tiistai 25. toukokuuta 2010

Blogi laahaa vähän perässä nyt

Viikonloppu ennen helluntaita


Ulkona oli 26 astetta varjossa mutta Suomen lumi on ja pysyy.
Kuistin vieresessä nurkassa oli lunta jäljellä kuten oli myös navetan takana. Siinä oli peräti niin paljon jäätä ettei saunan ovi auennut.  Hassua kun samaan aikaan vietettiin ystävättäreni talon luona terassikauden avajaiset auttavaisten naapureiden seurassa. Syy juhlaan oli että terassituolit oli pesty. Itse terassi ei ole vielä olemassa.


Tämä keltainen kukka oli kaikkialla enkä osaa kukkienkaan nimiä. Kuten en oikein osaa suomeakaan. Vanha koulukaveri, eräässä vaiheessa vähän  muita rakkaampikin, hauskasti kommentoi objektejani.Mutta on otettava huomioon että kun suomenkielen opettajamme Paul Öhman yritti opettaa suomea minulle sain korkeintaan 1 kymmenestä oikein. Nyt tilanne lienee jo fifty/fifty. Kiitos hauskasta kommentista sinne Turkhautaan. Ja Vironperän emäntä toivottavasti selvittää kukkani nimen minulle.

Eli viikonloppu ennen helluntai oli jo kolmessa huoneessa lattiat ja enää kuisti ja porstua työn alla.




Alavasemmassa kuvassa näkyy tulvari joka asennetaan seuraavalla viikolla porstuaan josta siis teen uuden keittiön.Sen paikka näkyy oikeassa alakuvassa . Ja alla on jostain syystä yksityiskohta keittiön tilanteesta. En muista miksi sen otin.

                                                 Ja yllä on kuva keittiön tilanteesta.

Ulkona pihalla rupesi jo näkymään että töitä on tehty. Lava oli kadonnut viikon aikana ja ongelmajätteet viety turvaan.




Rosspohja tarvitsee tuuletusaukkoja ja niitäkin tetiin. 6 kappaletta joista 2 kuistin alla. Huomioikaa siis että nyt kunnostetaan ensin siis asuinpuoli ja kun rikastun niin vanha suurtupa konservoidaan.






Minttukin ( see below) oli kutsuttu apuun. Hän valmistui viime viikolla myös perinnekirvesmieheksi samasta ammattikoulusta kuin Kaitsu. Minttu asuu Vantaalla ja etsii töitä. Eli jos tiedätte jonkun joka etsii "perinne"työntekijöitä minulle voi soittaa.

Nyt nukkumaan. Seuraavalla kerralla näytän valmiin tilan kuvia ja pian myös kerron miten viime viikonlopun pönttöuunin purkaminen onnistui. Ensin vaan olisi toivuttava siitä uraksta.



4 kommenttia:

  1. Blomman heter Keltakiurunkannus på finska och är väl någon form av nunneört. Det finns massor av den i Borgå. Har spritt sig från trädgårdarna och växer bl.a. längs med kullerstensgatorna.
    Har du för mycket av den kan jag ta några plantor till Sibbo... :-)
    h. Tove
    P.S. Lycka till med projektet!

    VastaaPoista
  2. Sitä täytyy juhlia, kun on saatu selätettyä pitkä pakkaskausi ja suurin osa lumista. Letkeä tunnelma välittyy kuvasta.

    Keltakiurunkannuksia ei löydy Vironperältä. Ne on varmasti sinne teille istutettu. Meillä löytyy luonnonvarainen lilanvärinen pystykiurunkannus, joka leviää nurmikolla. Kiurunkannukset ovat sipulikasveja ja siksi aikaisia kukkijoita. Oikein kauniita! Ruotsin suuri suomalainen puutarhaguru Hannu Sarenström kuvasi tänä keväänä pihaltaan blogiinsa useita eri värisiä kiurunkannuksia (nunnenört).

    Homma etenee... lattia on jo näkyvissä... lohdullista. Keittiön lattian läpi pilkistää jotakin putkia.. vesiputkia? viemäriputkia?
    Projekti on jo paremmalla puolella!

    VastaaPoista
  3. Hei,
    Olen iloinen, kun muutkin ovat kiinnostuneet vanhoista taloista ja niiden korjaamisesta. Etsin tietoa perinnerakentamisesta ja eksyin lukemaan blogiasi pitkäksi aikaa.
    Olisin kuitenkin kysellyt, tiedätkö missä ammattiopistossa nuo perinnekirvesmiehiksi opiskelleet ovat opiskelleet. Olen nimittäin kiinnostunut itsekin alasta mutta en tiedä, missä kyseistä alaa voisi opiskella.

    Tsemppiä projektin etenemiseen!

    VastaaPoista
  4. Seinäjoen ammattikorkeakoulussa voi opiskella restaurointia ja valmistua perinnerakentamisen ammattilaiseksi.

    VastaaPoista