perjantai 30. marraskuuta 2012

Kaappikeisarinnan paljastus

Eräs lukijoistani on nyt käynyt sen verran kärsimättömäksi kun useasti vihjaan uudesta hankinnasta mutten näytä sitä. Tänään hän saa vihdoin haluamaansa.
Viimeinen kaappikeisarinnan säilytys"laatikoista" saapui pari kuukautta sitten jo. Taas huudettu nettihuutokaupasta Ruotsista. Ja taas oli hinta sellainen ettei juuri ylittänyt Ikean MDF:roskaa.



Syy miksi tähän yksilöön ihastuin, kaikkien pikkulaatikoiden ohella, oli etusivulistojen kolmen uuretta. Aivan samanlaiset ovat kirjahyllyssä jonka ostin -70 luvulla. Vaan ei löydy nyt kuvaa siitä hyllystä. 
Alla kirjoituslipasto on olkkarissa. Kuva vaan ei ole yhtä mykistyttävän hieno kun järjestelmäkameralla otettu, siksi laitoin  ensin huutokaupan kuvan ihasteltavaksi.


Sininen latikko on Mah Jong- peli. Pelasin teini-iässä ja naimisissa olleassani sitä aika lailla paljon.
Meinaan joskus uudestaan vetrestää vanhoja muistoja. Pelin sain ystävättäreltä äsken kesällä synttärilahjaksi, koska hänellä oli kaksi peliä.
                             Viherpeukalon terveiset 
Joka perjantai sähköpostiini saapuu puutarha.com:in perjantain uutiskirje. Viime aikoina siinä on ollut erilaisia vihjeitä miten estetään lumi tarttumasta kolaan / lapioon tai peräti valokatteeseen ( en tiedä mikä se on). Koska olen asunut kerrostalossa vuodesta 1976 en edes ole tiennyt että sellainen tartumisongelma on olemassa. Jos kärsit tästä harmista niin alla "copy paste" tämän päivän kirjeestä, koska nyt sataa lunta ja oikein paljon:

Sain taas hyviä vinkkejä kerholaisilta liittyen luistaviin lumitöihin. Eija kertoi hankaavansa lumikolaan kynttilää, Riitta käyttää suksien luistovoidetta ja Mikko puolestaan helpottaa lumitöitä lisäämällä kolaan ja lapioon ruokaöljyä. Ihanaa kun näitä pikkuniksejä saa ja voi kertoa eteenpäin. Kiitos kovasti. Ai niin, Anri kertoi käsitelleensä myös valokatteen silikonilla, niin lumi suorastaan lentää pinnoilta pois eikä ole vaaraa, että kate romahtaa liiasta lumenpainosta. Loistava vinkki tämäkin, kiitos.

Reippahasti nyt vaan ulos lapioimaan. Minä odotan vielä hetken. 


8 kommenttia:

  1. Jokos olet salalokeron löytänyt? Ulkonäön perusteella veikkaan, että saattaisi olla. :)
    (Olen noita joskus entisöinyt ja muuten vaan tutuille järjestänyt yllätyksiä kopeloimalla sellaisen esille. Aarteitekin niissä on piileskellyt.)

    -Pöö-

    VastaaPoista
  2. en ole vielä, yksi mahdollisuus on vielä jäljellä..

    VastaaPoista
  3. IHANA kaappi!
    Kohta päästään taas lapiohommiin....lunta alkoi juuri satamaan...taas...:))

    VastaaPoista
  4. Mahtava kaappi ja varmasti tarpeellinen, meikäläinen hukkaisi sinne vaikka mitä olevinaan säilytykseen eikä löytäisi vaikka etsisi.
    Se valokate on varmaankin sellaista muovista laineprofiilista avoterassien kattoa, kevyt ja läpinäkyvä (useimmiten).

    VastaaPoista
  5. Olet taas tehnyt kauniin löydön!

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille kommenteista. Innostuneesti sen täytin ja järjestelin kaiken uudestaan. Kun palasin pienen tauon takaisin maalle niin en mistään enää löytänyt kännykän laturia - olin unohtanut että kaappi on olemassa. Ja jos ihan rehellinen olen, en millään muist amitä niissä laatikoissa on joten avaan niiitä koko ajan. Sekin on aika hauskaa ajankulua.

    VastaaPoista
  7. Hieno kaappi ! Lokerot näyttävät varsin houkuttelevilta, niihin varmaan mahtuu mitä vain. :)

    VastaaPoista