torstai 15. marraskuuta 2012

Sain  Rakkaudesta Vironperään  bloggaajalta  hauskan haasteen. Haasteessa on tarkoitus kertoa viime kesästään kuudella valokuvalla. Kuvien on oltava viime kesältä, muuten toteutus on vapaa.
Tämän haasteen on alullepannut Pirjo, Mökkipuutarhassa-blogin pitäjä.

Sinkkuna päätin opetella uusia asioita. Tässä ystävättären entisen miehen paidassa harjoittelen moottirisahan käyttöä.



Koska homma oli vaikeata arvelin että pitäisi saada renki  tai prinssi taloon. Hommattiin sammakko paikalle -  unohdin vaan suudella sammakkoa, joka osoittautuikin rupikonnaksi
- KUVA KADONNUT


 Kylän miehet kantoivat kaappikeisarinnan ( minun) talooni kaappeja oikein urakalla. Tässä yksi. 

.



Siksi ei tullut prinssiä mutta tuli mies kauhassa joka ryhtyi klapeja tekemään. NiItä minä sitten kannoin liiteriin koko kesän. Alla kuva alkuvaiheesta. 





Koska niin harvoin tapahtuu että molemmat lapseni ovat samaan aikaan Peuhussa ja nyt peräti siippojensa kanssa valitsin riemullisen viimeisen kuvan. Oma poika riemuitsee kesän ainutlaatiosesta aurinkopäivästä tekemällä kuperkeikan vedessä.





                  Ihana miniä ja mieluinen vävykokelas edessä.




6 kommenttia:

  1. Titte, rohkea mimmi! Itse en ole vielä moottorisahaa käynnistänyt. Kirves sentään on erittäin tuttu työkalu.
    Prinssiä sinä sinne haikailet. Saakohan niitä kolmen kuukauden koeajalla! On se niin riskialtista muuten.
    Kesän paras hetki, kun lapset ovat siippoineen paikalla. Teillä varmaan valvottiin aamutunneille.

    VastaaPoista
  2. Kiitos haasteesta Irene, se oli mieluinen. Oli varmasti minulle vuoden paras hetki kun kaikki olivat pöydän ympärillä, ja mehän pelaamme pelejä. Etenkin sellaisia jota en todellakaan osaa jälkikasvun riemuksi. Mun vastauksista on tullut palautetta pitkin syksyä.

    VastaaPoista
  3. Voi herranjestas miten minä säikähdin, kun rullasin sivua alemmas ja tuo sammakko rätkähti ruudulleni! Että voikin pelkkä kuva saada kauhureaktion aikaan. :-D

    Minä en ole uskaltanut moottorisahaan tarttua. Haluaisin uskaltaa, mutta olen ihan varma, että se kimpoaa puusta suoraan otsaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susanna; ei niitä tarvitse pelätä.Mutta tiedän että moni pelkää...
      Se moottorisaha on kyllä aika kamala kone. hirmuisen vaarallinen.

      Poista
  4. Hurjan näköistä, niin Titte moottorisahan kahvoissa kun kauhamies sahan kanssa ilman suojavarusteita. Aika hankala on enää muutttua prinssiksi
    mutta tuo renkihomma voisi sujua jotenkuten!? M.V.H. Jonas

    VastaaPoista
  5. Jepp Jonas, renki siippoineen on tervetullut milloin vaan. Soita ensin. En ole liiemmin sitä sahaa sen jälkeen käyttänyt. Kauhamies on niin nopea liikkeissään että minuakin hirvittää. Ihmeellistä kyllä en yhtään miettinyt suojaamattomutta kun kiireellä oksia pätkitiiin enne sorauaton tuloa.

    VastaaPoista