maanantai 27. elokuuta 2012

Aumakaasoista designpinoiksi

Se on nyt siinä. Lauantaina 25.8. 2012 kello 14.05 viimeinen klapi laitettiin pinoon ja ihan käsittämättömän iso pinoamisprokjekti on takana. Poika ja miniä huokaisevat helpotuksesta; niin myös lukijat: Vihdoin hän pääsee remonttihommiin ja blogista löytää jotain luettavaakin. Eikä tarvitse tulla talkoisiin.


Minulla on oikean käden hauis nyt selkeästi isompi kuin vasemman käden. Olen tuhansia klapeja sillä nostanut. Käväisin vaalla Hesassa , paino ei ollut pudonnut mutta meikäläinen on kinteämpi. Lihakset painavat! Olen myös aika monta uutta kokemusta viisampi. Osan pinota kauniisti, lukita korkeita pinoja keskenään, tehdä päätytukeija klapeista, tiedän miten liiteri korjataan, tiedän että bitumirulla painaa tautisen paljon. Tiedän mihin bitumia käytetään. Olen nähnyt pikkuveljeni kantamassa isoja kiviä hirsien alle - mudassa ja kaatosateessa. Tiedän mikä on kuumin paikka pihallani, se oli täynnä sisiliskoja.


Ja kuuntelen seuraavan kerran pokani toiveita; "Äiti, eikö olisi parempi tulevaisuudessa tehdä vähän vaan ja joka vuosi". Kyllä olisi, rakas poikani. Eli niin paljon kuin alla kaadetiin 2011 ei ihan kannata polttopuiksi kaataa ellei ole kamalan isoa liiteriä.


Kun puutyöt loppuivat oli aikaa katsella vähän luontoa. Miniä löysi rupikonnapennun johon poikani ja meikeläinen vähän ihastuimme.


keskiviikko 15. elokuuta 2012

Talkootyöläisiä


Perjantaina viime viikolla yllättäen saapui 2 pientä miestä: Luca ja Max. Ahkeria talkoolaisia.


He auttoivat tekemään liiterin sisällä viimeisen pinon.  Ja liiterissä on nyt heiltä vasemmalla 2 korkeata pinoa ja heidän takana 3 korkeata pinoa. Niiden lisäksi on jo entuudestaan minun tekemät 7 kpl  pinoa joiden korkeus on 2,70 kukin. Leveyttä on 3,5 metriä. 

Toissapäivänä kiva yllätys. Eläköitynyt entinen kollega vaimoineen saapui. Herra halusi pinota klapeja. Sattui niin sopivasti koska minun selkäni meni lukkoon jo loppuviikolla ja on ollut vähän matalalentoa, paitsi silloin kun otan vahvan selkälääkkeen ja vähän punkkua päälle. Koska liiterin on täynnä niin nyt pinotaan ulos. 4 lavaa odotti herraa.

Klapipino on ihanasti pienentynyt ja liiteri siis täynnä.



Kiitos teille ja kasa on taas pienentynyt selvästi. Olen tänään täyttänyt kehikon. Ja mennyt naapurin luokse pyytämään lainaksi vielä 3 lavaa. Yhden saan ystävättäreltä.

Iltapäivällä tänään toinen naapuri saapui keskustelemaan liiterin laudoittamisesta. Mitat on kasassa. Yhdessä mitattiin ja dokumentitiin lukuja. Vähän piti mietiä miten lasketaan pinta-alaa liiterin yläosasta. Mutta sehän muuttui hetkessä geometriatehtäväksi ja ratkaisimme sen. Olisi kyllä ollut aika kätevää jos aikoinaan olisi geometria opetettu käytännön näkökulmasta. Silloin olis tajunnut mihin tämä tarvitaan ja ois paremmin jäänyt päähän. Ainakin minun osaltani. 


Yhteensä tarvitaan noin 50 neliömetriä lankkua, tuuman paksu ja 15 cm leveä.


torstai 9. elokuuta 2012

Lannoittamaton ylpeyden aiheeni

Viime vuonna lannoitin innokaasti keisarinvedellä salkoruusujani. Jotka eivät ole edes ruusuja kuulemma.  Tuli vaan jumalaton määrä isoja hienoja lehtiä. Tänä vuonna unohdin niitä kukkia kokonaan. Onneksi.






Koska en ole lannoittanut jäivät nyt aika lyhyiksi. Punaisesta unohdin ottaa lähikuvaa. Se persikanvärinen on suosikkini.
Lehdet näyttävät etäisyydeltä hienoilta. Ovat ihan madonsyömiä. Mutta kukkia on ihan valtavasti ja lisää tulee. Onnistun hienosti kukkien kanssa kun en tee mitään.
Muistathan sormustinkukkiani ( heinäkuussa).

