muuten aika painava luukku.

Sen pituinen se.

2 kommenttia:

  1. Maalaushommat sopivat hyvin heinäkuulle. Ihmeelisesti sitä maalattavaa aina löytyykin. Kukkatelineestä, jota rakas mieheni kutsuu jostakin syystä 'jumal siunakkoon' -pylvääksi, tuli oikein kaunis ja se sopii hienosti Peuhuun.
    Tyttäreni maalaa parhaillaan pihalla navetasta löytämäänsä hoitopöytää. Olen hankkinut sen vuonna 1976 ja se on palvellut varmaan yli kymmentä lasta vuosien saatossa.

    VastaaPoista