sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Tiilet talossa, ekat pahvit pingotettuina


Vappuaatto ja Första Maj meni rauhallisesti Kääpälässä.

 Lauantaina ajelin Tupajumin kautta Kääpälään ja sorruin erehdyksessä. Minulla on ostolakko joka vähän petti nyt. Ainoa tavara jonka sain ostaa oli ja on astiakaappi. Tämä oli vähän päässyt unohtumaan. Mutta kupariastiat ovat säilytysastia tulevilla polttopuille. 


Pihalla oli edelleen lunta ja niin oli liiterinkin edessä. Kuitenkaan ei siellä missä olin lapioinut. Yritän muistaa nyt että luminen nurkka oli viime kevään pelastuksemme koska siellä oli ihanan viileätä...






Pihalta olivat kadonneet kaikki tiilet.


Ja ne ovat siirtyneet katolle ja vintille. Katosta unohdin ottaa kuvan , sääli. Näytti aika hauskalta se pino siellä katolla. Mutta hauskaa ei varmaan ole ollut saada ne sinne ylös. Kuten ei myöskään niiden vieminen vintille. Jos olisin tiennyt millaisesta hommasta oli kysymys en olisi ikinä uskaltanut pyytää apua.



Vintille mennään näitä tikkaiata pitkin ja huomioi hankala siirtymävaihe siellä ylhäällä. Tikkaat loppuvat ja aukko tule kolme hirttä ennen ylätasoa.

Jollain tavalla apumies on saanut ne reunan yli ja kauniisiin pinoihin uuden savupiipun läheisyyteen. Ei ole helppoa koska ylimmän hirren yläpuolella kulkee hirsi ja joutuu pujottautumaan reunan yli jollain konstilla.





Pinkopahvityöt tehty valmiiksi yhdessä huoneessa



Niin valoisaksi huone muuttui.






Ellet tiedä näistä asioista mitään niin kosteat pahvit pingotetaan seinille ja naulataan kiinni näin pienillä nauloilla muutaman hassun sentin välein. En enempää tiedä, en ole nähnyt jotenka kuvaukseni myös lienee ollut vähän ylimalkainen.








Vapun vietto


Itse vappuiltapäivä alkoi Eilan luona kun uusi terassi vihittiin käyttöön. Oboisti soitti kolme kaunista kappaletta ja rakentaja leikkasi virallisin menoin arvokkaan nauhan poikki.








Erittäin hauska ja eloisa puhe  erittäin miellyttävältä kalliomaalausten asiantuntijalta joka myös on entinen muotokuvaaja sekä nykyinen lasitaiteilija. Kunnioitan ihmistä joka elää niin kuin haluaa ja uskaltaa olla suora ja rehellinen.


Kun vieraat olivat lähteneet katsoimme lätkää ja maistelimme konjakkia. Suomi voitti.


Ystävättäreni kunnostaa Kääpälän koulun vanhan saunan uuteen uskoon. Siitäkin pari kiinnostava kuvaa. 




4 kommenttia:

  1. Kauniit kupariastiat olet löytänyt polttopuille. Olisi ollut sääli jättää niitä kauppaan.
    Työt etenevät teillä siellä hienosti.
    Varmasti sinulla on ollut hauska vappu terassin avajaisissa.
    Meillä meni koko vappu museon järjestelyssä ja siivouksessa, koska ovet avautuvat ensi viikolla. Piti jättäytyä mukavista kemuista - ehkä ensi vuonna joudetaan juhlimaan.

    VastaaPoista
  2. On sulla upea talo ja tosi kiva blogi, jään innolla seuraamaan :)

    VastaaPoista
  3. Hyvin tutulta näyttää:) Meillä tiilet kiskottiin isolla saavilla ikkunan kautta vintille. Nyt on meillä portaat vintille - kirvesmies nikkaroi paikanpäälllä, tuli oikein hyvät ja sopevat - tähän asti meilläkin on kaahittu niin kuin sinun vintillesi, korkeanpaikan kammoa nieleskellen.. Kyllä se siitä! Tsemppiä!

    VastaaPoista
  4. moin, olisiko sulla laittaa kuva niistä rapuista. cvaenerberg@gmail.com

    VastaaPoista