Maatiaskukkapuutarha
Viime viikolla tutustuin vähän paremmin uusiin kyläläisiin. Uuden emännän anoppi on uskomaton kasvien tuntija. En sitä tiennyt. Mutta kun hän tutki puutarhani niin ammattitaitoisesti kyselin häneltä jospa olisi puutarhuri. Ei kuulemma ole, ei kuulemma ole mitään mutta kovin kiinnostunut ja osaava on. Kerroin sitten että haluaisin ihan vanhanaikaisen puutarhan ja silloin rouvan miniä sanoi: "No sitten sinulla on täällä oikea ihminen".  Ja hän joka väittää olevansa ei mitään on aivan ihana ihminen. Se on jo paljon enemmän kuin mitä moni muu on.
Nyt kuvaan kaikkia kukkiani. Sitten syksyllä palataan asiaan. Ehdonkin rouva asetti: Joudut luopumaan liian uusista kukista. Ei mikään ongelma minulle. Haluan villin ja runsaan vanhanaikaisen puutarhan.

Ihmeellinen sattuma
Sattuipa hassusti sitten vielä viime lauantaina uusien kyläläisten tupareissa. Uuden kyläläisen isosisko tuli juhliin ja kun emäntä meidät esitteli niin OHO!! Hän on vanha tuttu Lahdesta. Emme  ole tavanneet ehkä kolmeenkymmeneen vuoteen. Ja nyt täällä! Marraskuussa 1977 eräänä perjantaina Ylioppilasterveydenhuollosta sain tietää että " tulos oli positiivinen". Huokaisin helpotuksesta jolloin kysyttiin ; Onko tämä siis toivottu raskaus ?  "Ei, jo , en tiedä", vastasin ja iskin luurin korvaan. Olin kokemattomuuttani luullut että positiivinen tulos tarkoittaa etten ole raskaana. Ja kesäkuussa 1978 syntyi ihana tyttäreni.Sinä marraskuisena päivänä ensimmäinen joka tyttären isän jälkeen sai tietää tästä raskaudesta oli juuri Lampilan  uuden emännän isosisko. En ole ikinä sitä marraskuun iltaa unohtanut jonka vietimme yhdessä Lahdessa Sinuhen baarin vieressä olevassa pizzeriassa. Tämä nainen kunmyös kertoi olevansa raskaana ja siinä me nuoret opiskelijat istuimme ja tuijotimme toisiamme!
Lampilan emäntä kertoi että oli sitä mieltä että on tavannut minut jossain. Ja hän muisti aivan tarkasti minut ja mitä minulla oli päällä huhtikuussa 1979 kun tapasimme ensimmäisen kerran. Ja hän oli silloin vasta 13 v.!

Ihmeellinen kokemus

Pari päivää sitten satuin nojaamaan lähemmäksi Floksiani ja tunsin niiden huumavan tuoksun.


Päässäni vilahti ohi pikakuva, jotain jota en saanut kiinni. Joten nuuskin kukkia uudestaan. Tuoksumuisti on todella vahva. Ihan selkeä kuva lapsuudesta tuli; pihapiiri Bromarfvilla ; Jenny ja Helge Nyström  (Nyt kirjoittaessa tuku sukunimikin yhtäkkiä). Kun olin ehkä  7-10 vuotias vanhemmat vuokrasivat mökin Piparuddenilta. Haimme maidon Jennyn ja Helgen talosta jossa oli kauniita kukkia. Sieltä muistin sen tuoksun. Ihmeellistä. Ja että se kuva palautui kun yritin saada se kiinni .

Nyt ulos. Kello on puoli kahdeksan illlala ja AURINKO paistaa. Harvinaista herkkua.Pari yötä sitten tuli muutamassa tunnissa 36 mm vettä. Ja aamulla oli 10 astetta kun menin järveen. Vesi oli lämpimämpi. Muttei paljon.  Liiterikin on täynnä nyt. Mutta puita on edelleen pihalla. Siitä enemmän ensi kerralla ehkä.


sunnuntai 5. elokuuta 2012

Liiterin suoristaminen

Ensin pieni varoitus. Tämän jutun tekeminen kesti toista tuntia, koska koko ajan MacBook:ni tekee minulle kepposia.  En siis oikein nyt enää jaksa oikolukea. Ja kun näppäinten symbolit ovat jotenkin  eri paikoissa. Enkä osaa importoida kuvia kuin satunnaisesti. Onneksi tykkään uusista asioista. Kyllä tästäkin haasteesta selviän.

Olin kuullut etukäteen että klapikoneen hoitaja, joka lupautui siis myös korjaamaan liiterini, oli tarkka mies.
Liitern kattoharja oli aivan suora mutta liiteri oli silti vajonnut vinoon vasemmalle. Klapimies päätti että liiteri on suoristettava. 






Tarkka mies kun on niin vatupassilla mitataan.


YES, siinä se on ja olen aika tyytyväinen. 

Sitten mentiin jälkeläisten ja heidän siiippojensa kanssa uimaan.


Sinä aikana kun uiimme ristituet asennettiin paikoilleen ja jäljellä on enää viimeisten puiden sisään kantaminen.


 30.7 oli enää näin vähän klapeja jäljellä. Kuva valehtelee aika lailla koska pinon takana on toinen iso pino. Jossain vaiheessa se oli tämän ( see below)  kokoinen. Toisaalta kannettiin klapituksen aikana koko ajan puita sisään joten todellista lähtötilannekuvaa ei ole. 

Tänään poika ja miniä rakensivat viimeiset tukilaudat liiteriin ja meikäläisen kantotyöt jatkuvat huomenna. 
Minimiurakkani päivää kohden on kaksi tuntia. Selkä on mahtavassa kunnossa. Niin myös vatsalihakset. Hauikset ovat kasvaneet. Nautin tästä työstä sen verran etten edes viitsinyt vaivata enää tänään jälkeläisiä. Hoidan tämän nyt loppuun itse. Serkkuni Pariisista kävi alkuviikolla ja hänen kanssa teimme myös vinon pinon ( siis todella vinon) saunan seinämään. Siitä nyt vaan harmillisesti ei ole kuvaa. Mutta juhlimme hänen kanssaan erään elämänvaiheen loppumista ja uuden alkamista aidolla samppanjalla. Kuvasta näkyy millä fiiliksellä mennään eteenpäin.





lauantai 4. elokuuta 2012

Klabikasa pienenee hitaasti

Pitkä hiljaisuus takana. Lomat, vieraat ja kesä itsessään muuttavat elämänrytmini hetkellisesti.

Tosi hitaasti edistyi puiden pinoaminen, osittain huonosta säästä johtuen. Ja osittain muusta ohjelmasta. Kaiken kukkuraksi tämä bloggaaminen muuttui yhtäkkiä haasteeksi koska olen siirtynyt nyt PC -maailmasta Mac-maailmaan. Ei ole ihan pikku juttu minulle kun jo 1981 sain eteeni IMB-tietokoneen.
Lupasin paljastaa miten aika tehokkaasti saa banaanilaatikoissa klapit liiteriin.

Todella tehokas menetelmä jos porukassa on esim 3 - 5 ihmistä.

1. Hanki sopiva määrä banaanilaatikoita. Siihen sopii juuri 35 cm tai 50 senttiset klapit.
2. Pinoa ne laatikkoon kuorisivu ylöspäin. Valokuvamallina klapikoneenhoitajani.


3. Kuljeta liiteriin ja nosta laatikko pinon päälle. Kippaa se ylös alas pinon päällimmäiseksi.

4. Näin ne ovat oikein päin.


Olen kokeillut tehdä tämä yksin ja jaksoin 36 laatikkoa tyhjentää. Sitten katosivat voimat käsistä.
Kolmistaan pojan ja miniän kanssa meni jo aika hyvin. Ja kuun alussa tytär ja vävykokelas olivat tällä ja silloin saimme jo aika paljon aikaiseksi.

Blogin päivittäminen on siis edelleen vähän haasteellista.

En löydä nyt kuviani. Ne menevät jonnekin. Kunhan vaan ehdin Maciäni käyttää niin palaan bloggailemaan. Olen jo saanut niin paljon palautetta että liian hiljaista on ollut.

Nuorin veljeni kävi kylässä kuukausi sitten vaimonsa ja poikansa kanssa. Erehtyi klapikonemieheltä kysymään; voinko olla avuksi. rakensivat uuden lattian liiterin päätyyn.




Et voila!  Kylän hienoin liiterilattia rakennettu kakkosnelosista ja kakkoskutosista.  Laatupuuta joka oli jäänyt yli koolausvaiheista. Lattian alla on nyt uudet hirret, isoja kiviä ja bitumi"kangasta". Viimeisen päälle tehty. Kestä kuulemma monta monta vuosikymmentä.
Kiitos rakas pikkuveli. Lopuksi kannoimme velipojankin kanssa vielä ulos kaikki vanhat kuivat puut klapikoneen viereen.


Kun tutkii pikkuveljeni (oikealla) valkoisia  lenkkareita niin voi todeta että oli aikamoinen mutapainiprojekti. Satoi tietysti aina välillä. En voi muuta kuin ihailla veljeni sitkeyttä. Hän joutui kantamaan kaatosateessa aika isoja kivejä liiteriin eikä valittanut. Päin vastoin sanoi että oli todella kivaa tehdä työtä ihmisen kanssa joka  koko ajan tiesi mitä oli tekemässä.
Sen pituinen nyt tällä kertaa. I'll be back vähän ajan päästä.